sunnuntai 30. elokuuta 2009

Viikonloppu yksinhuoltajana

Perjantaina jäin viikonlopuksi yksinhuoltajaksi Nikon joutuessa töihin. Alunperin tarkoituksena oli, että Nikolla olisi ollut viikon vapaa Pätkän kotiutumisen jälkeen ja olinkin tuudittautunut pehmeään laskuun mitä pennun ja ylipäänsä kolmen koiran kanssa elämiseen tulee. Hiukan siis jännitin päättyykö viikonloppu katastrofiin.



Eilen aamulla lähdettiin porukalla aamulenkille, koska en uskaltanut/halunnut pikkumiestä vielä jättää ihan yksin (perjantai-iltana olivat hetken Momon kanssa kahdestaan, kun käväistiin Taran kanssa viettämässä laatuaikaa ulkona). Tehtiin tuohon koulun nurtsille pikku jälki - hieman pidempi kuin aiemmat (ehkä 4 metriä), muuten ihan samanlainen. Alku meni vähäsen höyryveturina, mutta ehkä metrin jälkeen homma alkoi sujumaan oikein kivan näköisesti. Taran kanssa otettiin vähän kaukoja, Momo jäi tällä kertaa täysin huomiotta.
Koulun pihamaalta jatkettiin lenkkiä golffille, jossa tytöt saivat juoksennella vähäsen yksitellen (ja Momo tehdä isommat hätänsä, kun ei se tähän ikään mennessä ole oikein oppinut tekemään niitä remmissä). Tyttöjen juoksentelujen jälkeen laitoin tytöt aidanpylväisiin kiinni ja kaivoin Pätkiksen repusta. Tarkoituksena istuskella nurtsilla hetken aikaa Pätkiksen touhutessa. Mutta ehdittiin ehkä kahden metrin päähän tytöistä, kun meinasin saada sydänkohtauksen - järkyttävän iso hirvi juoksee suoraan kohti pellolta päin (onneksi sentään ehkä 10 metriä sivussa meistä). Pätkis syliin ja juoksujalkaa vapauttamaan tyttöjä, etteivät pahimmassa tapauksessa jää jalkoihin. Oltiin kaikki niin hämillään oudosta ilmestyksestä, ettei kukaan pihahtanutkaan tai edes yrittänyt perään. Upea ilmestys se kyllä oli, mutta säikäytti ihan vietävästi (eikös noilla ole vielä tähän aikaa poikasia, jolloin ne ovat melko kiukkuisiakin?).  
Päivällä saatiin Pätkikselle lapsellista seuraa, kun sisko tuli Cécilian kanssa kyläilemään. Pätkis tykkäsi pikkuisesta vieraastaan aivan erityisesti. Cessikin taisi tykätä pikkuherrasta viimeistään siinä vaiheessa kun tyyppi nukahti (eikä yrittänyt tarttua naskaleillaan enää hameen helmaan tai varpaisiin :D). Illalla saatiin vielä William vierailulle. Ensimmäinen ihminen tähän mennessä, joka vähän hirvitti pikku Pätkistä. Taisteli kyllä lelusta Williamin kanssa ja haki leluaan ihan Williamin vierestä, mutta sellaista Pätkismäistä korvat hulmuten syliintunkemista ei todellakaan näkynyt tällä kertaa.  
Treenata ehdittiin eilenkin. Iltapäivällä oli vuorossa minitreenit Maikun+Ossin kanssa. Pätkä sai ensin taas jäljen - nyt ei mennyt yhtään niin hyvin kuin aamuinen jälki. Aivan liikaa vauhtia. Vahingossa "treenattiin" noutoakin, kun Pätkis innostui tuomaan mammalle Taralta jäänyttä tunnarikapulaa - viimeistään tässä vaiheessa vaaleanpunaiset lasit Pätkiksen suhteen oli liimattu lopullisesti päähän; se on maailman ihanin pentu ;D. Tällä kertaa Pätkikselle ei ollut häkkiä mukana, joten joutui odottamaan isojen koirien tavoin kytkettynä. Tosi nätisti odotti (ja ihan hiljaa) - istui ja katseli tomerana tai sitten laittoi maahan. Vasta kun riekuttiin Taran kanssa oikein kunnolla, innostui niin, että raahasi reppua (johon oli siis kytketty) metritolkulla perässään, jotta pääsisi mukaan touhuamaan. Eikä ollut moksiskaan perässään raahautuvasta painosta.
Tara sai yhden merkki+ruudun, muuten vain merkkiä. Nyt näytti siltä, että merkki alkaa jälleen sujumaan innolla ja varmasti *kopkop*. Ja yksi idarikin tehtiin, kun en keksinyt mitä treenaisi. Jostain syystä Tara tykkää idarista ihan suunnattomasti, eikä silti tee siinä virheitä. Ihana :D. Momo sai seuraamista, noutoa ja hyppynoutoa (tosin esteessä oli vain kaksi lautaa, joten ei se nyt ihan oikea hyppynoutoa ollut..). Eipä tarvitse enää narista laiskasta tekemisestä - Momo on ehdottomasti back in business!
Tänään käväistiin taas puolenpäivän aikaan Maikun+Ossin kanssa koulun kentällä. Pätkis sai jo tuttuun tapaan päivän jälkensä. Tällä kertaa se oli ihan super! Pystyi keskittymään, vaikka intoa oli hurjasti. Yhtään ei häirinnyt keskittymistä, vaikka Maikku oli kuvaamassa vieressä. Muuten tällä kertaa Pätkän kanssa oikeastaan vaan ihmeteltiin elämää kentän laidalla (ja tänään Pätkis kunnostautui huutamalla melkein koko ajan joutuessaan olemaan odottamassa vuoroaan). Ossiin tutustuttiin tänään oikein kunnolla.
Tara sai tänään taas merkkiä ja yhden merkki+ruudun. Ihan jees. Lisäksi vähäsen ohjattua noutoa oikealle pallon kanssa. Momolle seuraamisia, luoksetulo ja eteenmeno.
Noin muutoin Pätkiksen kontaktinaksuttelut ovat jatkuneet (seuraavaksi tarkoituksena olisi alkaa naksuttelemaan kivoja pentutemppuja, joilla en voi pilata mitään, mutta saan tyydytettyä puuhasteluvimmani tuon kanssa ;), ruokakupilla Pätkäpoika tarjoaa kontaktin istumisen kautta heti kun kuppi ilmaantuu käteen ja ihan pikkaisen olen imuuttanutkin poikaa. Ulkoilut ovat keskittyneet tuohon lähiparkkikselle ja takametsään. Poika on ollut vielä niin vähän aikaa meillä ja vasta tutustumassa ja tottumassa ympäristöönsä, ettei vielä varmasti voi sanoa mitään, mutta näiden parin päivän kokemusten jälkeen tuo tuntuu ehkä himppasen vähemmän reippaalta(=suinpäin kaikkeen tutustumaan menemisessä ja uusissa paikoissa kulkemisessa) ja selkeästi vähemmän itsenäiseltä (= vähemmän "minä menen enkä meinaa, mammasta viis!" asennetta siis) kuin Momo aikoinaan. Kierosti toivon, että tilanne pysyykin tällaisena (etenkin kun tuo on kuitenkin reipas millä tahansa mittapuulla mitattuna) -sitä tuntee itsensä paljon tarpeellisemmaksi, kun koira "tarvitsee" minua johonkin :D.
Ai niin, äitiinsä tuo on kuitenkin tullut kovapäisyyden suhteen ihan varmasti. Olen joutunut sattuneesta syystä luuttuamaan aika paljon Pätkiksen tulon jälkeen ja pikkumies on ollut joka kerta avuliaana apumiehenä mukana luuttuamassa (= saalistaa liikkuvaa luutua ja kiinni saatuaan roikkuu tiukasti luutussa kiinni). Tykkää siis luutusta ilmeisen paljon. Kerran havahduin kovaääniseen kolinaan, joka paljastui kaatuneeksi luutuksi. Koko hökötys oli ilmeisesti kaatunut pojan päälle Pätkiksen yrittäessä raahata sitä luutuosasta pois kylppäristä. Mutta ihan kuten äippänsäkin, ei Pätkiskään ollut moisesta moksiskaan, vaan jatkoi leikkiään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Toinen "kiva" tapaus oli tänään, kun jouduttiin tekemään erityisjärjestelyjä, kun saatiin vieraaksi superallergisia potentiaalisia asunnonostajia. Tytöt pääsivät siskon ja Cessin kanssa pihalle, mutta Pätkä joutui jäämään kotiin, tarkemmin sanottuna partsille portin taa. Pätkähän ei tykkää yhtään siitä, että se jää yksin (= kamalan kimeätä yhtäjaksoista kiljuntaa). Tälläkin kertaa huuto oli hirvittävää, eikä sitä laimentanut yhtään se, että pikkumies kaatoi portin päällensä. Heti mamman laitettua portin takaisin paikoilleen, oli sen päälle kiivettävä uudelleen huutamaan. Ennenkuin ostajaehdokaat ehtivät lähteä, oli portti kaatunut kolmesti pikkumiehen päälle...
Jos muutoin pikkumies on soljahtanut meidän elämään kuin se olisi aina ollut osa meidän laumaa, niin Pätkiksen päivärytmi ei ole aivan vielä mukautunut meidän muiden rytmiin. Yöllä puuhastellaan kovaäänisesti kaikenlaista ja jos oikein tylsäksi käy, käydään herättämässä äippä vetämällä sitä korvasta tai hiuksista. Eräänä yönä heräsin siihen, että viereeni oli kasattu kahdet (Nikon) kengät ja koko lelulaatikon sisältö, syyllisen järsiessä tyytyväisenä lampun johtoa vieressä...
Hengissä siis selvittiin, eikä edes tehnyt tiukkaa. Jos Tara vielä lakkaisi mököttämästä, niin voisi hyvin sanoa, ettei edes huomaa, että lauma kasvoi yhdellä (siis tässä vaiheessa, takuulla tilanne muuttuu, kun Pätkäpoika kasvaa kokoa ja omaa tahtoa - jos se nyt jo nostaa yli puolet ulkopissatuksista jalkaansa, ja vielä tosi korkealle, niin mitähän se kertoo tulevasta ;D).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti