Toimintaviikko
Kulunut viikko on ollut tosi kylmä, mutta aivan ihanan aurinkoinen. Ja varmaan siitä syystä jotenkin keväinen. Kun olen vielä voinut olla koko viikon etänä, niin ollaan nautittu ihanista ulkoiluilmoista koko rahan edestä. Jos jostain täällä tykkään ihan älyttömästi, niin se on tämä meitä ympäröivä luonto - en keksi kauhean montaa mukavampaa asiaa kuin kulkeminen täällä omassa rauhassani. Maata riittää tallattavaksi ja maisemat ovat niin kovin nätit < 3. Ei ole kyllä niin yhtään ikävä lähiön hermojakiristäviä lenkkejä (ja vaikka ollaan reilut parikymmentä kilsaa kauempana Helsingistä kuin Klaukkalassa ollessa, niin työmatka taittuu silti yhtä nopsaa eikä tartte kitua seisovissa ruuhkissa oikeastaan ikinä)!
Tarkoituksena on ollut jo vaikka kuinka pitkään päästä Hikankin kanssa Hyvinkään koirakylpylään uimaan, mutta homma on aina siirtynyt, kun matka ei ole enää yhtään niin lyhyt kuin Klaukkalassa asuessa. Nyt kuitenkin sain vihdoin ja viimein varattua ajan. Hiukan mietitytti etukäteen mitä Hikkis (jolla oletettavasti on päällänsä mörköikä) tuumii kylpylän tiloista. Samassa tilassahan on myös koirahoitola ja trimmaaja. Ääntä ja trafiikkia siis piisaa vähän isommassa mittakaavassa kaikuvassa tilassa ja siihen päälle vielä liukkaat lattiat ja pakollinen pesu ennen altaaseen menoa. Ja toki itse uiminen. Tarkoitus oli siis edetä rauhallisesti uittajan kanssa ja uida vain Pätkän kanssa, jos näyttää siltä ettei Hikkis tykkää. (Hukuttaja) Momoa en edes harkinnut ottavani tällä kertaa mukaan sotkemaan pakkaa.
No eipä ollut taas mitään ongelmia. Hikka lompsutteli sisään häntä pystyssä ja samalla asenteella mentiin koko visiitti. Pikkaisen mieliala laski, kun vieras ihminen nappasi mukaan pestäväksi (kelläpä ei :D ), mutta ihan rauhassa se senkin otti. Ja kun päästiin allastiloihin, niin eipä me hirveästi mitään uittajaa tarvittu. Omaan tyyliinsä Hikka ei kauheasti arastellut (tai varonut...) vaan altaaseen loikattiin alusta lähtien reteesti ilmavilla pomppuloikilla ja pikkaisen oli turhautumista havaittavissa jos vähänkin pidättelin rampilla sen menoa :D. On se kyllä hauska pikku otus ei voi muuta sanoa!
Tiistai aamusta käväistiin pika-pikaa hallilla. Olin jo päättänyt etten tee sen yhden kokeilukerran jälkeen keppejä vielä pitkään aikaan, mutta tulin sitten kuitenkin siihen tulokseen, että jos tehdään siihen asti, että olen saanut verkot pois. Sitten on helpompi aloittaa suoraan tai ainakin nopeasti pelkillä ohjureilla, kun sen aika on. Pystyin vähentämään tosi nopeasti verkkoja aina siihen asti, että verkkoja oli vaan alussa ja lopussa. Kokonaan pois niitä en kuitenkaan saanut, vaan tämän jälkeen Hikkasen pasmat sekosi ja se alkoi loikkimaan ohjureiden yli lelulleen. Mutta varmasti aika nopsaan nuo verkot sais kokonaan pois.
Päivällä saatiin kivoja vieraita kun Annamari piipahti treeniensä jälkeen tsekkaamassa meidän hoodsit. Hikka tietty huusi pihalla kuin hyeena, mutta sisällä kierrokset laski nopsaan ja hakeutui rennosti rapsutettavaksi muiden mukana. Jostain hassusta syystä Hikkis on silti kotona mun silmiin himppasen vähemmän rento vieraiden kanssa, kuin oman reviirinsä ulkopuolella. Jotenkin ajattelis, että menis just toisinpäin.
Loppuilta vietettiinkin sitten taas hallilla treeneissä. Sain Saijan katsomaan keinua (jonka olen edellisen päivityksen jälkeen soheltanut siihen malliin, että nyt Hikkis alkaa jarruttamaan liian aikaisin...) ja korjaamaan mun sössimiset (Saija palkkas pari kertaa siitä, että tuli vauhdilla päähän asti ja homma näytti taas sellaselta kun pitää)... Ehkä pitäis vaan tehdä tuota tiistaisin ja lopettaa yksin säätäminen :P.
Lisäksi tehtiin ainakin pikkupätkää putkesta pituudelle niin, että joutui leieröimään pituudelle menon keppien takaa.
Eipä mitään ongelmaa, kun Hikkis tiesi, että lelu löytyy pituuden takaa Seijalta.. Onnistui myös niin, että lelu oli minulla ja päästiin tuolle seuraavalla hypyllekin (tosin hämäsin kyllä Hikkaa, että lelu jäi Saijalle).
Keskiviikkona oltiin taas aamusta hallilla, jossa tehtiin pikaisesti pimeään putkeen irtoamista (ei ongelmia) ja irtoamista sarjalla hyppy-rengas-hyppy-hyppy (käännös takaisinpäin siis, viereinen putkenpää houkutti aika paljon)-hyppy-rengas-hyppy ja niin, että olin piilottanut lelun putkien painojen taakse aloitus/lopetus paikan taa.
Pirpana irtosi ihan huisin hienosti, vaikka asemoin itseni jonnekin tuonne ennen käännöstä (kuten yleensäkin kun tietää lelun olevan jossain muualla kuin minulla), joten aloin pohtimaan sitä, että johtuisko meidän irtoamis-ongelma ainakin osittain siitä, että sillon kun lelu ei ole minulla (vaan jossain piilossa tai näkyvillä), niin en edes yritä juosta (ja ohjata samalla), vaan käskytän vaan eteen ja/tai lähetän menemään. Ja sitten taas kun lelu on minulla, niin (yritän) juosta rinnalla/edellä, jolloin Hikkakin tarttuu liikkeeseen kiinni. Pitäiskö sittenkin yrittää tehdä myös sellaisia irtoamisharjoituksia, että lelu on edessä (piilossa tai ei) mutta minä silti yritän omaan säheltävään tapaani juosta/ohjata mukana... En tiedä.
"Jouduttiin" tällä kertaa treenaamaan kolmos kentällä, ihan hurjasti humisevan ja puhaltavan (siinä alla kun seisoi, niin tukka lähti lentoon :D) ilmastointilaitteen alla (pimeäputki -hässäkkä oli rakennettu juuri siihen alle). Olen saanut jostain päähäni, että Hikan mörköily kohdistuisi tuollaiseen (koska Mustissa&Mirrissä on humisevat kylmälaitteet mistä Hikka ei erityisesti tykkää), mutta olen ilmeisesti ollut väärässä, sillä kerran vilkaisi äänen/puhalluksen suuntaan ja sen jälkeenunohti unohdettiin molemmat asia.
Alan ehkä vähän epäilemään onko tää Hikan mörkökausi vähän samanlainen kuin Pätkän aikoinaan, sehän näki hurjia mörköjä yhden treenipaikan siivouskaapissa, mutta muuten mörköilyt oli aika laimeita. Ainoa paikka missä Hikka on nyt varsinaisesti on mörköillyt on nimittäin Lempolan Musti&Mirri ja ollaan tälläkin viikolla menty ja tehty vaikka mitä sellaista, mihin voisi olettaa mörköilevän teinin edes pikkaisen reagoivan. Mutta siis, Lempolan Mustista&Mirristä on yhtäkkiä tullut Hikan mielestä vähintäänkin HelvetinEsikartano. Enkä yhtään tiedä miksi. Me ollaan käyty siellä vähintään 10 kertaa ellei reippaasti enemmänkin, siellä on (Hikankin mielestä) tosi kiva henkilökunta ja aina on ollut tosi kivaa (paitsi silloin kun on joutunut sovittamaan takkeja - yök!). Mutta jostain syystä siellä ei ole enää yhtään kivaa. Käytiinpä testimielessä Tynninharjun Mustissa&Mirrissä ja se on Hikan mielestä edelleen ihan siedettävä paikka, poislukien ne kylmälaitteet...
Torstaina aamusta olikin sitten Hikan elämän eka fyssarikäynti. Bongasin Virven&Peipon blogista, että Riikka oli palannut äippälomalta (voi kyllä olla, että on palannut ajat sitten :D), mikä ratkaisi "kenelle sitä oikein uskaltaisi koirat viedä" ongelman. Olen aina tykännyt tosi paljon Riikan tavasta käsitellä koiria ja myös siitä, että hoidon jälkeen koirasta on aina nähnyt, että ollaan käyty jossain. Mitään varsinaista ongelmaa Hikalla ei ole ollut, mutta kun se on tuollainen vauhtiveikko ja ottanut tömäreitä jatkuvalla tahdilla, etenkin näillä karseilla liukkailla keleillä, niin ihan jo oman mielenrauhan vuoksi halusin tsekata tilanteen. Ettei kroppaan ole vaan päässyt pesiytymään jumeja, jotka sitten aiheuttaisivat hoitamattomina isompia ongelmia.
Vähäsen jännitti (taas) miten Hikkis suhtautuu moiseen puuhaan. Hikkahan antaa itsestään kohtuullisen sosiaalisen/avoimen kuvan, kun se tuppaa porhaltamaan ihmisten luokse pomppimaan ja kerjäämään nameja/rapsutuksia. Mutta ei-omaehtoinen sosialisointi on ollut aina ihan eri juttu - eikä olla sitä myöskään millään tavoin harjoiteltu, kun treeneissä/rokotuksilla yms pakollisissa jutuissa sillä ei ole ollut mitään ongelmia (niissä kukaan ei houkuttele koiraa luokse). Kaikenlisäksi Riikka ottaa vastaan Mevetissä, joten ympäristökin olisi voinut aiheuttaa mahdolliselle mörköikäiselle jotain reaktioita.
Mutta ei meillä mitään ongelmia ollut taaskaan - Hikka kiskoi koko matkan humisevasta parkkihallista ja pimeästä rappukäytävästä odotustilaan, poukkoili siellä uteliaasti häntä pystyssä kuten aina ennenkin ja sisään hoitohuoneeseenkin mentiin nelivedolla. Riikka tervehdittiin iloisesti ja tekipä se alussa alkutilanteen tsekkauksessa Riikan kanssa liikeratoja/kropan kääntämisiä ihan itsekseen minun ollessa huoneen toisella puolella.
Homma meni jännäksi vasta siinä vaiheessa kun tulin pitämään kiinni, seistessä antoi kuitenkin hyvin väännellä ja käännellä ilman vekulointeja. Meni myös itse maate pyydettäessä ja pysyi nätisti kyljellään kun se vaan ensin saatiin siihen käännettyä (mikä ei sekään ollut kovin kummoinen operaatio). Siinä vaiheessa kyllä näki, että pikkuisen jänskätti - silmät olivat lautasen kokoiset ja läähätyttikin. Päästettiin pari kertaa "hengittämään" ja sitten jatkettiin. Poukkasi aina vapautettuna vauhdilla pois, mutta tuli hakemaan nameja matolta ihan rennosti, joten ei ollut kauhean suuri yllätys, että kun käännettiin toiselle kyljelle, niin rentoutui sitä hoidettaessa jo ihan täysin - silmät meni kiinni ja koira oli kuulemma käsissä ihan rento-reetta. Ja siihen se olisi tyytyväisenä jäänyt hoidon jälkeenkin, ei ollut enää mikään kiire :D.
Mitään mainittavaa suurempaa jumia tms ei Hikasta onneksi löytynyt, mutta jotain pientä kuitenkin:
"Aavistuksen kääntyy heikommin niskasta oikealle. Ei selvää kipukohtaa, luultavasti pieni törmäys johonkin. Nivelet taipuu kauniisti. Lihasmassaa todella hyvin ikäisekseen. Pieni jähmeys oikealla lihaksistossa, luultavasti törmännyt jonnekin. Kokonaisuus hyvällä mallilla! Tulee oikein reipas harrastuskoira :) "
Tehdään siis jatkossa noita niskan kääntelyitä ja muutoin yritetään rauhallisella liikkeellä tehdä kaikenlaisia tasapainoilu/kropankäyttö -juttuja (esim astelua pesuvatiin ja takaisin raauhaallisesti, puunrungoilla/laudoilla tasapainoilua/pyörimistä jne). Ja lenkkejä voisi kuulemma vähän rajoittaa (ottaa vaikka välillä remmiin kävelemään) vaikka koira itse liikkuisikin, on kuitenkin vielä niin pieni ja kroppa vasta kehittymässä.
Nyt pitäisi sitten varata ainakin Pätkälle jossei Momollekin aika osteopaatille, niin tietäisi niidenkin osalta vähän missä mennään. Toki nekin voisi viedä fyssarille, mutta jotenkin ajattelen, että ongelmat on jokatapauksessa sen verran isompia, että parempi mennä vaan suoraan osteopaatille.
Sitä aikaa odotellessa molemmat pääsivät kuitenkin perjantaina Hikkasen kanssa uimaan. Maanantaista rohkaistuneena ajattelin, että kun Pätkä ja Hikka uivat niin hienosti itsenäisesti niin voin hyvin roikkua yhden hukuttaja-Momon fleksin päässä. Mutta jossain se (12-vuoden) ikä tekee tehtävänsä, hukuttaja-Momoa ei nimittäin näkynyt. Momo oli kyllä innoissaan, että pääsi tuonne pitkästä aikaa polskimaan ja rampilla olisi jyrännyt muut alta pois, mutta uimassa oli rauhallinen eikä sen uintivauhdilla edes olisi pysynyt Pätkän ja Hikan perässä. Niinpä sekin uiskenteli sitten vapaana. Kauhean helppoa, mutta jotenkin samalla hirvittävän haikeaa... :/
Ai niin, ja onhan Hikka päässyt lenkkeilemään todella komean ison pojankin kanssa :D. En ole uskaltanut päästää Hikkaa kertaakaan ulkoilemaan (tai muutenkaan olemaan) Petrin rotikoiden kanssa, vaikka ne kilttejä ovatkin - oletettavasti ainakin. Kokoero ja Hikan röyhkeys vaan ei ole omassa mielessäni ollut se paras yhdistelmä. No, sunnuntaina Telle otti lenkille mukaan Fighterin - valtavan kokoisen, mutta tosi kiltin ja rauhallisen rotikkapojan. Ja Hikka tykästyi heti - leikkimään Fighter ei Hikan yrityksistä huolimatta innostunut, mutta tirppajahtiin Hikka sai hetkeksi kaverin. Oli muuten hauska näky kun tyypit vetivät pellolla peräkanaa :D.
Perjantaina uusintalenkillä kävi vähän köpelösti ja Hikka pääsi elämänsä ekaan peurajahtiin. Tultiin juuri pellon laitaan kun metsästä poukkasi peura jonkun vajaa 10 metrin päähän ja siitä sitten lähti Hikka kuin rasvattu salama perään. En ehtinyt edes silmää räpäyttää. Onneksi oltiin Tellen ja Fighterin kanssa eikä omalla porukalla, omat olisi nimittäin lähtenyt Hikan kanssa ja siinä tapauksessa jahti olisi varmaan kestänyt pidempään kuin parin pellon mittaa (joka sekin oli aika karseaa kun Hikka näkyi enää sellaisena nuppinaulanpäänä...).
Tarkoituksena on ollut jo vaikka kuinka pitkään päästä Hikankin kanssa Hyvinkään koirakylpylään uimaan, mutta homma on aina siirtynyt, kun matka ei ole enää yhtään niin lyhyt kuin Klaukkalassa asuessa. Nyt kuitenkin sain vihdoin ja viimein varattua ajan. Hiukan mietitytti etukäteen mitä Hikkis (jolla oletettavasti on päällänsä mörköikä) tuumii kylpylän tiloista. Samassa tilassahan on myös koirahoitola ja trimmaaja. Ääntä ja trafiikkia siis piisaa vähän isommassa mittakaavassa kaikuvassa tilassa ja siihen päälle vielä liukkaat lattiat ja pakollinen pesu ennen altaaseen menoa. Ja toki itse uiminen. Tarkoitus oli siis edetä rauhallisesti uittajan kanssa ja uida vain Pätkän kanssa, jos näyttää siltä ettei Hikkis tykkää. (Hukuttaja) Momoa en edes harkinnut ottavani tällä kertaa mukaan sotkemaan pakkaa.
No eipä ollut taas mitään ongelmia. Hikka lompsutteli sisään häntä pystyssä ja samalla asenteella mentiin koko visiitti. Pikkaisen mieliala laski, kun vieras ihminen nappasi mukaan pestäväksi (kelläpä ei :D ), mutta ihan rauhassa se senkin otti. Ja kun päästiin allastiloihin, niin eipä me hirveästi mitään uittajaa tarvittu. Omaan tyyliinsä Hikka ei kauheasti arastellut (tai varonut...) vaan altaaseen loikattiin alusta lähtien reteesti ilmavilla pomppuloikilla ja pikkaisen oli turhautumista havaittavissa jos vähänkin pidättelin rampilla sen menoa :D. On se kyllä hauska pikku otus ei voi muuta sanoa!
Tiistai aamusta käväistiin pika-pikaa hallilla. Olin jo päättänyt etten tee sen yhden kokeilukerran jälkeen keppejä vielä pitkään aikaan, mutta tulin sitten kuitenkin siihen tulokseen, että jos tehdään siihen asti, että olen saanut verkot pois. Sitten on helpompi aloittaa suoraan tai ainakin nopeasti pelkillä ohjureilla, kun sen aika on. Pystyin vähentämään tosi nopeasti verkkoja aina siihen asti, että verkkoja oli vaan alussa ja lopussa. Kokonaan pois niitä en kuitenkaan saanut, vaan tämän jälkeen Hikkasen pasmat sekosi ja se alkoi loikkimaan ohjureiden yli lelulleen. Mutta varmasti aika nopsaan nuo verkot sais kokonaan pois.
Päivällä saatiin kivoja vieraita kun Annamari piipahti treeniensä jälkeen tsekkaamassa meidän hoodsit. Hikka tietty huusi pihalla kuin hyeena, mutta sisällä kierrokset laski nopsaan ja hakeutui rennosti rapsutettavaksi muiden mukana. Jostain hassusta syystä Hikkis on silti kotona mun silmiin himppasen vähemmän rento vieraiden kanssa, kuin oman reviirinsä ulkopuolella. Jotenkin ajattelis, että menis just toisinpäin.
Loppuilta vietettiinkin sitten taas hallilla treeneissä. Sain Saijan katsomaan keinua (jonka olen edellisen päivityksen jälkeen soheltanut siihen malliin, että nyt Hikkis alkaa jarruttamaan liian aikaisin...) ja korjaamaan mun sössimiset (Saija palkkas pari kertaa siitä, että tuli vauhdilla päähän asti ja homma näytti taas sellaselta kun pitää)... Ehkä pitäis vaan tehdä tuota tiistaisin ja lopettaa yksin säätäminen :P.
Lisäksi tehtiin ainakin pikkupätkää putkesta pituudelle niin, että joutui leieröimään pituudelle menon keppien takaa.
Eipä mitään ongelmaa, kun Hikkis tiesi, että lelu löytyy pituuden takaa Seijalta.. Onnistui myös niin, että lelu oli minulla ja päästiin tuolle seuraavalla hypyllekin (tosin hämäsin kyllä Hikkaa, että lelu jäi Saijalle).
Keskiviikkona oltiin taas aamusta hallilla, jossa tehtiin pikaisesti pimeään putkeen irtoamista (ei ongelmia) ja irtoamista sarjalla hyppy-rengas-hyppy-hyppy (käännös takaisinpäin siis, viereinen putkenpää houkutti aika paljon)-hyppy-rengas-hyppy ja niin, että olin piilottanut lelun putkien painojen taakse aloitus/lopetus paikan taa.
 |
| mittasuhteet yms on sitten ihan miten sattuu |
Pirpana irtosi ihan huisin hienosti, vaikka asemoin itseni jonnekin tuonne ennen käännöstä (kuten yleensäkin kun tietää lelun olevan jossain muualla kuin minulla), joten aloin pohtimaan sitä, että johtuisko meidän irtoamis-ongelma ainakin osittain siitä, että sillon kun lelu ei ole minulla (vaan jossain piilossa tai näkyvillä), niin en edes yritä juosta (ja ohjata samalla), vaan käskytän vaan eteen ja/tai lähetän menemään. Ja sitten taas kun lelu on minulla, niin (yritän) juosta rinnalla/edellä, jolloin Hikkakin tarttuu liikkeeseen kiinni. Pitäiskö sittenkin yrittää tehdä myös sellaisia irtoamisharjoituksia, että lelu on edessä (piilossa tai ei) mutta minä silti yritän omaan säheltävään tapaani juosta/ohjata mukana... En tiedä.
"Jouduttiin" tällä kertaa treenaamaan kolmos kentällä, ihan hurjasti humisevan ja puhaltavan (siinä alla kun seisoi, niin tukka lähti lentoon :D) ilmastointilaitteen alla (pimeäputki -hässäkkä oli rakennettu juuri siihen alle). Olen saanut jostain päähäni, että Hikan mörköily kohdistuisi tuollaiseen (koska Mustissa&Mirrissä on humisevat kylmälaitteet mistä Hikka ei erityisesti tykkää), mutta olen ilmeisesti ollut väärässä, sillä kerran vilkaisi äänen/puhalluksen suuntaan ja sen jälkeen
Alan ehkä vähän epäilemään onko tää Hikan mörkökausi vähän samanlainen kuin Pätkän aikoinaan, sehän näki hurjia mörköjä yhden treenipaikan siivouskaapissa, mutta muuten mörköilyt oli aika laimeita. Ainoa paikka missä Hikka on nyt varsinaisesti on mörköillyt on nimittäin Lempolan Musti&Mirri ja ollaan tälläkin viikolla menty ja tehty vaikka mitä sellaista, mihin voisi olettaa mörköilevän teinin edes pikkaisen reagoivan. Mutta siis, Lempolan Mustista&Mirristä on yhtäkkiä tullut Hikan mielestä vähintäänkin HelvetinEsikartano. Enkä yhtään tiedä miksi. Me ollaan käyty siellä vähintään 10 kertaa ellei reippaasti enemmänkin, siellä on (Hikankin mielestä) tosi kiva henkilökunta ja aina on ollut tosi kivaa (paitsi silloin kun on joutunut sovittamaan takkeja - yök!). Mutta jostain syystä siellä ei ole enää yhtään kivaa. Käytiinpä testimielessä Tynninharjun Mustissa&Mirrissä ja se on Hikan mielestä edelleen ihan siedettävä paikka, poislukien ne kylmälaitteet...
Torstaina aamusta olikin sitten Hikan elämän eka fyssarikäynti. Bongasin Virven&Peipon blogista, että Riikka oli palannut äippälomalta (voi kyllä olla, että on palannut ajat sitten :D), mikä ratkaisi "kenelle sitä oikein uskaltaisi koirat viedä" ongelman. Olen aina tykännyt tosi paljon Riikan tavasta käsitellä koiria ja myös siitä, että hoidon jälkeen koirasta on aina nähnyt, että ollaan käyty jossain. Mitään varsinaista ongelmaa Hikalla ei ole ollut, mutta kun se on tuollainen vauhtiveikko ja ottanut tömäreitä jatkuvalla tahdilla, etenkin näillä karseilla liukkailla keleillä, niin ihan jo oman mielenrauhan vuoksi halusin tsekata tilanteen. Ettei kroppaan ole vaan päässyt pesiytymään jumeja, jotka sitten aiheuttaisivat hoitamattomina isompia ongelmia.
Vähäsen jännitti (taas) miten Hikkis suhtautuu moiseen puuhaan. Hikkahan antaa itsestään kohtuullisen sosiaalisen/avoimen kuvan, kun se tuppaa porhaltamaan ihmisten luokse pomppimaan ja kerjäämään nameja/rapsutuksia. Mutta ei-omaehtoinen sosialisointi on ollut aina ihan eri juttu - eikä olla sitä myöskään millään tavoin harjoiteltu, kun treeneissä/rokotuksilla yms pakollisissa jutuissa sillä ei ole ollut mitään ongelmia (niissä kukaan ei houkuttele koiraa luokse). Kaikenlisäksi Riikka ottaa vastaan Mevetissä, joten ympäristökin olisi voinut aiheuttaa mahdolliselle mörköikäiselle jotain reaktioita.
Mutta ei meillä mitään ongelmia ollut taaskaan - Hikka kiskoi koko matkan humisevasta parkkihallista ja pimeästä rappukäytävästä odotustilaan, poukkoili siellä uteliaasti häntä pystyssä kuten aina ennenkin ja sisään hoitohuoneeseenkin mentiin nelivedolla. Riikka tervehdittiin iloisesti ja tekipä se alussa alkutilanteen tsekkauksessa Riikan kanssa liikeratoja/kropan kääntämisiä ihan itsekseen minun ollessa huoneen toisella puolella.
Homma meni jännäksi vasta siinä vaiheessa kun tulin pitämään kiinni, seistessä antoi kuitenkin hyvin väännellä ja käännellä ilman vekulointeja. Meni myös itse maate pyydettäessä ja pysyi nätisti kyljellään kun se vaan ensin saatiin siihen käännettyä (mikä ei sekään ollut kovin kummoinen operaatio). Siinä vaiheessa kyllä näki, että pikkuisen jänskätti - silmät olivat lautasen kokoiset ja läähätyttikin. Päästettiin pari kertaa "hengittämään" ja sitten jatkettiin. Poukkasi aina vapautettuna vauhdilla pois, mutta tuli hakemaan nameja matolta ihan rennosti, joten ei ollut kauhean suuri yllätys, että kun käännettiin toiselle kyljelle, niin rentoutui sitä hoidettaessa jo ihan täysin - silmät meni kiinni ja koira oli kuulemma käsissä ihan rento-reetta. Ja siihen se olisi tyytyväisenä jäänyt hoidon jälkeenkin, ei ollut enää mikään kiire :D.
Mitään mainittavaa suurempaa jumia tms ei Hikasta onneksi löytynyt, mutta jotain pientä kuitenkin:
"Aavistuksen kääntyy heikommin niskasta oikealle. Ei selvää kipukohtaa, luultavasti pieni törmäys johonkin. Nivelet taipuu kauniisti. Lihasmassaa todella hyvin ikäisekseen. Pieni jähmeys oikealla lihaksistossa, luultavasti törmännyt jonnekin. Kokonaisuus hyvällä mallilla! Tulee oikein reipas harrastuskoira :) "
Tehdään siis jatkossa noita niskan kääntelyitä ja muutoin yritetään rauhallisella liikkeellä tehdä kaikenlaisia tasapainoilu/kropankäyttö -juttuja (esim astelua pesuvatiin ja takaisin raauhaallisesti, puunrungoilla/laudoilla tasapainoilua/pyörimistä jne). Ja lenkkejä voisi kuulemma vähän rajoittaa (ottaa vaikka välillä remmiin kävelemään) vaikka koira itse liikkuisikin, on kuitenkin vielä niin pieni ja kroppa vasta kehittymässä.
Nyt pitäisi sitten varata ainakin Pätkälle jossei Momollekin aika osteopaatille, niin tietäisi niidenkin osalta vähän missä mennään. Toki nekin voisi viedä fyssarille, mutta jotenkin ajattelen, että ongelmat on jokatapauksessa sen verran isompia, että parempi mennä vaan suoraan osteopaatille.
Sitä aikaa odotellessa molemmat pääsivät kuitenkin perjantaina Hikkasen kanssa uimaan. Maanantaista rohkaistuneena ajattelin, että kun Pätkä ja Hikka uivat niin hienosti itsenäisesti niin voin hyvin roikkua yhden hukuttaja-Momon fleksin päässä. Mutta jossain se (12-vuoden) ikä tekee tehtävänsä, hukuttaja-Momoa ei nimittäin näkynyt. Momo oli kyllä innoissaan, että pääsi tuonne pitkästä aikaa polskimaan ja rampilla olisi jyrännyt muut alta pois, mutta uimassa oli rauhallinen eikä sen uintivauhdilla edes olisi pysynyt Pätkän ja Hikan perässä. Niinpä sekin uiskenteli sitten vapaana. Kauhean helppoa, mutta jotenkin samalla hirvittävän haikeaa... :/
Ai niin, ja onhan Hikka päässyt lenkkeilemään todella komean ison pojankin kanssa :D. En ole uskaltanut päästää Hikkaa kertaakaan ulkoilemaan (tai muutenkaan olemaan) Petrin rotikoiden kanssa, vaikka ne kilttejä ovatkin - oletettavasti ainakin. Kokoero ja Hikan röyhkeys vaan ei ole omassa mielessäni ollut se paras yhdistelmä. No, sunnuntaina Telle otti lenkille mukaan Fighterin - valtavan kokoisen, mutta tosi kiltin ja rauhallisen rotikkapojan. Ja Hikka tykästyi heti - leikkimään Fighter ei Hikan yrityksistä huolimatta innostunut, mutta tirppajahtiin Hikka sai hetkeksi kaverin. Oli muuten hauska näky kun tyypit vetivät pellolla peräkanaa :D.
Perjantaina uusintalenkillä kävi vähän köpelösti ja Hikka pääsi elämänsä ekaan peurajahtiin. Tultiin juuri pellon laitaan kun metsästä poukkasi peura jonkun vajaa 10 metrin päähän ja siitä sitten lähti Hikka kuin rasvattu salama perään. En ehtinyt edes silmää räpäyttää. Onneksi oltiin Tellen ja Fighterin kanssa eikä omalla porukalla, omat olisi nimittäin lähtenyt Hikan kanssa ja siinä tapauksessa jahti olisi varmaan kestänyt pidempään kuin parin pellon mittaa (joka sekin oli aika karseaa kun Hikka näkyi enää sellaisena nuppinaulanpäänä...).
