Rakas Pompula 13 vuotta!

Eilen meidän ikinuori Pompulainen täytti kokonaista 13 vuotta! Miksi ihmeessä aika kuluu näin kauheata vauhtia... Juhlittiin päivää aamusta asti ensin kunnon aamulenkillä kauniissa auringonnousussa (eipä sitäkään ole aikoihin päässyt näkemään..) ja siitä suoraan Hyvinkäälle uiskentelemaan. Synttärisankari vaan olisi ollut kiinnostuneempi juoksemaan allasta ympäri jahdaten sieltä käsin uimareita (noh, Hikkaa) ja ettei ihan täysin pelkäksi jahtaamiseksi olisi mennyt, niin laitettiin Momokin uiskentelemaan muutama kierros. Kotiinpäästyä sitten herkuteltiin maksalaatikkokakulla ja herkkuluilla koko porukka.



Momon kuulo on tainnut mennä lähes kokonaan, eilen illalla ei kuullut luun syömiseltään kun aloin laittamaan iltaruokaa. Ja pihalla se jää ihmettelemään ihan jokainen ulkoilu useampaan otteeseen, että mihin muu porukka hävisi. Käsien yhteen taputtaminen (ja heiluttelu) saa aikaan jonkinlaisen reaktion vielä, mutta huuteluun ei kauheasti reagoi. Nukkuu sikeämmin ja ihan niinkuin Tara vanhetessaan, valtaa yöllä koko sängyn eri tavalla kuin nuorempana. Onhan 13 jo hyvä ikä, mutta silti jotenkin niin surullista, että vanheneminen tapahtuu usein tälleen "yhtäkkiä". Koira jonka motto on koko elämän ollut "minä ite, ei tartte auttaa", alkaa tarvitsemaan (ja hakemaan) apua. Mutta yleisesti ottaen Momo on oikein hyvässä kunnossa ja porskuttaa mukana ihan ongelmitta.

Synttärihumun lisäksi ollaan ehditty vähän muutakin.

Tänään oltiin taas kisoissa (niissä, joiden piti olla meidän ekat), jossa vahvasti valeraskas surkukoira Hikunen otti ja veteli toisen nollavoittonsa "ihan kivalla" etenemällä (mistä olin aika yllättynyt, kun Hikka tuntui radalla(kin) vähäsen löysältä)! Rata oli hiukan haasteellisempi (esim renkaalle tultiin aika hankalassa kulmassa) ja töppöstä sai isolla radalla joissain kohdin laittaa toisen eteen aika vikkelään, mutta toisaalta siellä ei ollut sitten keppejä lainkaan. Kauhean kivat palkinnot oli täällä(kin), mutta siitä huolimatta ajattelin kisata seuraavan kerran vasta sitten kun ollaan valmiimpia agiradoillekin.

Kuva varastettu Heidiltä, kun omassa värit on jostain syystä ihan keltaset :D
Tiistaina Iidan juoksarit - ekaa kertaa loivat käännökset (ja ilman mattoa), aika jees! Isompia ongelmia oli/on oikeastaan yhdistelmällä takaaleikkaus-päällejuoksu (ja nimenomaan oikealle, vasen on paljon helpompi Hikalle). Ja mun pitää keskittyä ohjauksiin, mun ajoissa olemiselle näyttää olevan iso merkitys erityisesti noissa päällejuoksuissa.

Keskiviikkona ja torstaina aamusta hallille ihan vaan keinua ja puomia. Ollaan tehty lähinnä noita loivia käännöksiä (takaaleikkaus/päällejuoksu on paha!) ja sitten edellisen viikon Hikan edessä valssaamisia, sen mitä olen niissä onnistunut. Keinulla edelleen muutaman esteen takaa itsenäisesti normikeinulle (jonka alla pieni pehmuste tärähdystä laimentamaan), jonka päähän lintatun nakinpalan syötyään joko vapautan Hikan lelulle tai jatkamaan vielä muutaman esteen verran rataa. Torstain vika yritys näytti ekaa kertaa sellaisen suuntaiselta kun toivoisin (eli ei himmaa kontaktipinnan aloituksessa vaan vasta nakilla puomin päässä), mutta muuten ei suurempia edistymisaskelia tässä.

Käytiin hallilla myös torstaina illasta ottamassa keinua ja puomia. Ajattelin ottaa kovemmat panokset käyttöön ja otin mukaan maksamakkaraa keinun palkaksi - meni pähkinöiksi, mutta itse ongelmaan ei siitäkään ollut apua. Graah. Kaikenlisäksi havahduin siihen, että kaikki tämä treenaaminen alkaa näkymään ikävästi Hikan linjoissa, se on päässyt pullahtamaan vähäsen pulleaan kuntoon ja lisäksi se alkoi torstaina osoittamaan ikäviä valeraskausoireita...

Perjantaina illasta ehdittiin piiitkästä aikaa Akatemian treeneihin, jossa tuurajana oli Otto Niinikoski (kai). Ja oli muuten ihan karsean vaikea rata! Kiva sitä oli sitten yrittää vääntää hitaana hämäläisenä valeraskaan pullahtaneen koiran kanssa, mutta vaikka vähän masentavaa olikin niin ihan kivaa kuitenkin ja ainakin saatiin paljon ajatuksia ja lisäyksiä treenilistaan.




Suositut tekstit