Tara 14 vuotta!
Näin se vain tämäkin päivä koitti, Tara täyttää tänään jo 14 vuotta! Me kyllä niiiiin juhlitaan, vaikka evakossa ollaankin! Tämä kulunut vuosi on sujunut huomattavasti paremmin kuin pari edellistä, johtuen varmasti lääkityksestä ja ehkä osittain siitä, että alettiin joku puolitoista vuotta sitten tehokäyttämään Klaukkalan peltoja lenkkeilyyn. Taran ei ole tarvinnut kulkea ikäviä remmilenkkejä (sitä ahdistaa ne Klaukkalassa ihan yhtä paljon kuin minua) mutta liikuntaa se on saanut kuin huomaamatta paljon paremmin. Edelleen se tepottaa samat lenkit kuin nuo kaksi muuta, joskin omaan tahtiinsa ilman samanlaisia rallatteluja (yleensä :P ).
Mutta vaikka vointi onkin edelleen pääosin hyvä (lääkityksen puolittamisesta aiheutunut heittelykin on onneksi loppunut) ja kroppakin on pysynyt perässä oikeastaan paremmin kuin pariin vuoteen (ei ole tänä vuonna haitannut hanget tai liukkaatkaan!) niin pelkään pahoin tämän olevan meidän viimeinen yhteinen vuosi... Liike on kuitenkin rumannäköistä ja kun tietää ettei ranka ole sieltä parhaimmasta päästä, niin jo se voi mennä äkkiä huonompaan kuntoon. Tai sitten joku muu, kuulo on lähes täysin mennyt, silmissä on kaihia, cushing kummittelee taustalla, nämä näin alkajaisiksi... Tietysti sitä toivoo ihan hulluna, että Tara pysyisi hyväkuntoisena vierellä vielä monta vuotta, se on niin kovin rakas < 3
Taraa parin viikon takaa lempipuuhassaan :D
Ja tasapuolisuuden nimiin Momoa myös.
Hyvin se porskuttaa spondarin ja tyrän kanssa vielä reilu 11 vuotiaana. Toivotaan, että vuoden päästäkin meno näyttää samalta. Tarahan oli meidän mukana juoksulenkeillä tuon ikäisenä, käänne huonompaan tapahtui joskus 12-vuotiaana.
Vuoden eka leirikin on tullut käytyä pääsiäisenä - dobberileiri kuinkas muuten. Vähän outoa kyllä oli, kun yhtään ainutta treeniä missään lajissa en leirin aikana tehnyt. Lähinnä hengasin mukana (Petri oli maalimiehenä) ja leiri jäi vähän nysäksikin, kun jouduin alkupäästä nipistää "kämppä myyntikuntoon"-(paniikki)siivoamisen vuoksi ja Inton luonnetestin takia. Kivaa oli silti, kuten aina noilla leireillä :D.
Tosiaan, oma asunto meni myyntiin viime kuun lopussa (31.3.) ja ekan näytön jälkeen se olikin jo myyty (6.4.), onneksi meidän tarjous tulevasta kodista oli hyväksytty pari päivää aiemmin. Sijainti on sillä mitä mainioin, ulkoilumaastot vailla vertaa, tontti on ihan kiva (kun tontista puhutaan niin isompi toki saisi aina olla, mutta ehkä puolihehtaaria kuitenkin riittää :D), talo ei niinkään, mutta siinä on hurjasti potentiaalia olla oikeinkin kiva. Jos kaikki menee loppuun asti hyvin ja kaupat tehdään (tässä on vielä kuntokartoituksia sun muita edessä..) niin tulevat kuukaudet me siis niiiin rempataan ja senkin jälkeen jää kaikenlaista isompaa ja pienempää tulevaisuuden varalle :P
Ja jotta tällaiselle turvallisuushakuiselle ja hieman muutosvastarintaiselle olisi oikein kunnolla stressattavaa, niin menin täysin ekstemporee vaihtamaan auton kuun alussa. Ranskalainen vaihtui söpöön pulleaan (sekä nuorempaan/vähemmän käytettyyn) italialaiseen. Hieman pienempi se on tiloiltaan, mutta tiukkojen mittausten perusteella Petrin pitäisi onnistua tuunaamaan siihen sellaisen häkkisysteemin, että (kasvava) lauma mahtuu siihen yhtä hyvin kuin ranskikseen. Saa nähdä oliko järkevä vaihto, mutta alkoi mennä niin hermo ranskiksen jatkuvaan korjauskierteeseen (viimeisimpänä tippui pakoputki muutama viikko sitten, tammikuussahan sitä korjattiin oikein urakalla) ja tarvitsin jo tulevan muutonkin takia auton joka kuluttaisi edes hieman vähemmän. Ja toki sekin vaikutti, että sain vaihdossa ranskiksesta paljon enemmän kuin ajattelin. Toivotaan, että voin ajella tuon kanssa sen seuraavat viisi vuotta ilman pahempia ongelmia!
Ja hei, ollaanhan me vähän treenattukin. Käytiin vuoden ekalla (nurtsi)jäljellä viikko sitten. Pätkä oli tarkka, mutta voimaa ja vimmaa olisi saanut taas olla enempi. On myös päässyt pari kertaa pihalla vähäsen haukkumaan piilolla, kun se niin kovasti siitä ilahtuu :D
Mutta vaikka vointi onkin edelleen pääosin hyvä (lääkityksen puolittamisesta aiheutunut heittelykin on onneksi loppunut) ja kroppakin on pysynyt perässä oikeastaan paremmin kuin pariin vuoteen (ei ole tänä vuonna haitannut hanget tai liukkaatkaan!) niin pelkään pahoin tämän olevan meidän viimeinen yhteinen vuosi... Liike on kuitenkin rumannäköistä ja kun tietää ettei ranka ole sieltä parhaimmasta päästä, niin jo se voi mennä äkkiä huonompaan kuntoon. Tai sitten joku muu, kuulo on lähes täysin mennyt, silmissä on kaihia, cushing kummittelee taustalla, nämä näin alkajaisiksi... Tietysti sitä toivoo ihan hulluna, että Tara pysyisi hyväkuntoisena vierellä vielä monta vuotta, se on niin kovin rakas < 3
Taraa parin viikon takaa lempipuuhassaan :D
Ja tasapuolisuuden nimiin Momoa myös.
Hyvin se porskuttaa spondarin ja tyrän kanssa vielä reilu 11 vuotiaana. Toivotaan, että vuoden päästäkin meno näyttää samalta. Tarahan oli meidän mukana juoksulenkeillä tuon ikäisenä, käänne huonompaan tapahtui joskus 12-vuotiaana.
Vuoden eka leirikin on tullut käytyä pääsiäisenä - dobberileiri kuinkas muuten. Vähän outoa kyllä oli, kun yhtään ainutta treeniä missään lajissa en leirin aikana tehnyt. Lähinnä hengasin mukana (Petri oli maalimiehenä) ja leiri jäi vähän nysäksikin, kun jouduin alkupäästä nipistää "kämppä myyntikuntoon"-(paniikki)siivoamisen vuoksi ja Inton luonnetestin takia. Kivaa oli silti, kuten aina noilla leireillä :D.
Tosiaan, oma asunto meni myyntiin viime kuun lopussa (31.3.) ja ekan näytön jälkeen se olikin jo myyty (6.4.), onneksi meidän tarjous tulevasta kodista oli hyväksytty pari päivää aiemmin. Sijainti on sillä mitä mainioin, ulkoilumaastot vailla vertaa, tontti on ihan kiva (kun tontista puhutaan niin isompi toki saisi aina olla, mutta ehkä puolihehtaaria kuitenkin riittää :D), talo ei niinkään, mutta siinä on hurjasti potentiaalia olla oikeinkin kiva. Jos kaikki menee loppuun asti hyvin ja kaupat tehdään (tässä on vielä kuntokartoituksia sun muita edessä..) niin tulevat kuukaudet me siis niiiin rempataan ja senkin jälkeen jää kaikenlaista isompaa ja pienempää tulevaisuuden varalle :P
Ja jotta tällaiselle turvallisuushakuiselle ja hieman muutosvastarintaiselle olisi oikein kunnolla stressattavaa, niin menin täysin ekstemporee vaihtamaan auton kuun alussa. Ranskalainen vaihtui söpöön pulleaan (sekä nuorempaan/vähemmän käytettyyn) italialaiseen. Hieman pienempi se on tiloiltaan, mutta tiukkojen mittausten perusteella Petrin pitäisi onnistua tuunaamaan siihen sellaisen häkkisysteemin, että (kasvava) lauma mahtuu siihen yhtä hyvin kuin ranskikseen. Saa nähdä oliko järkevä vaihto, mutta alkoi mennä niin hermo ranskiksen jatkuvaan korjauskierteeseen (viimeisimpänä tippui pakoputki muutama viikko sitten, tammikuussahan sitä korjattiin oikein urakalla) ja tarvitsin jo tulevan muutonkin takia auton joka kuluttaisi edes hieman vähemmän. Ja toki sekin vaikutti, että sain vaihdossa ranskiksesta paljon enemmän kuin ajattelin. Toivotaan, että voin ajella tuon kanssa sen seuraavat viisi vuotta ilman pahempia ongelmia!
Ja hei, ollaanhan me vähän treenattukin. Käytiin vuoden ekalla (nurtsi)jäljellä viikko sitten. Pätkä oli tarkka, mutta voimaa ja vimmaa olisi saanut taas olla enempi. On myös päässyt pari kertaa pihalla vähäsen haukkumaan piilolla, kun se niin kovasti siitä ilahtuu :D
