Momo sairastaa ja Pätkis jäljestää

Ei päästy sitten niin helpolla Momon kanssa. Edellisiltana oli vielä elämänsä kunnossa, mutta eilen aamulla heräsi ontuen etupäätään tosi voimakkaasti. Kun oli töistä tullessani huomattavasti huonommassa kunnossa (kipulääkkeestä huolimatta), varasin uuden ajan Aistiin. Momon jäädessä odottamaan omaa lääkäriaikaansa käväistiin Taran kanssa Taikatassussa tarkoituksena ottaa toinen Cartrophen -piikki sekä ohutneulanäyte kaulalle ilmestyneestä patista. Noh, koska olin antanut aamulla vahingossa Tarallekin Rimadylin, ei Cartrophenia voitu pistää, vaan jouduin piikittämään mummelin itse tänä aamuna. Tällaiselle piikkikammoiselle ihan hirveää, mutta selvittiin molemmat hengissä... Patista otettu ohutneulanäyte lähetettiin eteenpäin tutkittavaksi, koska vaikka sen sisältö näytti rasvalta niin patti itsessään ei kuulemma "tuntunut siltä".



Odottavan aika on pitkä - oli ihan hirveää katsoa Momoa kun se vaappui menemään eikä millään saanut maatessaan hyvää asentoa. Ruoka-aikaan Momo sentään unohti kipunsa. Onhan Momoa edelleen vaikea katsoa, mutta nyt ainakin tietää mikä sillä on vikana...

Jos Momon vointi hermostutti, niin vähäsen hermostutti myös lääkäriaika - meille oli varattu aika neurologille (fiksuna ajattelin, että aika olisi pitänyt olla ortopedille, kun vika kerran oli jossain luustossa :P), mutta kun päästiin lääkäriin, huoli unohtui. Ollaan viime aikoina rampattu lääkärillä enemmän kuin laki sallii ja harmittavan monesti on tullut tunne, että joutuu itse "tuputtaa" lääkärille diagnoosiehdotusta jos toista ja pyytää tutkimaan sitä ja tätä. Ikinä noista kohtaamisista ei tule sellainen tunne, että saataisiin parasta mahdollista hoitoa tai että oltaisiin oikeasti asiantuntijan käsissä. Usein maksetaan vain paljon rahaa ja tullaan kohta uudelleen jonkun toisen ihmeteltäväksi. No, tällä kertaa ei tullut sellainen tunne yhtään. Lääkäri oli perusteellinen, tutki kaiken mahdollisen ja otti kaiken mahdollisen huomioon. Konsultoi välillä muita (esim Momon nukutuksen suhteen, kun sillä on tuo sydän riesanaan) ja piti minut kokoajan ajan tasalla tutkiessaan koiraa. Ja jouduin jättämään Momon pärjäämään omillaan vasta kun se oli jo nukahtanut. Enkä ole varmaan ikinä saanut niin perusteellista ja kärsivällistä selvitystä kuin tänään magneettikuvien äärellä.

Yleiskliinisessä tutkimuksessa todettiin bradyarytmia ja sivuääni sydämessä (keväällä tulee vuosi sydänlöydöksistä, taidetaan mennä viimeistään silloin kontrollitutkimuksiin...), ortopedisessä tutkimuksessa ei havaittu poikkeavaa ja neurologisessa tutkimuksessa todettiin koiran ontuvan vasenta etujalkaa, jossa alentunut asentotunto ja koukistusrefleksit, muut jalat normaalit, normaalit aivohermot, ei selvää kipupistettä, neuroanatominen lokalisaatio: plexus brachialis, selkäydin C1-Th2. Sitten jätin Momon vetämään hirsiä jatkotutkimuksia varten. Magneettikuvauksessa ilmeni, että välilevy C5-6 on kaventunut ja rappeutunut, lievä ekstraduraalinen ja intraforaminaalinen välilevytyrä C5-6 vasemmalla puolella. Lihassähkökäyrällä taas saatiin selville, että fibrilaatiopotentiaalit m.supraspinatus lihaksistossa vasemmalla puolella, muut lihakset normaalit. Diagnoosina C6 vasemman hermojuuren puristus hermojuurikanavassa välilevytyrän ja spondyloosin takia.

Koska muutokset magneettikuvauksessa ovat lievät, uskoivat että tilanne voi parantua täyslevolla ja kipulääkityksellä (tarvittaessa). Käytännössä siis pahin juttu tässä diagnoosissa on kipu... Jos kunto ei tästä kohennu niin sitten pitää tutkia lisää esim piilossa olevan kasvaimen varalta tms  (vaikka mitkään kuvat eivät sellaista antaneet ymmärtää) ja/tai leikkaus... Jos jotain huojentavaa pitää keksiä, niin vihdoin selvisi spondarin tila: sitä oli vain tuossa yhdessä nikamassa, kaikki muut olivat puhtaita. Tämä tarkoittaa kuulemma sitä, että on hyvinhyvinhyvin todennäköistä että se (ja muut löydökset kuten rappeuma) ovat trauman aiheuttamia eikä "perinnöllisiä". Tuon jälkeen oli toki pakko kysyä olenko voinut itse "aiheuttaa" vamman sillä, että kuonopantainen koira ryntää vauhdilla mopon perään. En onneksi, koska trauman sijainti olisi ilmeisesti tuossa tapauksessa toinen.

Nyt ei auta muu kuin yrittää parhaan taitoni mukaan pitää Momoa levossa sen 5-6 vkoa. Ei muuta kuin pissalenkit, ei nopeita liikkeitä yms. Katsotaan keltä hajoaa pää ensin, jos homma menee taas siihen, että kun yksi on levossa niin me ollaan kaikki... Eniten pelottaa ruoka-ajat (Momo sekoaa aina innosta) ja töistä kotiutumiset (koko lauma intona ovella vastassa). Ihanaa tää yksinhuoltajuus välillä...

Mutta sitten positiivisempiin juttuihin eli siihen jälkeen. Momon ollessa unten mailla tutkittavana me suunnattiin Taran ja Pätkiksen kanssa aamulenkille metsään. Tara oli aivan intona - on se kumma miten se näyttää niiin vaivaiselta ja haluttomalta Klaukkalan kaduilla, mutta metsässä mummeli loikkii nuoruuden innolla <  3.

Ennen lenkkiä tekaisin Pätkälle minimittaisen metsäjäljen. Jana, suora, kaksi kulmaa melko lähekkäin sekä keppiin päättyvä suora (loppukreppi oli samalla tasolla janamerkin kanssa eikä niiden välillä ollut kuin maksimissaan 40 metriä). Janalta jälkeä noin 7 metriä tms ja pallo, vanheni maksimissaan kolme varttia. Saatiin toki myös häiriötä - kun oltiin kävelemässä autolta jäljelle, bongattiin riiseni viipottamassa loppukrepin kohdilta metsään jäljen suuntaisesti ja sitten riemurallia pitkin poikin. Koira saatiin remmiin kun aloin pitämään kiukkuista meteliä muka itsekseni ja päästiin jatkamaa matkaamme janalle. Koska jäivät hollille siihen janan tuntumaan, lähetin Pätkän toiseen suuntaan hieman vinoon jälkeä päin (yleensä lähetän aina kohtisuoraan). On muuten hirveän paljon vaikeampaa kuvata metsäjälkeä kuin rauhallisen tasaista peltojälkeä - jouduin tiputtamaan liinan jo alkumatkasta, koska en vain pystynyt jarruttelemaan saatika juoksemaan liina kädessä samalla kun yritin kuvata ja toisella suoralla kompastelinkin sitten johonkin juurakkoon.

Jokatapauksessa kuvaamisen ideana oli lähinnä katsoa millainen ero pellolla ja metsällä oikeasti on, vai onko. Oli ihan kiva huomata, että vaikka tykkäisin tuunailla vaikka millä ja mitalla Pätkän mielentilaa pellolla niin metsäjälkivideota katsoessa muistin mistä mielentilasta me lähdettiin ja osasin olla ehkä vähän enemmän tyytyväinen nykytilaan :P. Ja nuo ilmaisut... Olisipa ihanaa jos Pätkis jyrsisi pellolla esineitä samalla antaumuksella kuin metsässä löytämiään keppejä :P.

Metsäjälki Pätkis:


Peltojälki Pätkis (uusintana):


Ovat kovasti lupailleet loppuviikoksi pakkasta ja jopa lunta tänne etelään, joten seuraavat jäljet poljetaan luultavasti vasta keväämmällä. Tosin jos oikein toivoo, niin ehkä saataisiin sittenkin pitää nämä kelit... Vaikka tähän asti olen toivonut lumen tuomaa valoa niin tässä tilanteessa valoakin tärkeämpää olisi ettei ne joulukuun alun kaltaiset karmeat liukkaat tulisi takaisin. Toisaalta voitaisiin kyllä ihan hyvin mennä koko lauma talviunille seuraavaksi 6 viikoksi, säästyttäisiin monelta stressiltä ja harmilta...

Suositut tekstit