Hiihtolomalla
Parisen viikkoa on hurahtanut ohi lähinnä lomaillessa ja lomasta toipuessa. Loma tarkoitti tällä kertaa työleiriä helteessä - pihan kunnostamista (jostain se viherpeukalo minussakin aina keväisin nostaa päätään ja osittain pakkokin, kun koirat olivat tappaneet talven aikana viime kesänä hellästi hoitamani nurmikon), auton puunausta sisältä ja ulkoa (eikä se siitä huolimatta mennyt _taaskaan_ katsastuksesta läpi), kodin tuunausta kesäkuntoon (oli varmaan jo aikakin vaihtaa ne punaiset jouluverhot...) ja toki pikkaisen treenaamistakin.
Kiljavan agit alkoivat jälleen toukokuun puolessavälissä Lauran ohjauksessa. Kaksi ensimmäistä kertaa ollaan viime kesän tapaan keskitytty ohjaamisen rauhoittamiseen, äänenkäytön vähentämiseen (keskittyminen ohjaukseen eikä huutamiseen) ja noh kaikenkaikkiaan vaan ohjaajan sähläämisen/hermostuneisuuden taltuttamiseen. Ohjaan Pätkistä kuulemma kuin hidasta koiraa joka ei irtoa itsenäisestä mihinkään (tuupin, työnnän ja juoksen kilpaa) - kun sitä pitäisi päinvastoin välillä jarrutella ja vain nauttia koiran irtoamisesta... Kaikesta huolimatta ollaan kuulemma kehitytty paljon viime kesästä :P.
Keskiviikon tottiksissa tehtiin edellisviikolla koemaisesti ilmot, ampumiset, paikkamakuut yms ongelmitta ja tällä viikolla ihan vain sateenvarjollinen henkilöryhmä ja jäävät.
Jäljellä ollaan käyty urakalla, vaikka olisi voinut olla kokonaan treenamatta. Olen onnistunut pilaamaan niin janan (aiemmin meidän bravuuri mutta nyt on jostain syystä alkanut nostamaan takajäljen lähes joka kerta, mitä ei ole tehnyt sitten viime alkukesän tms) kuin ihan jäljestämisenkin (lähtenyt kuluneen viikon treeneissä usein suvereenisti jäljestelemään omiaan). Ollaan me toki tehty hyviäkin jälkiä, etenkin helteiden väistyessä sateiden tieltä ollaan tehty tosi kivoja parin tunnin vanhoja kohtuupitkiäkin rupeamia. Mutta aika huolestuttavia nuo epäonnistumiset ovat olleet.
Viime sunnuntaina oltiin kokeissa, jossa homma tyssäsi juur siihen jälkeen. Koe alkoi esineruudulla, josta täydet (vaikka ruudussa oli näkyvyys aikalailla nolla ja lähetyspaikkaakaan en viitsinyt vaihtaa samasta syystä lainkaan) kivalla työskentelyllä - kaksi pistoa ja kaksi esinettä. Seuraavaksi jälki, jota jouduin odottamaan lähemmäs kaksi tuntia muiden mentyä ajamaan omansa. Itse jälki oli ängetty hyvin pieneen tilaan ja siellä oli outoja kikkailuja - takajälki, hukkajälki, kaksi keppiä ja armoton vitutus.
Momo pääsi käymään loman toiseksiviimeisenä päivänä osteopaatilla. Oireileva kohta paikallistettiin ennemmin olkavarteen kuin selkään (joka oli joustava), mutta selkeästi oli vastannut edelliseen hoitokertaan eikä nyt hirveästi ollut käsiteltävää. Pätkis olisi niin tahtonut myös osansa. Yritti ensin tunkea ihan Momon viereen ja kun käskin siirtyä syrjemmälle, vaati koko hoidon ajan selällään rapsutuksia ja hoitoajan jälkeen parkkeerasi nojailemaan Jerryn jalkaan (toiveena varmaan oli, että josko ihan vähän vaan Pätkistäkin). Tällä kertaa Pätkistä ei kuitenkaan onnistanut, vaikka olinkin miettinyt Pätkiksen ottamista Momon sijaan Pätkän jo hyvän tovin kestäneen vaisuuden vuoksi.
Uimassa käytiin Hyvinkään koirakylpylässä viime viikon perjantaina ja huomenna uudelleen. Kyseessä on sarjakortin viimeinen kerta, joten nyt pitäisi löytää jostain ulkoa hyvä uittopaikka, missä nuo uisivat samalla tavalla kuin sisäaltaassa. Tai sitten jatketaan suosiolla tuolla.
Torstaina missasin niin purut kuin Akatemian agit ja eilinen oli muuten vain kaamea päivä. Lähdettiin aamusta Kiljavalle tarkoituksena tehdä aamulenkki omassa rauhassa (on taas mennyt hieman hermo kanssaulkoilijoihin) ja Pätkälle viimeinen jälki ennen seuraavan päivän koetta. Mennessäni polkemaan jälkeä vastaan tuli mies&malikka (vapaana) juoksulenkillä ja kun parivaljakko ei ollut tullut takaisinpäin jäljen polkemisen jälkeen, en viitsinyt päästää laumaa vapaaksi kuten normisti olisin ehkä tehnyt. Auton siivouksen yhteydessä olin löytänyt kauan kadoksissa olleet fleksit, joihin päätin hetken mielijohteesta kytkeä koirat. Momo&Pätkis fiksusti vielä kuonopannoissa, kun niiden piti päästä vapauteen mitä pikimiten. Ei mennyt kaikki taas niinkuin Strömsössä. Hetken kun oltiin lompsittu niin oli helvetti irti. Kulman takaa tulee malikka irrallaan ja ryntää jonkun 20-30 metriä yhtään epäröimättä lauman sekaan. Kelaa niitä nyt sitten turvaan niillä hemmetin flekseillä... Kaikki tapahtui niin nopeasti ettei hirveän selkeitä muistikuvia tapahtumista ole. Mutta hetki jolloin malikka iskeytyy Taran niskaan kiinni ja alkaa ravistelemaan mummelia on mielessä liiankin hyvin :(. Jossain vaiheessa Momo ryntää väliin ja malikka irrottaa otteensa Tarasta. Ja sitten malikan omistaja olikin paikalla ja irrottamassa koiraansa.
Lopputulos eläinlääkärireissu, säntillistä putsaamista ja viikon antibioottikuuri. Momosta tai Pätkästä en ole onneksi löytänyt jälkiä.
Kiljavan agit alkoivat jälleen toukokuun puolessavälissä Lauran ohjauksessa. Kaksi ensimmäistä kertaa ollaan viime kesän tapaan keskitytty ohjaamisen rauhoittamiseen, äänenkäytön vähentämiseen (keskittyminen ohjaukseen eikä huutamiseen) ja noh kaikenkaikkiaan vaan ohjaajan sähläämisen/hermostuneisuuden taltuttamiseen. Ohjaan Pätkistä kuulemma kuin hidasta koiraa joka ei irtoa itsenäisestä mihinkään (tuupin, työnnän ja juoksen kilpaa) - kun sitä pitäisi päinvastoin välillä jarrutella ja vain nauttia koiran irtoamisesta... Kaikesta huolimatta ollaan kuulemma kehitytty paljon viime kesästä :P.
Keskiviikon tottiksissa tehtiin edellisviikolla koemaisesti ilmot, ampumiset, paikkamakuut yms ongelmitta ja tällä viikolla ihan vain sateenvarjollinen henkilöryhmä ja jäävät.
Jäljellä ollaan käyty urakalla, vaikka olisi voinut olla kokonaan treenamatta. Olen onnistunut pilaamaan niin janan (aiemmin meidän bravuuri mutta nyt on jostain syystä alkanut nostamaan takajäljen lähes joka kerta, mitä ei ole tehnyt sitten viime alkukesän tms) kuin ihan jäljestämisenkin (lähtenyt kuluneen viikon treeneissä usein suvereenisti jäljestelemään omiaan). Ollaan me toki tehty hyviäkin jälkiä, etenkin helteiden väistyessä sateiden tieltä ollaan tehty tosi kivoja parin tunnin vanhoja kohtuupitkiäkin rupeamia. Mutta aika huolestuttavia nuo epäonnistumiset ovat olleet.
Viime sunnuntaina oltiin kokeissa, jossa homma tyssäsi juur siihen jälkeen. Koe alkoi esineruudulla, josta täydet (vaikka ruudussa oli näkyvyys aikalailla nolla ja lähetyspaikkaakaan en viitsinyt vaihtaa samasta syystä lainkaan) kivalla työskentelyllä - kaksi pistoa ja kaksi esinettä. Seuraavaksi jälki, jota jouduin odottamaan lähemmäs kaksi tuntia muiden mentyä ajamaan omansa. Itse jälki oli ängetty hyvin pieneen tilaan ja siellä oli outoja kikkailuja - takajälki, hukkajälki, kaksi keppiä ja armoton vitutus.
Momo pääsi käymään loman toiseksiviimeisenä päivänä osteopaatilla. Oireileva kohta paikallistettiin ennemmin olkavarteen kuin selkään (joka oli joustava), mutta selkeästi oli vastannut edelliseen hoitokertaan eikä nyt hirveästi ollut käsiteltävää. Pätkis olisi niin tahtonut myös osansa. Yritti ensin tunkea ihan Momon viereen ja kun käskin siirtyä syrjemmälle, vaati koko hoidon ajan selällään rapsutuksia ja hoitoajan jälkeen parkkeerasi nojailemaan Jerryn jalkaan (toiveena varmaan oli, että josko ihan vähän vaan Pätkistäkin). Tällä kertaa Pätkistä ei kuitenkaan onnistanut, vaikka olinkin miettinyt Pätkiksen ottamista Momon sijaan Pätkän jo hyvän tovin kestäneen vaisuuden vuoksi.
Uimassa käytiin Hyvinkään koirakylpylässä viime viikon perjantaina ja huomenna uudelleen. Kyseessä on sarjakortin viimeinen kerta, joten nyt pitäisi löytää jostain ulkoa hyvä uittopaikka, missä nuo uisivat samalla tavalla kuin sisäaltaassa. Tai sitten jatketaan suosiolla tuolla.
Torstaina missasin niin purut kuin Akatemian agit ja eilinen oli muuten vain kaamea päivä. Lähdettiin aamusta Kiljavalle tarkoituksena tehdä aamulenkki omassa rauhassa (on taas mennyt hieman hermo kanssaulkoilijoihin) ja Pätkälle viimeinen jälki ennen seuraavan päivän koetta. Mennessäni polkemaan jälkeä vastaan tuli mies&malikka (vapaana) juoksulenkillä ja kun parivaljakko ei ollut tullut takaisinpäin jäljen polkemisen jälkeen, en viitsinyt päästää laumaa vapaaksi kuten normisti olisin ehkä tehnyt. Auton siivouksen yhteydessä olin löytänyt kauan kadoksissa olleet fleksit, joihin päätin hetken mielijohteesta kytkeä koirat. Momo&Pätkis fiksusti vielä kuonopannoissa, kun niiden piti päästä vapauteen mitä pikimiten. Ei mennyt kaikki taas niinkuin Strömsössä. Hetken kun oltiin lompsittu niin oli helvetti irti. Kulman takaa tulee malikka irrallaan ja ryntää jonkun 20-30 metriä yhtään epäröimättä lauman sekaan. Kelaa niitä nyt sitten turvaan niillä hemmetin flekseillä... Kaikki tapahtui niin nopeasti ettei hirveän selkeitä muistikuvia tapahtumista ole. Mutta hetki jolloin malikka iskeytyy Taran niskaan kiinni ja alkaa ravistelemaan mummelia on mielessä liiankin hyvin :(. Jossain vaiheessa Momo ryntää väliin ja malikka irrottaa otteensa Tarasta. Ja sitten malikan omistaja olikin paikalla ja irrottamassa koiraansa.
Lopputulos eläinlääkärireissu, säntillistä putsaamista ja viikon antibioottikuuri. Momosta tai Pätkästä en ole onneksi löytänyt jälkiä.
Tänään oltiin taas jälkikokeessa. Koe alkoi jäljellä ja tälläkin kertaa Pätkis otti janalta ensin takajäljen. Olisi vielä hirveän sinnikkäästi lähtenyt ajamaan jälkeä sinne väärään suuntaan, mutta lähti sentään lopulta toivottuun suuntaan. Ensimmäinen keppi nousi hirveän ryteikössä rämpimisen jälkeen, jonka jälkeen rämmittiin lisää hirveää ryteikköä. Jossain vaiheessa oma usko loppui ja käskin koiran takaisin ja palattiin mistä tultiin, josta lähetin Pätkän uudelleen. Eikä ikinä päästy perille. Tiedä sitten jäljestettiinkö oikeaa jälkeä vai tätä:
Yhtään liioittelematta maa oli mustanaan tätä (ja pienempää peurankakkaa), ikinä en ole ollut metsässä jossa jokatoisella askeleella astuu paskaan. Jäljetekijä kertoi, että kepitkin joutui asettelemaan kasojen viereen... Kaksi kuudesta kuitenkin selvitti jäljen eikä Pätkiskään näyttänyt noita noteeraavan (ellei sitten suvereenisti alusta lähtien vaihtanut hirvenjälkeen). Jokatapauksessa yksi keppi nousi ja jälleen armoton ketutus (eikä ollut urheiluhenkeä niin paljoa, että oltaisiin jääty esineisiin tai tottikseen).
Mutta ei auta muu kuin leuka rintaan ja kohti uusi pettymyksiä :D.
Tein kokeen jälkeen palauttavaksi jäljeksi noin 900 metrin mittaisen 7 kepin jäljen, joka ajettiin heti. Ihan sikamakea. Samoin tuon perään tehty kolmen kepin lyhyt kulmasykerö (=kulmia kulman perään). 900 metrin mittaisen jäljen ajamiseen palkkauksineen meni vajaa 10 minuuttia - Pätkä oli intensiivinen, varma ja tarkka, ihan kuten ennen näitä vanhojen (1,5-2,5 tuntia) ja pitkien jälkien ajamisen aloittamista pari viikkoa sitten. Vanhat jäljet on ajanut paikoin todella hyvin, mutta lähes jokainen vanha jälki on sisältänyt ainakin yhden kohdan, jossa koira olisi lähtenyt jäljestämään omiaan ilman mitään tarkisteluja yms. Ja paljon hitaampi ja epävarmemman oloinen se on myös ollut. Tuli sitten mieleen, että noinkohan tämä olisi vain koulutusvirhe/vaihe... Kun olen jaksanut vanhentaa jälkiä ihan maksimissaan 45 minuuttia ja pituuttahan niillä ei ole ollut kuin se 300-400 metriä. Yleensä ei sitäkään. Kunnes sitten viime viikolla alettiin tekemään "kokeenomaisia" jälkiä... Noh, kun tuossa pituudessa ei näytä olevan ongelmaa niin ongelman täytyy olla jäljen iässä - eli ehkä me aletaan nyt treenaamaan sitä. Ensin lyhyemmillä jäljillä ja vähitellen pidemmillä.
