Joulun viettoon
Niin se vain pitkä ja pimeä syksy on edennyt vihdoin jouluun ja sen kunniaksi saatiin eilen ja tänään hitusen luntakin. Ei paljoa, mutta riittävästi jonkinlaisen joulumielen pohjaksi. Ehkä kohta alkaa tuntumaan enemmän talvelta kuin syksyltä - johan tätä on kestänytkin...
Meidän elo on kulkenut tuttua laiskanpulskeaa polkuaan - ei treenejä millään saralla ja lenkkeilykin on ollut aikalailla minimissä. Ei vaan ole jaksanut ei-niin-kivojen työpäivien jälkeen lähteä rämpimään pimeään ja märkään kiljuvien ja jaloille säntäilevien lähiöpiskien sekaan... Klaukkala-ahdistusta kuvaa ehkä parhaiten se, että marras-joulukuussa Leppävaarassa vietetyt pari viikkoa tuntuivat suorastaan hermolevolta. Ja me asuttiin pienessä (tyhjässä) kerrostaloasunnossa, ihan lähiön ytimessä. Ja vitsit kun tulikin ikävä Talin lenkkipolkuja! Ajeltiin parin viikon ajan aamuisin siskon tytöt kouluun Helsingin puolelle ja siitä kurvattiin Taliin ulkoilemaan ennen töihin lähtöä. Ihan luksusta! < 3
Silloin kun vuonna 2009 tuolta pois muutettiin en olisi takuulla uskonut ikinä kuuna päivänä sanovani jotain tällaista... Leppävaarasta ei kuitenkaan kovin suurella todennäköisyydellä lähdetä etsimään asuntoa, mutta kyllä meidän jonnekin muualle täältä pitää päästä. On tämä nyt melkoisen selvää etten niin sitten yhtään tykkää saatika viihdy Klaukkalassa :D.
Vaikkei ollakaan treenattu, niin jotain pientä ollaan kuitenkin puuhasteltu Espoossa lomailemisen lisäksi. Ekstemporee tokokokeen jälkeen tuli vähän sellainen tunne, että kun niitä ykkösiä nyt kerta on kaksi plakkarissa, niin olisi aika tyhmää olla kokeilematta sitä viimeistä. Aikani jahkailtuani oli kuitenkin melko toivottoman tuntuista mahtua mihinkään - kovasti haaveilin Kurtin tai Stenin kokeista Lempäälässä tai edes Harjulan kokeesta Hämeenlinnassa, mutta mattimyöhäisenä sain tyytyä edellisen kokeen paikkaan ja tuomariin (ei niin että niissä yhtään mitään vikaa olisi ollut, mutta kuitenkin...).
No eipä siinä, tiesi ainakin mitä odottaa :P.
Ja samanlaisella suorituksella ja samoilla "virheillä" (paitsi kaukot olivat tällä kertaa moitteettomat) saatiin lähes samanlaiset pisteet 175,5 pistettä, ykköstulos ja samalla TK2.
Tai melkein samoilla virheillä - jos Pätkä porskutti menemään yhtä hienosti kuin viimeksi, niin itsellä oli tällä kertaa selkeästi suuremmat paineet saada tulos. Ja kun minusta on kyse, se tarkoittaa sähläämistä - unohdin seuraamisessa kuunnella liikkuria (ihan normia minulta..) ja mm täyskäännöksen sijaan kääntyilin oikealle (saatiin siitä tietty noottia ja ekstraseuraamista), käskytin Pätkää paljon rumemmin kuin edellisellä kerralla jne. Noh, onneksi on koira joka yleensä pelastaa tollon ohjaajan tekemät mokat :D.
Kahdet agikisatkin ollaan kahlattu läpi. Ensin Purinalla marraskuun puolessa välissä neljän radan verran, hyl-5-10-hyl.
Purinalla kärsittiin edelleen vähäsen lähtöongelmista ja lisäksi menin unohtamaan viimeisen radan ihan loppusuoralla (taas...).
Viime viikonloppuna kisaltiin vuorostaan Riihimäellä kolme rataa, 15-5-hyl.
Jos ei Riman kisoistakaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa, niin jotain kuitenkin - löydettiin nimittäin meidän kadonnut vauhti. Tai no, luultavammin radat vain olivat profiileiltaan meille sopivia (ei niin paljoa hidastavia sykeröitä), sillä Pätkä tuntui ihan samanlaiselta käteen kuin mitä nyt on viime aikoina ollut. Ja mikä parasta, pysyi lähdöissäkin ihan älyttömän hienosti!
Rimoja kuitenkin tippui aika paljon, mikä ei ole normiPätkistä. Yleensä rimoja tippuu jos se on jumissa, ohjaan huonosti ja/tai käskytän rimojen päällä (tällöinkin ne tippuu vain tietynlaisissa kohdissa) tai pohja on pehmeä/rimat korkealla. Jos tiputtelu johtuu pohjasta, niin yleensä ekan radan jälkeen tiputtelu vähenee (Riihimäellä oli hiekkapohja, joka ei kyllä hirveän pehmeältä tuntunut).
Tällä kertaa ekalla radalla tippui kolme rimaa (15 vp). Kakkosradalla tipahti enää yksi rima (5 vp).
Tuloksia kun tiiraa niin tuo kakkosradan rima harmittaa enemmän kuin vähän... Jo toinen kerta kun serti on niiin lähellä (ja nyt osallistujia oli lähes 70..), mutta silti niiin kaukana! Toki jos ei oltaisi tipautettu rimaa niin ei olisi varmaan tipauttanut joku noista bortsuistakaan :P.
Vimppana ollut hyppäri hyllytettiin.
Sössin aika odotetusti 7 esteelle, en vaan ehtinyt sitten millään ja Pätkis ehti hypätä sen edestakas (hyl). Sen jälkeen mentiin ihan kivasti loppuun. Mitä nyt hajotettiin kepit matkalla (Pätkis pujotteli sen verta vimmaisesti, että kepit lentelivät siinä samalla vähän joka suuntaan...).
Jokatapauksessa tykkäsin kovin Suomalaisen radoista, niin suoraviivaisia että aika hyvin pysyi ohjauksetkin kuosissa, vaikka edelliset treenit on olleet joskus syyskuun alussa tms.
Vielä meillä olisi yhden kisat kiikarissa ennen vuoden vaihtumista, joten ehkä tämä agikisainto korvaa muut tekemättömyydet :D.
Terveysrintamalla Taran vointi aiheuttaa edelleen päänvaivaa. Sitten edellisen kirjoituksen Taran lääkerepertuaariin on lisätty niin Antepsin kuin Samylin -lisäravinne (uudestaan). Maksa-arvot olivat vihdoin kontrollissa laskeneet ja Tara liikkuu paljon vauhdikkaammin. Mutta kumpikaan ei hirveästi lohduta, koska (närästyslääkkeestä huolimatta) Tara syö koko ajan huonommin. Nappuloita ei syö lainkaan enää itse kupista vaan meille on muodostunut rituaali - lääkkeiden syömisen jälkeen mennään makkariin, jossa syötän Taralle kädestä nappulat. Hyvällä halulla Tara kädestä syö ja herkkuja olisi kovasti edelleen kerjäämässä, mutta jotain kurkussa kurisee niellessä eikä nieleminen selvästikään aina tunnu hyvältä. Närästyslääkkeet eivät siis auttaneet, mutta ennen joulua ei enää saatu lääkäriin aikaa, joten pärjäillään joulunpyhien ajan vielä näin.
Ai niin, messarissa käväisin monen vuoden tauon jälkeen kun pääsin Pipsan&Nessan peesissä sisään. Hieman lähti lapasesta shoppailut, mutta ei näin hieno pooloneule (pitkäturkkisilla koirilla) voi olla virheostos!
Meidän elo on kulkenut tuttua laiskanpulskeaa polkuaan - ei treenejä millään saralla ja lenkkeilykin on ollut aikalailla minimissä. Ei vaan ole jaksanut ei-niin-kivojen työpäivien jälkeen lähteä rämpimään pimeään ja märkään kiljuvien ja jaloille säntäilevien lähiöpiskien sekaan... Klaukkala-ahdistusta kuvaa ehkä parhaiten se, että marras-joulukuussa Leppävaarassa vietetyt pari viikkoa tuntuivat suorastaan hermolevolta. Ja me asuttiin pienessä (tyhjässä) kerrostaloasunnossa, ihan lähiön ytimessä. Ja vitsit kun tulikin ikävä Talin lenkkipolkuja! Ajeltiin parin viikon ajan aamuisin siskon tytöt kouluun Helsingin puolelle ja siitä kurvattiin Taliin ulkoilemaan ennen töihin lähtöä. Ihan luksusta! < 3
Vaikkei ollakaan treenattu, niin jotain pientä ollaan kuitenkin puuhasteltu Espoossa lomailemisen lisäksi. Ekstemporee tokokokeen jälkeen tuli vähän sellainen tunne, että kun niitä ykkösiä nyt kerta on kaksi plakkarissa, niin olisi aika tyhmää olla kokeilematta sitä viimeistä. Aikani jahkailtuani oli kuitenkin melko toivottoman tuntuista mahtua mihinkään - kovasti haaveilin Kurtin tai Stenin kokeista Lempäälässä tai edes Harjulan kokeesta Hämeenlinnassa, mutta mattimyöhäisenä sain tyytyä edellisen kokeen paikkaan ja tuomariin (ei niin että niissä yhtään mitään vikaa olisi ollut, mutta kuitenkin...).
Ja samanlaisella suorituksella ja samoilla "virheillä" (paitsi kaukot olivat tällä kertaa moitteettomat) saatiin lähes samanlaiset pisteet 175,5 pistettä, ykköstulos ja samalla TK2.
Tai melkein samoilla virheillä - jos Pätkä porskutti menemään yhtä hienosti kuin viimeksi, niin itsellä oli tällä kertaa selkeästi suuremmat paineet saada tulos. Ja kun minusta on kyse, se tarkoittaa sähläämistä - unohdin seuraamisessa kuunnella liikkuria (ihan normia minulta..) ja mm täyskäännöksen sijaan kääntyilin oikealle (saatiin siitä tietty noottia ja ekstraseuraamista), käskytin Pätkää paljon rumemmin kuin edellisellä kerralla jne. Noh, onneksi on koira joka yleensä pelastaa tollon ohjaajan tekemät mokat :D.
Kahdet agikisatkin ollaan kahlattu läpi. Ensin Purinalla marraskuun puolessa välissä neljän radan verran, hyl-5-10-hyl.
 |
| Purinan kaksi viimeistä rataa / Pertti Siimes |
Purinalla kärsittiin edelleen vähäsen lähtöongelmista ja lisäksi menin unohtamaan viimeisen radan ihan loppusuoralla (taas...).
Viime viikonloppuna kisaltiin vuorostaan Riihimäellä kolme rataa, 15-5-hyl.
Jos ei Riman kisoistakaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa, niin jotain kuitenkin - löydettiin nimittäin meidän kadonnut vauhti. Tai no, luultavammin radat vain olivat profiileiltaan meille sopivia (ei niin paljoa hidastavia sykeröitä), sillä Pätkä tuntui ihan samanlaiselta käteen kuin mitä nyt on viime aikoina ollut. Ja mikä parasta, pysyi lähdöissäkin ihan älyttömän hienosti!
Rimoja kuitenkin tippui aika paljon, mikä ei ole normiPätkistä. Yleensä rimoja tippuu jos se on jumissa, ohjaan huonosti ja/tai käskytän rimojen päällä (tällöinkin ne tippuu vain tietynlaisissa kohdissa) tai pohja on pehmeä/rimat korkealla. Jos tiputtelu johtuu pohjasta, niin yleensä ekan radan jälkeen tiputtelu vähenee (Riihimäellä oli hiekkapohja, joka ei kyllä hirveän pehmeältä tuntunut).
Tällä kertaa ekalla radalla tippui kolme rimaa (15 vp). Kakkosradalla tipahti enää yksi rima (5 vp).
 |
| Ykkösrata / mitään muistikuvaa missä rimat lenteli |
 |
| Kakkosrata / rima taisi tipahtaa 9:llä (liian hätäinen lähtö?) |
Tuloksia kun tiiraa niin tuo kakkosradan rima harmittaa enemmän kuin vähän... Jo toinen kerta kun serti on niiin lähellä (ja nyt osallistujia oli lähes 70..), mutta silti niiin kaukana! Toki jos ei oltaisi tipautettu rimaa niin ei olisi varmaan tipauttanut joku noista bortsuistakaan :P.
Vimppana ollut hyppäri hyllytettiin.
Jokatapauksessa tykkäsin kovin Suomalaisen radoista, niin suoraviivaisia että aika hyvin pysyi ohjauksetkin kuosissa, vaikka edelliset treenit on olleet joskus syyskuun alussa tms.
Vielä meillä olisi yhden kisat kiikarissa ennen vuoden vaihtumista, joten ehkä tämä agikisainto korvaa muut tekemättömyydet :D.
Terveysrintamalla Taran vointi aiheuttaa edelleen päänvaivaa. Sitten edellisen kirjoituksen Taran lääkerepertuaariin on lisätty niin Antepsin kuin Samylin -lisäravinne (uudestaan). Maksa-arvot olivat vihdoin kontrollissa laskeneet ja Tara liikkuu paljon vauhdikkaammin. Mutta kumpikaan ei hirveästi lohduta, koska (närästyslääkkeestä huolimatta) Tara syö koko ajan huonommin. Nappuloita ei syö lainkaan enää itse kupista vaan meille on muodostunut rituaali - lääkkeiden syömisen jälkeen mennään makkariin, jossa syötän Taralle kädestä nappulat. Hyvällä halulla Tara kädestä syö ja herkkuja olisi kovasti edelleen kerjäämässä, mutta jotain kurkussa kurisee niellessä eikä nieleminen selvästikään aina tunnu hyvältä. Närästyslääkkeet eivät siis auttaneet, mutta ennen joulua ei enää saatu lääkäriin aikaa, joten pärjäillään joulunpyhien ajan vielä näin.
Ai niin, messarissa käväisin monen vuoden tauon jälkeen kun pääsin Pipsan&Nessan peesissä sisään. Hieman lähti lapasesta shoppailut, mutta ei näin hieno pooloneule (pitkäturkkisilla koirilla) voi olla virheostos!
