En kyllä enää koskaan...
Perjantaina normisti Nummelaan purutreeneihin. Tällä kertaa ei ollut tolppavälineitä, joten piti pärjätä märällä nurtsilla liukastelevalla ohjaajalla. Treenin teemana tuntui olevan hallinnan hajoaminen. Tyyppi ei pysynyt edes istumassa kunnolla maalimiehen hakiessa hiaa, saatikka että olisin saanut helpolla vaivaista kontaktia ennen puruun lähettämistä. Himskatti... Jotenkin myös tuntui, että otteesta olisi tullut kaiken tämän ylitsepursuavan innon myötä eläväisempi ja hian saatuaan pyrki koko ajan maalimiehen eikä minun luo (tätä kyllä teki myös leirillä).
Hallintaongelman taklaamiseksi mietittiin, josko vietti nousisi niin ylös tyynyllä, että itsekseni voisin harjoitella hallintaongelmaa (tyyny apparilla, tottista ja palkkana puru tyynyyn) ja otettiin vielä puolihämärällä kentällä saalis-hyppy tyynyyn kokeiluja. Tykkäsi ja hyppäsi, joten pitää ostaa tyyny ja kokeilla tuota seuraavalla kerralla. Petri näytti loppuun vielä miten tyynyä voi hyödyntää piilonkiertotreeneissä.
Eilen ja tänään huristeltiin Räyskälään leireilemään. Alunperin piti mennä opiskelemaan peltojälkeä, mutta kun olin auttamattomasti myöhässä ilmoittautumisessa (ihan alunperin tarkoitus oli lähteä Saksaan ranskisten mm-kisoihin, lentolippukin oli jo hankittu, mutta sellaisia briardeja joita en olisi jo nähnyt viime vuonna oli ilmoitettu vain kaksi ja agilitytkin peruttiin, joten...) ja päädyttiin pururyhmään. Ei toki yhtään huono vaihtoehto sekään, mutta peltojäljelle olisi ollut silti tosi kiva saada jelppiä yli vuoden metsässä viihtymisen jälkeen ja muutenkin.
Maalimiehenä oli Sairasen Jussi, joka heti esittelyssä naureskeli maalimiesleirin "herkkää poikaa" eikä löytänyt näissäkään treeneissä sitä minun kauppaamaani Pätkää, jota pitää käsitellä silkkihansikkain - sitävastoin löytyi tukkajukka, joka haluaa kovasti saalistaa ja purra ja joka innostuu maalimiehen asettamista haasteista (toisin kuin ohjaajansa :P) - ja joka olisi kuulemma helposti vietävissä eteenpäin kokeisiin asti. Ja taas kerran oltiin tilanteessa, että Pätkä sai kehuja ja minä moitteita... Oikeasti nyt en enää ikinä sano Pätkää herkäksi tai epävarmaksi tai vähättele sitä muutenkaan, en vaikka kuinka siltä tuntuisi ja tekisi mieli edes pikkaisen seiftata... Ainakaan julkisesti (oman pään sisällä voin itsepäisesti väittää vastaan) :P. Tämä on nyt toistunut niin useasti ja eri paikoissa, että kyllä se olisi niinkuin asenteenmuutoksen paikka. Pätkä on jo iso poika ja pärjää isossa maailmassa ihan omin jaloin, ilman että yritän suojella sitä kaikelta mikä ehkä mahdollisesti voisi olla vähäsen jännää, ei se mene rikki vaikka vähän joskus jotain jänskää olisikin (kaippa tämä menee jossain vaiheessa kaaliin, kun tarpeeksi monta kertaa toistaa...). Se on vaan niin vaikeaa välillä. Kuten esimerkiksi nyt, kun pikkumies nukkuu rankan viikonlopun jäljiltä ihan minussa kiinni - etutassu kietoutuneena rinnan päälle ja pää kaulaa vasten, ihan umpiunessa. Ei tuollaista vaan voi ottaa hirveän vakavasti :P.
Itse treenit menivät taas himpun verran ohi, kun olin niin tohkeissani säätämässä liinojen kanssa, "tukemassa" Pätkää (ihan turhaan, todellisuudessa olin vain sotkemassa treeniä...) ja muuta yhtä oleellista. Viimeiseen treeniin sainkin sitten apparin liinojen päähän, vaikka kaikkeni yritin. Tumpelo mikä tumpelo... Muiden treeneistä vaan saa niin paljon enemmän irti, tälläkin kertaa tuli monta ahaa-elämystä viimeistään treenien purkuja kuunnellessa. Vielä kun ne elämykset pysyisivät päässä niin kauan, että pystyisi yhdistelemään asioita myös niissä omissa treeneissä *huokaus*... Välillä olisi tehnyt mieli ottaa esiin muistiinpanovälineet, ja varmaan olisin ottanutkin, jos vaan olisin kehdannut :D.
Aloiteltiin piilolla haukkumista sekä otettiin hyppyjä (niin että uhkaa tuli samalla) ja löysillä haukuttamista (mikä kai jo välillä ihan onnistuikin). Ah ja irrottamisiakin pitäisi alkaa ottamaan (kuulemma "kaukoirroitus" tulee mitä luultavimmin sujumaan paremmin kuin nykyinen "lähi-irroitus", kun säheltävä ohjaaja poistetaan kuvioista. Ihana kun mulla on nämä termitkin niiin hyvin hanskassa...). Viettiä oli omia treenejä vähemmän, joten hallintaongelma ei ollut niin ilmeinen, joskin ei mitenkään vaikeasti todettavissa nytkään :P. Noin yleisesti saatiin tosi paljon uutta purtavaa sekä paljon enemmän uhkaa/kuormaa kuin normisti. Tänään treenit näkyivätkin Pätkässä ainakin siinä, että ote luisti rauhavaiheessa paljon normia nopeammin ja autolla ei juuri pidellyt tavalliseen tapaansa hiaa. Kuulemma ei haittaa, kun työskennellessä ei näkynyt ongelmia. Otteesta muistan ainakin sen, että paranee kun saa taistella maalimiehen kanssa pidempään eli jos menen heti purun jälkeen alle, ei ole niin hyvä.
Vaikka en ketään etukäteen tuntenut ja hengasin mukana vain treenit, niin oikein mukava leiri oli! Paikkana tosi nätti ja väliajoilla oli mukavasti tilaa ulkoilla. Tara pääsi lauantaina uimaankin, tosin ei ihan luvan kanssa... Jäätiin ihastelemaan nättiä maisemaa lammen/järven/mikälie rannalle ja tietty piti yrittää ottaa kuvia. Tara vaan ei enää oikein jaksa alistua kärsivällisesti kaikkiin mamman kotkotuksiin ja ihan pokkana kesken kuvaussession pulahti uimaan. Välittämättä vähääkään hätääntyneistä kielloista (kylmä ja kostea ilma, autossa odottaminen yms yms..). Noh, Tara sai viettää loppuajan toppatakkiini kääriytyneenä ja kun autossa piti ovia kiinni, pysyi lämpökin sisällä kohtuu hyvin, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta voisi tuo nyt edes teeskennellä kuuntelevansa vielä minua...
Tänään tytöt pääsivät lenkin lisäksi pikaisesti kentälle pallottelemaan. Momo taisi saada vähän jotain hubbista lisäksi. Pätkälle kokeilin ennen lähtöä piilon kiertoja, kun kerran oli mahdollista. Ensin kuten aiemmin, Pätkä odottamaan kun vien pallon piilon taa ja sitten lähetys. Kun nämä menivät hyvin, kokeilin niin, etten viekään palloa vaan laitan Pätkän kiertämään ja saamaan kierron jälkeen pallon minulta. Ekaksi lähti vähän hämillään, mutta seuraavat olivat jo aivan mainiot. Jussi&Jenni näyttivät hyvältä näyttävän tavan kiertämisen opettamiselle (koira apparilla liinassa piilon toisella puolella, mennään koiraa hetsaten palkan kanssa piilon ympäri ja siitä toiselle puolelle ja kutsutaan koiraa, appari ohjaa ettei koira oikaise ja kun koira kiertää, palkka ohjaajalta), mutta kun meillä on aika harvoin appari tarjolla, niin ehkä me vaan jatketaan tuolla aloitetulla tavalla.
Ennen kotiinpaluuta vielä Kiljavalle esineitä ja Pätkälle kaksi keppitreeniä (molemmissa pitkähkö jana ja kaksi keppiä). Keppitreenit olivat aivan sairaan hienot, ei mitään moitittavaa < 3. Esineissä kaksi ekaa sitävastoin olivat aika huonot, mutta kolmas onneksi sitten vastapainoksi ihan superi. Ensimmäistä (keskellä karvajuttu) etsi ihan hirveän kauan, pyöri ja pyöri ympärillä, muttei löytänyt (en ihan tarkkaan nähnyt kuinka lähellä oli, kun oli osittain puiden takana). Toiselle esineelle (vasemassa takakulmassa nahkainen hakurulla) jäljesti, mutta yllättäen esine nousi hyvin. Mietin tovin otanko vielä kolmatta, kun kaksi ekaa olivat näin ankeita, mutta onneksi otin, oli ihan eri maata kuin kaksi edellistä. Kolmas oli sellaisesta kovahkosta "vaahtomuovista" tehty, rinkulan mallinen koirien vesilelu, oikeassa takakulmassa. Ja nyt ei jäljestetty eikä turhia etsiskelty. Ihanalla vauhdilla ja innolla melkoisen suoralla pistolla pikainen etsiskely ja lelu oli minulla. Jippii! Tytöt saivat vielä etsiskellä leluja Pätkän jälkeen ja sitten vihdoin ja viimein kotiin.
Nyt voi lopetella tämän viikon väsyneenä, mutta toivottavasti himpun verran viisaampana.
Hallintaongelman taklaamiseksi mietittiin, josko vietti nousisi niin ylös tyynyllä, että itsekseni voisin harjoitella hallintaongelmaa (tyyny apparilla, tottista ja palkkana puru tyynyyn) ja otettiin vielä puolihämärällä kentällä saalis-hyppy tyynyyn kokeiluja. Tykkäsi ja hyppäsi, joten pitää ostaa tyyny ja kokeilla tuota seuraavalla kerralla. Petri näytti loppuun vielä miten tyynyä voi hyödyntää piilonkiertotreeneissä.
Eilen ja tänään huristeltiin Räyskälään leireilemään. Alunperin piti mennä opiskelemaan peltojälkeä, mutta kun olin auttamattomasti myöhässä ilmoittautumisessa (ihan alunperin tarkoitus oli lähteä Saksaan ranskisten mm-kisoihin, lentolippukin oli jo hankittu, mutta sellaisia briardeja joita en olisi jo nähnyt viime vuonna oli ilmoitettu vain kaksi ja agilitytkin peruttiin, joten...) ja päädyttiin pururyhmään. Ei toki yhtään huono vaihtoehto sekään, mutta peltojäljelle olisi ollut silti tosi kiva saada jelppiä yli vuoden metsässä viihtymisen jälkeen ja muutenkin.
Maalimiehenä oli Sairasen Jussi, joka heti esittelyssä naureskeli maalimiesleirin "herkkää poikaa" eikä löytänyt näissäkään treeneissä sitä minun kauppaamaani Pätkää, jota pitää käsitellä silkkihansikkain - sitävastoin löytyi tukkajukka, joka haluaa kovasti saalistaa ja purra ja joka innostuu maalimiehen asettamista haasteista (toisin kuin ohjaajansa :P) - ja joka olisi kuulemma helposti vietävissä eteenpäin kokeisiin asti. Ja taas kerran oltiin tilanteessa, että Pätkä sai kehuja ja minä moitteita... Oikeasti nyt en enää ikinä sano Pätkää herkäksi tai epävarmaksi tai vähättele sitä muutenkaan, en vaikka kuinka siltä tuntuisi ja tekisi mieli edes pikkaisen seiftata... Ainakaan julkisesti (oman pään sisällä voin itsepäisesti väittää vastaan) :P. Tämä on nyt toistunut niin useasti ja eri paikoissa, että kyllä se olisi niinkuin asenteenmuutoksen paikka. Pätkä on jo iso poika ja pärjää isossa maailmassa ihan omin jaloin, ilman että yritän suojella sitä kaikelta mikä ehkä mahdollisesti voisi olla vähäsen jännää, ei se mene rikki vaikka vähän joskus jotain jänskää olisikin (kaippa tämä menee jossain vaiheessa kaaliin, kun tarpeeksi monta kertaa toistaa...). Se on vaan niin vaikeaa välillä. Kuten esimerkiksi nyt, kun pikkumies nukkuu rankan viikonlopun jäljiltä ihan minussa kiinni - etutassu kietoutuneena rinnan päälle ja pää kaulaa vasten, ihan umpiunessa. Ei tuollaista vaan voi ottaa hirveän vakavasti :P.
Itse treenit menivät taas himpun verran ohi, kun olin niin tohkeissani säätämässä liinojen kanssa, "tukemassa" Pätkää (ihan turhaan, todellisuudessa olin vain sotkemassa treeniä...) ja muuta yhtä oleellista. Viimeiseen treeniin sainkin sitten apparin liinojen päähän, vaikka kaikkeni yritin. Tumpelo mikä tumpelo... Muiden treeneistä vaan saa niin paljon enemmän irti, tälläkin kertaa tuli monta ahaa-elämystä viimeistään treenien purkuja kuunnellessa. Vielä kun ne elämykset pysyisivät päässä niin kauan, että pystyisi yhdistelemään asioita myös niissä omissa treeneissä *huokaus*... Välillä olisi tehnyt mieli ottaa esiin muistiinpanovälineet, ja varmaan olisin ottanutkin, jos vaan olisin kehdannut :D.
Aloiteltiin piilolla haukkumista sekä otettiin hyppyjä (niin että uhkaa tuli samalla) ja löysillä haukuttamista (mikä kai jo välillä ihan onnistuikin). Ah ja irrottamisiakin pitäisi alkaa ottamaan (kuulemma "kaukoirroitus" tulee mitä luultavimmin sujumaan paremmin kuin nykyinen "lähi-irroitus", kun säheltävä ohjaaja poistetaan kuvioista. Ihana kun mulla on nämä termitkin niiin hyvin hanskassa...). Viettiä oli omia treenejä vähemmän, joten hallintaongelma ei ollut niin ilmeinen, joskin ei mitenkään vaikeasti todettavissa nytkään :P. Noin yleisesti saatiin tosi paljon uutta purtavaa sekä paljon enemmän uhkaa/kuormaa kuin normisti. Tänään treenit näkyivätkin Pätkässä ainakin siinä, että ote luisti rauhavaiheessa paljon normia nopeammin ja autolla ei juuri pidellyt tavalliseen tapaansa hiaa. Kuulemma ei haittaa, kun työskennellessä ei näkynyt ongelmia. Otteesta muistan ainakin sen, että paranee kun saa taistella maalimiehen kanssa pidempään eli jos menen heti purun jälkeen alle, ei ole niin hyvä.
Vaikka en ketään etukäteen tuntenut ja hengasin mukana vain treenit, niin oikein mukava leiri oli! Paikkana tosi nätti ja väliajoilla oli mukavasti tilaa ulkoilla. Tara pääsi lauantaina uimaankin, tosin ei ihan luvan kanssa... Jäätiin ihastelemaan nättiä maisemaa lammen/järven/mikälie rannalle ja tietty piti yrittää ottaa kuvia. Tara vaan ei enää oikein jaksa alistua kärsivällisesti kaikkiin mamman kotkotuksiin ja ihan pokkana kesken kuvaussession pulahti uimaan. Välittämättä vähääkään hätääntyneistä kielloista (kylmä ja kostea ilma, autossa odottaminen yms yms..). Noh, Tara sai viettää loppuajan toppatakkiini kääriytyneenä ja kun autossa piti ovia kiinni, pysyi lämpökin sisällä kohtuu hyvin, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Mutta voisi tuo nyt edes teeskennellä kuuntelevansa vielä minua...
 |
| Tara vielä nätisti kuulolla... |
 |
| Tara muutama hetki alkutilanteen jälkeen.. |
Ennen kotiinpaluuta vielä Kiljavalle esineitä ja Pätkälle kaksi keppitreeniä (molemmissa pitkähkö jana ja kaksi keppiä). Keppitreenit olivat aivan sairaan hienot, ei mitään moitittavaa < 3. Esineissä kaksi ekaa sitävastoin olivat aika huonot, mutta kolmas onneksi sitten vastapainoksi ihan superi. Ensimmäistä (keskellä karvajuttu) etsi ihan hirveän kauan, pyöri ja pyöri ympärillä, muttei löytänyt (en ihan tarkkaan nähnyt kuinka lähellä oli, kun oli osittain puiden takana). Toiselle esineelle (vasemassa takakulmassa nahkainen hakurulla) jäljesti, mutta yllättäen esine nousi hyvin. Mietin tovin otanko vielä kolmatta, kun kaksi ekaa olivat näin ankeita, mutta onneksi otin, oli ihan eri maata kuin kaksi edellistä. Kolmas oli sellaisesta kovahkosta "vaahtomuovista" tehty, rinkulan mallinen koirien vesilelu, oikeassa takakulmassa. Ja nyt ei jäljestetty eikä turhia etsiskelty. Ihanalla vauhdilla ja innolla melkoisen suoralla pistolla pikainen etsiskely ja lelu oli minulla. Jippii! Tytöt saivat vielä etsiskellä leluja Pätkän jälkeen ja sitten vihdoin ja viimein kotiin.
Nyt voi lopetella tämän viikon väsyneenä, mutta toivottavasti himpun verran viisaampana.
