Oho! Pätkis fh 1
Kesä ja alkusyksy on menneet hujauksessa ohi, kun elämään on tullut yllättäen takavasemmalta vähän "uudenlaista ohjelmaa", joka on vienyt aikalailla aikaa ja mullistanut meidän arkeakin. Tara on onneksi ottanut uudistukset tosi hienosti, mummeli on pysynyt oikein pirteänä ja reippaana eikä viime vuoden kaltaisia huonoja kausia ole näkynyt sitten alkukevään (vaikka viime vuonna pelkkä Pipsan ja Nessan vierailu sai aikaan oireilua) < 3.
Elokuun alussa Pipsa ja Nessa tulivat käymään PK SM-kisaturismin merkeissä. Ja tietty siinä sivussa vähän jäljestettiin ja juostiin :D. Kisaviikonlopun alkuun saatiin pystyyn myös pienimuotoiset briarditreffit Mariian, Pipsan ja Nooran kanssa. Joukkion pennut olivat tietty ihan supersuloisia, mutta erityisen ihanaa oli nähdä piiiitkästä aikaa pikaistakin pikaisemmin Pätkiksen Mainio poikaa, josta näytti kasvaneen komeampi ja punaisempi kuin isästään ja kaikenlisäksi asenne tekemiseen tuntui olevan kerrassaan hurmaava. Viikonlopun päätteeksi päästiin vielä jäljestämään Minniksen ja Vaakun kanssa. Kaikenkaikkiaan aika jees viikonloppu siis!
Pätkiksen Neurontin lääkekuuri sai vielä jatkoa ja sen myötä oma treeni-into lopahti kuin lehmän häntä. Näyttää olevan todella vaikea motivoida itseään pellolle ilman lähitulevaisuuden koepaniikkia... Loputtoman pitkältä tuntuvan ajan jälkeen Pätkis sai kuitenkin lopulta niin lääkäriltä kuin fyssarilta (Riina Koskelma) niin terveen paperit kuin se nyt olosuhteisiin nähden voi eikä edes uuden fyssariajan varaamista koettu tarpeelliseksi. Treeni-into palasi kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun huomasin ilmoituksen anti-dopingkarenssin päättymisen jälkeen pidettävästä kokeesta.
Jos ennen taukoa kaipasin Pätkän työskentelyyn lisää voimaa ja rentoutta, niin sitä alkoi yllättäen näkymään vähän niinkuin vahingossa - jonain Virven ja Ellun kanssa vietetyn briarditreenin yhteydessä päätin kehua koiraa jäljen aikana oikein reippaasti (heinä oli niin pitkää, että siihen jäi käytävä, joten ei jäänyt epäilyksiä siitä oliko koira jäljellä vai ei), juttu jonka laiminlyömisestä olen saanut armotonta noottia jo ties kuinka monta kertaa (dobberileirillä Jussi kulki vierellä kehuen koiraa, kun mä en hommaa hoitanut :P). Mutta toisaalta sitten alkoi ilmenemään ehkä vähäsen liikaa huolettomuutta.
Kokeen ja ilmoittautumisen väliin sattui onneksi Sbry:n syysleiri Yläneellä (ihana paikka!), jossa osallistuttiin pelkkään peltojälkeilyyn. Saatiin jälleen Jenniltä hyviä neuvoja ja ennenkaikkea päästiin jäljestämään neljä päivää oikealla pellolla! Pari vierasta vanhaa jälkeä saatiin leirin jälkeenkin oikealla pellolla, muuten ollaan yritetty selvitä nurtseilla ja lähipelloilla. Ja olen saanut kuulla kunniani "puuhastelutreenaamisesta" kun olen joutunut polkemaan Pätkälle aika monta jälkeä olosuhteiden pakosta niin, että koko lauma pyörii mukana ja jälki on ajettu maksimissaan vartin "vanhana"... Kyllä se taitaa niin olla, että jos meinataan jatkaa tätä harrastusta, niin oma pelto olisi ihan ehdoton...
Kaikenlisäksi mitä lähemmäs koetta tultiin, sen pienemmäksi treenimäärät muuttuivat. Aamulla ennen töihin menoa alkoi olemaan liian pimeää enkä päässyt töistä niin aikaisin kotiin, että olisi ehtinyt polkemaan ja ajamaan jäljen ennen pimeää. Mälsää. Väliin osui myös "ikävästi" reissu Tsekkeihin ranskisten mm-kisoihin Nooran ja Pipsan kanssa. Ei niin, että ihan hirveästi olisi harmittanut. Itse reissu oli jälleen kerran ihan paras, vaikka kisaamassa ei tänä vuonna ollut kuin ihan pari hassua briardia (eikä tuloksilla todellakaan juhlittu) eikä yhtään ainoaa pyrriä. Reissulla pääsi kaikesta huolimatta näkemään lähietäisyydeltä sellaisiakin koiria, joita on halunnut nähdä ja käytiinpä pikavisiitillä Bar-Bar-Beskydy kennelissä ihastelemassa niin aikuisia kuin hetki sitten maailmaan tupsahtaneita briardeja... Ehkä se seuraava iso voisi sittenkin olla briardi... Koirallisten juttujen lisäksi tuli todettua, että Tsekki on todella kaunis maa.
Reissun jälkeen kokeeseen oli enää puolitoistaviikkoa enkä sinä aikana päässyt tekemään kuin kaksi oikeaa jälkeä ja pari nurtsille tehtyä höpöhöpöjälkeä (joista viimeisin ennen koetta ei ollut ihan sellainen treeni mitä suositellaan tehtäväksi ennen koetta, mutta ei siitä sen enempää :P)
Olo koeaamuna oli lähinnä tyhmä - mitä järkeä lähteä kokeeseen näin vähällä treenillä, etenkin kun ongelmia oli niin kulmissa (hutiloi) kuin esineillä (heittää asennon vinoon maahanmenon jälkeen). Kaikenlisäksi mitä lähemmäksi koepaikkaa tultiin, sitä karmeammaksi tuuli yltyi (kokeessa viimeisellä suoralla tuuli niin että sai puskea itseään eteenpäin vedet silmistä valuen :D). Onneksi pelto oli sentään mukavaa (joskin aika lyhyttä) rehupeltoa joten siitä ei saatu enää lisähaastetta.
Pätkis ajoi tasoisensa jäljen, siinä näkyi samat ongelmat kuin treeneissä - suorissa ei mitään ongelmaa, harhoihin ei reagoinut (onneksi, niitä ei olla treenattu yhtään), ilmaisi kaikki neljä esinettä enemmän tai vähemmän vinossa, keskimmäiset käytti pikaiseen suussa (niistä arvosanaksi korkea puutteellinen), kolmanneksi viimeisessä kulmassa oli tosi isoja ongelmia (lähellä oli etten olisi luovuttanut, onneksi koira ei ole luovuttavaa sorttia :D), parissa kulmassa meni hieman yli ennenkuin korjasi itse (pariaskelta tms?) ja yhdessä tarkisti myös väärän suunnan vaikka oli ensin menossa oikeaan suuntaan. Itse pystyin kuin pystyinkin olemaan kiltisti passiivisena liinan päässä, mutta tuon melkein luovuttamisen lisäksi säädin ekalta esineeltä lähdössä (korjasin liinan jalkojen väliin kysymättä lupaa), lopussa lähetin viimeiseltä esineeltä Pätkän vielä jäljestämään (menin laskuissa sekaisin :P) ja oltaisiin menty siitä ties minne ellei tuomari olisi huutanut, että se loppui jo (meinasin myös luovuttaa vain kolme neljästä esineestä)... Aika vähän kuitenkin säätämistä, kun kyse on minusta :D
Mistä olen erityisen tyytyväinen on se, että koira teki koko jäljen töitä hyvässä tilassa, huolimatta yhdellä kulmalla olleista valtavista haasteistakin. Tuntui myös vain nousevan palkkaamattomista esineistä, vaikka niitä ollaan tehty ihan tosi vähän. Lopputuloksena Pätkis ansaitsi nuuskuttelullaan 87 pistettä ja FH1 koularin. On se vaan maailman paras kaveri oltiin me tekemässä mitä vain < 3
Elokuun alussa Pipsa ja Nessa tulivat käymään PK SM-kisaturismin merkeissä. Ja tietty siinä sivussa vähän jäljestettiin ja juostiin :D. Kisaviikonlopun alkuun saatiin pystyyn myös pienimuotoiset briarditreffit Mariian, Pipsan ja Nooran kanssa. Joukkion pennut olivat tietty ihan supersuloisia, mutta erityisen ihanaa oli nähdä piiiitkästä aikaa pikaistakin pikaisemmin Pätkiksen Mainio poikaa, josta näytti kasvaneen komeampi ja punaisempi kuin isästään ja kaikenlisäksi asenne tekemiseen tuntui olevan kerrassaan hurmaava. Viikonlopun päätteeksi päästiin vielä jäljestämään Minniksen ja Vaakun kanssa. Kaikenkaikkiaan aika jees viikonloppu siis!
Pätkiksen Neurontin lääkekuuri sai vielä jatkoa ja sen myötä oma treeni-into lopahti kuin lehmän häntä. Näyttää olevan todella vaikea motivoida itseään pellolle ilman lähitulevaisuuden koepaniikkia... Loputtoman pitkältä tuntuvan ajan jälkeen Pätkis sai kuitenkin lopulta niin lääkäriltä kuin fyssarilta (Riina Koskelma) niin terveen paperit kuin se nyt olosuhteisiin nähden voi eikä edes uuden fyssariajan varaamista koettu tarpeelliseksi. Treeni-into palasi kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun huomasin ilmoituksen anti-dopingkarenssin päättymisen jälkeen pidettävästä kokeesta.
Jos ennen taukoa kaipasin Pätkän työskentelyyn lisää voimaa ja rentoutta, niin sitä alkoi yllättäen näkymään vähän niinkuin vahingossa - jonain Virven ja Ellun kanssa vietetyn briarditreenin yhteydessä päätin kehua koiraa jäljen aikana oikein reippaasti (heinä oli niin pitkää, että siihen jäi käytävä, joten ei jäänyt epäilyksiä siitä oliko koira jäljellä vai ei), juttu jonka laiminlyömisestä olen saanut armotonta noottia jo ties kuinka monta kertaa (dobberileirillä Jussi kulki vierellä kehuen koiraa, kun mä en hommaa hoitanut :P). Mutta toisaalta sitten alkoi ilmenemään ehkä vähäsen liikaa huolettomuutta.
Kokeen ja ilmoittautumisen väliin sattui onneksi Sbry:n syysleiri Yläneellä (ihana paikka!), jossa osallistuttiin pelkkään peltojälkeilyyn. Saatiin jälleen Jenniltä hyviä neuvoja ja ennenkaikkea päästiin jäljestämään neljä päivää oikealla pellolla! Pari vierasta vanhaa jälkeä saatiin leirin jälkeenkin oikealla pellolla, muuten ollaan yritetty selvitä nurtseilla ja lähipelloilla. Ja olen saanut kuulla kunniani "puuhastelutreenaamisesta" kun olen joutunut polkemaan Pätkälle aika monta jälkeä olosuhteiden pakosta niin, että koko lauma pyörii mukana ja jälki on ajettu maksimissaan vartin "vanhana"... Kyllä se taitaa niin olla, että jos meinataan jatkaa tätä harrastusta, niin oma pelto olisi ihan ehdoton...
Kaikenlisäksi mitä lähemmäs koetta tultiin, sen pienemmäksi treenimäärät muuttuivat. Aamulla ennen töihin menoa alkoi olemaan liian pimeää enkä päässyt töistä niin aikaisin kotiin, että olisi ehtinyt polkemaan ja ajamaan jäljen ennen pimeää. Mälsää. Väliin osui myös "ikävästi" reissu Tsekkeihin ranskisten mm-kisoihin Nooran ja Pipsan kanssa. Ei niin, että ihan hirveästi olisi harmittanut. Itse reissu oli jälleen kerran ihan paras, vaikka kisaamassa ei tänä vuonna ollut kuin ihan pari hassua briardia (eikä tuloksilla todellakaan juhlittu) eikä yhtään ainoaa pyrriä. Reissulla pääsi kaikesta huolimatta näkemään lähietäisyydeltä sellaisiakin koiria, joita on halunnut nähdä ja käytiinpä pikavisiitillä Bar-Bar-Beskydy kennelissä ihastelemassa niin aikuisia kuin hetki sitten maailmaan tupsahtaneita briardeja... Ehkä se seuraava iso voisi sittenkin olla briardi... Koirallisten juttujen lisäksi tuli todettua, että Tsekki on todella kaunis maa.
Reissun jälkeen kokeeseen oli enää puolitoistaviikkoa enkä sinä aikana päässyt tekemään kuin kaksi oikeaa jälkeä ja pari nurtsille tehtyä höpöhöpöjälkeä (joista viimeisin ennen koetta ei ollut ihan sellainen treeni mitä suositellaan tehtäväksi ennen koetta, mutta ei siitä sen enempää :P)
Olo koeaamuna oli lähinnä tyhmä - mitä järkeä lähteä kokeeseen näin vähällä treenillä, etenkin kun ongelmia oli niin kulmissa (hutiloi) kuin esineillä (heittää asennon vinoon maahanmenon jälkeen). Kaikenlisäksi mitä lähemmäksi koepaikkaa tultiin, sitä karmeammaksi tuuli yltyi (kokeessa viimeisellä suoralla tuuli niin että sai puskea itseään eteenpäin vedet silmistä valuen :D). Onneksi pelto oli sentään mukavaa (joskin aika lyhyttä) rehupeltoa joten siitä ei saatu enää lisähaastetta.
Pätkis ajoi tasoisensa jäljen, siinä näkyi samat ongelmat kuin treeneissä - suorissa ei mitään ongelmaa, harhoihin ei reagoinut (onneksi, niitä ei olla treenattu yhtään), ilmaisi kaikki neljä esinettä enemmän tai vähemmän vinossa, keskimmäiset käytti pikaiseen suussa (niistä arvosanaksi korkea puutteellinen), kolmanneksi viimeisessä kulmassa oli tosi isoja ongelmia (lähellä oli etten olisi luovuttanut, onneksi koira ei ole luovuttavaa sorttia :D), parissa kulmassa meni hieman yli ennenkuin korjasi itse (pariaskelta tms?) ja yhdessä tarkisti myös väärän suunnan vaikka oli ensin menossa oikeaan suuntaan. Itse pystyin kuin pystyinkin olemaan kiltisti passiivisena liinan päässä, mutta tuon melkein luovuttamisen lisäksi säädin ekalta esineeltä lähdössä (korjasin liinan jalkojen väliin kysymättä lupaa), lopussa lähetin viimeiseltä esineeltä Pätkän vielä jäljestämään (menin laskuissa sekaisin :P) ja oltaisiin menty siitä ties minne ellei tuomari olisi huutanut, että se loppui jo (meinasin myös luovuttaa vain kolme neljästä esineestä)... Aika vähän kuitenkin säätämistä, kun kyse on minusta :D
Mistä olen erityisen tyytyväinen on se, että koira teki koko jäljen töitä hyvässä tilassa, huolimatta yhdellä kulmalla olleista valtavista haasteistakin. Tuntui myös vain nousevan palkkaamattomista esineistä, vaikka niitä ollaan tehty ihan tosi vähän. Lopputuloksena Pätkis ansaitsi nuuskuttelullaan 87 pistettä ja FH1 koularin. On se vaan maailman paras kaveri oltiin me tekemässä mitä vain < 3
