Voihan kukkahattu ja täydellinen jälki
Eilen oli etäpäivä, joten suunta heti aamusta Kiljavalle.
Ennen lähtöä piti tehdä pikainen pissalenkki, jotta voitaisiin matkan varrella totella Imphan kentällä. Olisi pitänyt jättää väliin (etenkin kun Imphan kenttä oli käytössä, eikä päästy sinne), oli taas sellainen lähiökohtaaminen ettei paremmasta väliä. Huomasin jo kaukaa äärirasittavan koirakon, joihin törmätään aina aamuisin kun on kiire. Nainen antaa sekarotuisen malikan näköisen ja kokoisen koiransa vaania ja tuijottaa fleksissä ihan estoitta. Ihan pirun rasittavaa ja provosoivaa.. Noh, tällä kertaa en jaksanut vältellä tyyppejä, joten käveltiin niiden perässä (eroa jotain 20-30 metriä, ettei ihan perseessä oltu) kotia kohti. Koira jää vaanimaan fleksin nokassa ja välimatka pieneni kokoajan, koska eihän sitä piskiä nyt mitenkään voi kieltää moisesta...
Mäen päällä koira sitten jymähti kokonaan ja koska en edelleenkään jaksanut jäädä odottelemaan josko voisivat mennä eteenpäin, päätin ottaa riskin ja yrittää mennä ohi kapella tiellä. Koirat olivat jo keränneet pitkästä tuijottelusessiosta melkoisia kierroksia, mutta päät kiinni ja rivistössä onnistuttiin menemään tuijottelevan koiran ohi. Melkein. Ihan kohdalla nainen luonnollisesti lajinsa tyypilliseen tapaan päästi remmiä vähän löysemmälle, jonka seurauksena koira sykäsi eteenpäin kohti meitä ja sanoi räyh. Lähimpänä (koiran puolella) olevan Taran hermo petti ja se sanoin väyh, joka sitten oli merkki Pätkälle, että nyt saa mennä ja se sinkosi toisesta reunasta eteeni. Muutama kirosana ja koirien työntelyä jaloilla ja millä nyt sitten sainkaan omille paikoilleen...
Ihan tahallaan jään jumittamaan siihen eteen sinkoilevan Pätkän ja steppaavien tyttöjen kanssa, vaikka järkevintä olisi ollut vaan mennä reippaasti eteenpäin. Otti vaan niin hemmetisti päästä jo pelkästään Taran puolesta, ettei jaksanut ajatella järkevästi. Noh, mitä kauemmin siinä seistiin, sitä enemmän Pätkis keräsi kierroksia - käskyllä sinkosi paikalleen ja sieltä taas salamana sättäämään, Momolla menee hermo Pätkään ja sieltä alkaa kuulumaan sellaisia ääniä, että kohta ei hyvä heilu ja Tara steppaa hermostuneesti edestakaisin kähisten aina välillä - eikä tilannetta yhtään ainakaan helpottanut, että itseltä oli palanut hermo jo aikaa sitten. Ihanassa solmussa siis oltiin (ja tässä vaiheessa on sanottava, että kuten irtokoirakohtaamisissakin, näissä tilanteissa kolme isoa koiraa, joista yksi vihaa epävarmuuttaan toisia koiria, yksi innostuu niistä valtavasti ja yksi kiihtyy muiden kiihtymisestä, on kahdelle kädelle aivan liikaa..) ja harmitti, ettei ollut voinut vaan antaa olla ja mennä eteenpäin v**utuksesta huolimatta :P. Noh, lisää kiroilua ja koirien siirtelyä omille paikoilleen, jos meinasivat singota kohti koirakkoa tai haastaa toisiaan kiihdyksissään.
Viimeinen niitti tuli kun nainen huutelee meidän takaa, että tekee eläinsuojeluilmoituksen, kun _potkin_ koiriani. Aaaaaargh!!!! (ei tarvitse olla kovinkaan paljoa pääkopan sisällä, että tajuaa jalalla estämisen/siirtämisen olevan hieman eri asia kuin potkiminen). Jotain tuli vastattua, mutta siinä vaiheessa verenpaineet olivat jo niissä mitoissa, ettei mitään muistikuvaa mitä sanoin, mutta jos joku on varma, niin seuraavalla kohtaamisella kaivan kaikille kolmelle fleksit esiin ja annan niiden sinkoilla kohti ja tehdä mitä tykkäävät (Taran remmistä päästinkin tässä vaiheessa irti antaen sen revitellä sen kanssa oikein antaumuksella (ja voi kauhistus, leikkiessäkin tönin Taraa!) ja todella epäireilusti Pätkää kohtaa annoin sen loppumatkan sinkoilla ihan kannustusten kera minne tykkäsi, myös kohti jos siltä tuntui - tätä tulen varmasti katumaan, mutta ei vaan voinut vastustaa..). Vähän sama kuin niiden hallitsemattomien irtokoirien kanssa, ei vaan jaksa yrittää saada omaa laumaa käyttäytymään hajuttomasti ja mauttomasti, kun vastassa on "minun koiran pitää saada toteuttaa itseään" tyyppejä. Ehkä lähiöelämään sopeutuminen sujuisi kivuttomammin, jos antaisi omienkin ihan luvan kanssa toteuttaa itseään ainakin aina kun kohdataan näitä tietynlaisia tyyppejä.
Luojan lykky päästiin lähtemään heti maalle, jossa omatkin hermot aina laskee kierroksia, muuten olisin kihissyt varmaan koko päivän kiukusta...
Kolmikko sai olla koko päivän pihalla, kun itse kökin sisällä töitä tehden, mutta ehdittiin me vähän treenata valoisaan aikaan. Polkaisin Pätkälle sellaisen noin 400 metrin jäljen, kuusi keppiä, kasa kulmia ja pari polun ylitystä sekä tarkoitushakuisesti ryteikköäkin. Kokeilin nyt kehua reippaasti hyvästä menosta ja palkata kepeillä ruuan lisäksi kepistä taistelemalla. Ilmeeseen tuli ihan kivasti jotain lisää, tosin alussa meni ajoittain vähän säheltämiseksi, joka onneksi jäi melko vähäisellä vaatimisella. Janalla otti ensin takajäljen taas (muuten kiva ilme ja lähti hienosti menemään kun jätti takajäljen), ekalla kepillä meinasi taas jatkaa jälkeä keppi suussa ja viimeisellä polunylityksellä meni jostain syystä vähän hukkaan (mutta löysi ihan itsenäisesti takaisin lopulta) - muuten oikein kiva jälki.
Jäljen vanhenemisen aikana (noin tunti, vähän yli) käväistiin Imphan kentällä. Pätkälle seuraamista ja jättöistumisia - kaikki ihan sikahienoja (tosin kaipaisin kyllä niin apparia katsomaan nuo jäävät, kun ei sitä itse pysty täysin sanomaan asennoista/nopeudesta yms) sekä patukalla muutama metrinen ja A, nekin hienoja. Loppuun vielä päivän treenin teeman mukaisesti ihan sikasiisti eteenmeno. Momon kanssa hinkattiin peppua (Momo oli niin hieno, tykkään niin Momon kiukkutekemisestä) ja otettiin (ihan täysin vino :D) eteenmeno. Tara sai sitten hubbabubbailla kaikkea kivaa.
Juuri ennen hämärtymistä päätin tehdä Pätkälle esineruudun omaan metsään. Vein kolme esinettä ekaa kertaa tosi syvään (50 metriä voisi olla ehkä tullut täyteen) ruutuun, joka tällä kertaa oli tallattu kokonaan. Kaikki esineet takana. Ekan esineen Pätkis vielä haki ja toi ihan ok, mutta kaksi muuta oli niiin ankeita, että päätin tehdä asialle jotain. Ja se jotain oli se, että juoksin Pätkän perässä ja pakotin sen etsimään _kunnolla_. Sitten otettiin väliin iloista esineen yhdessä leikkien viemistä muutaman kerran. Näin meni aina ihan vimmavauhdilla ja haki ja löysi ilman ongelmia. Sitten taas niin, että esine oli valmiina - hidas jäljestäminen alkoi... Tehtiin aikasta monta toistoa, jossa "jahtasin" Pätkää ruudussa... Meni välillä ihan puihin hommasta, mutta hain sen vaan uudelleen tekemään hommia (luojan kiitos tuo innostuu leikkimään aina, oli tilanne kuinka inhottava tahansa ja sillä ilme pysyy tehdessä ihan normina) ja olisikohan parinkymmenenminuutin hinkuttamisen ja vaatimisen jälkeen, kun tekemiseen tuli ihan erilainen ilme! Ruudussa ei enää haahuiltu hitaasti vähän sinnepäin, vaan liikkeet oli teräviä ja vauhdikkaita. Saas nähdä mentiinkö ihan metsään, pakko päästä tekemään pari ruutua ennen talven tuloa...
Tänään aamusta Siikajärvelle viimeisiin ryhmäjälkitreeneihin tälle vuodelle. Pätkikselle halusin jotain helpompaa, joten useampi kulma, mutta vain kolme keppiä ja mittaa joku 400 metriä. Vanheni yli tunnin ja jana noin 15 metriä. Ja hitsi vieköön, ei ole Pätkä ikinä kuunaan tehnyt näin hienoa jälkeä. Jana oli superi, kaikki kepit nousi nätisti maahanmennen (jäljen ainoa kauneusvirhe tuli näissä, kun Pätkä nousi kehuttaessa seisomaan), kulmat menivät kuin raiteilla ja mikä parasta - se ilme! Nyt lumi voi tulla ihan rauhassa - tähän olisi niiin hyvä päättää syksyn jälkitreenit.
Pikaisen metsälenksun (ja Ikea reissun :P) jälkeen Sporttikoirahallille, jossa tällä kertaa ohjatut treenit Timo Liuhdon johdolla. Rata tuntui kamalan vaikealta eikä päästykään loppuun asti. Mutta oppi kyllä paljon, jotenkin tykkään Timon tavasta selittää noita ohjauksia niin, että jopa minä jossain vaiheessa teen jotain sinnepäin.
Pitkästä aikaa näki aurinkoa, joten ulkoiltiin vähän vielä normaalia kauemmin hallin ympäristössä vapaudesta nauttien (ja niissä ohituksissa mitä tuli vastaan, oli kiva huomata, että provosoivatkin tyypit mentiin tuskatta ohi edellisen päivän kohtaamisesta huolimatta).
Ja tärkeimmät viimeiseksi: Momo on ollut jo pari päivää ihan täysin kunnossa!
Ennen lähtöä piti tehdä pikainen pissalenkki, jotta voitaisiin matkan varrella totella Imphan kentällä. Olisi pitänyt jättää väliin (etenkin kun Imphan kenttä oli käytössä, eikä päästy sinne), oli taas sellainen lähiökohtaaminen ettei paremmasta väliä. Huomasin jo kaukaa äärirasittavan koirakon, joihin törmätään aina aamuisin kun on kiire. Nainen antaa sekarotuisen malikan näköisen ja kokoisen koiransa vaania ja tuijottaa fleksissä ihan estoitta. Ihan pirun rasittavaa ja provosoivaa.. Noh, tällä kertaa en jaksanut vältellä tyyppejä, joten käveltiin niiden perässä (eroa jotain 20-30 metriä, ettei ihan perseessä oltu) kotia kohti. Koira jää vaanimaan fleksin nokassa ja välimatka pieneni kokoajan, koska eihän sitä piskiä nyt mitenkään voi kieltää moisesta...
Mäen päällä koira sitten jymähti kokonaan ja koska en edelleenkään jaksanut jäädä odottelemaan josko voisivat mennä eteenpäin, päätin ottaa riskin ja yrittää mennä ohi kapella tiellä. Koirat olivat jo keränneet pitkästä tuijottelusessiosta melkoisia kierroksia, mutta päät kiinni ja rivistössä onnistuttiin menemään tuijottelevan koiran ohi. Melkein. Ihan kohdalla nainen luonnollisesti lajinsa tyypilliseen tapaan päästi remmiä vähän löysemmälle, jonka seurauksena koira sykäsi eteenpäin kohti meitä ja sanoi räyh. Lähimpänä (koiran puolella) olevan Taran hermo petti ja se sanoin väyh, joka sitten oli merkki Pätkälle, että nyt saa mennä ja se sinkosi toisesta reunasta eteeni. Muutama kirosana ja koirien työntelyä jaloilla ja millä nyt sitten sainkaan omille paikoilleen...
Ihan tahallaan jään jumittamaan siihen eteen sinkoilevan Pätkän ja steppaavien tyttöjen kanssa, vaikka järkevintä olisi ollut vaan mennä reippaasti eteenpäin. Otti vaan niin hemmetisti päästä jo pelkästään Taran puolesta, ettei jaksanut ajatella järkevästi. Noh, mitä kauemmin siinä seistiin, sitä enemmän Pätkis keräsi kierroksia - käskyllä sinkosi paikalleen ja sieltä taas salamana sättäämään, Momolla menee hermo Pätkään ja sieltä alkaa kuulumaan sellaisia ääniä, että kohta ei hyvä heilu ja Tara steppaa hermostuneesti edestakaisin kähisten aina välillä - eikä tilannetta yhtään ainakaan helpottanut, että itseltä oli palanut hermo jo aikaa sitten. Ihanassa solmussa siis oltiin (ja tässä vaiheessa on sanottava, että kuten irtokoirakohtaamisissakin, näissä tilanteissa kolme isoa koiraa, joista yksi vihaa epävarmuuttaan toisia koiria, yksi innostuu niistä valtavasti ja yksi kiihtyy muiden kiihtymisestä, on kahdelle kädelle aivan liikaa..) ja harmitti, ettei ollut voinut vaan antaa olla ja mennä eteenpäin v**utuksesta huolimatta :P. Noh, lisää kiroilua ja koirien siirtelyä omille paikoilleen, jos meinasivat singota kohti koirakkoa tai haastaa toisiaan kiihdyksissään.
Viimeinen niitti tuli kun nainen huutelee meidän takaa, että tekee eläinsuojeluilmoituksen, kun _potkin_ koiriani. Aaaaaargh!!!! (ei tarvitse olla kovinkaan paljoa pääkopan sisällä, että tajuaa jalalla estämisen/siirtämisen olevan hieman eri asia kuin potkiminen). Jotain tuli vastattua, mutta siinä vaiheessa verenpaineet olivat jo niissä mitoissa, ettei mitään muistikuvaa mitä sanoin, mutta jos joku on varma, niin seuraavalla kohtaamisella kaivan kaikille kolmelle fleksit esiin ja annan niiden sinkoilla kohti ja tehdä mitä tykkäävät (Taran remmistä päästinkin tässä vaiheessa irti antaen sen revitellä sen kanssa oikein antaumuksella (ja voi kauhistus, leikkiessäkin tönin Taraa!) ja todella epäireilusti Pätkää kohtaa annoin sen loppumatkan sinkoilla ihan kannustusten kera minne tykkäsi, myös kohti jos siltä tuntui - tätä tulen varmasti katumaan, mutta ei vaan voinut vastustaa..). Vähän sama kuin niiden hallitsemattomien irtokoirien kanssa, ei vaan jaksa yrittää saada omaa laumaa käyttäytymään hajuttomasti ja mauttomasti, kun vastassa on "minun koiran pitää saada toteuttaa itseään" tyyppejä. Ehkä lähiöelämään sopeutuminen sujuisi kivuttomammin, jos antaisi omienkin ihan luvan kanssa toteuttaa itseään ainakin aina kun kohdataan näitä tietynlaisia tyyppejä.
Luojan lykky päästiin lähtemään heti maalle, jossa omatkin hermot aina laskee kierroksia, muuten olisin kihissyt varmaan koko päivän kiukusta...
Kolmikko sai olla koko päivän pihalla, kun itse kökin sisällä töitä tehden, mutta ehdittiin me vähän treenata valoisaan aikaan. Polkaisin Pätkälle sellaisen noin 400 metrin jäljen, kuusi keppiä, kasa kulmia ja pari polun ylitystä sekä tarkoitushakuisesti ryteikköäkin. Kokeilin nyt kehua reippaasti hyvästä menosta ja palkata kepeillä ruuan lisäksi kepistä taistelemalla. Ilmeeseen tuli ihan kivasti jotain lisää, tosin alussa meni ajoittain vähän säheltämiseksi, joka onneksi jäi melko vähäisellä vaatimisella. Janalla otti ensin takajäljen taas (muuten kiva ilme ja lähti hienosti menemään kun jätti takajäljen), ekalla kepillä meinasi taas jatkaa jälkeä keppi suussa ja viimeisellä polunylityksellä meni jostain syystä vähän hukkaan (mutta löysi ihan itsenäisesti takaisin lopulta) - muuten oikein kiva jälki.
Jäljen vanhenemisen aikana (noin tunti, vähän yli) käväistiin Imphan kentällä. Pätkälle seuraamista ja jättöistumisia - kaikki ihan sikahienoja (tosin kaipaisin kyllä niin apparia katsomaan nuo jäävät, kun ei sitä itse pysty täysin sanomaan asennoista/nopeudesta yms) sekä patukalla muutama metrinen ja A, nekin hienoja. Loppuun vielä päivän treenin teeman mukaisesti ihan sikasiisti eteenmeno. Momon kanssa hinkattiin peppua (Momo oli niin hieno, tykkään niin Momon kiukkutekemisestä) ja otettiin (ihan täysin vino :D) eteenmeno. Tara sai sitten hubbabubbailla kaikkea kivaa.
Juuri ennen hämärtymistä päätin tehdä Pätkälle esineruudun omaan metsään. Vein kolme esinettä ekaa kertaa tosi syvään (50 metriä voisi olla ehkä tullut täyteen) ruutuun, joka tällä kertaa oli tallattu kokonaan. Kaikki esineet takana. Ekan esineen Pätkis vielä haki ja toi ihan ok, mutta kaksi muuta oli niiin ankeita, että päätin tehdä asialle jotain. Ja se jotain oli se, että juoksin Pätkän perässä ja pakotin sen etsimään _kunnolla_. Sitten otettiin väliin iloista esineen yhdessä leikkien viemistä muutaman kerran. Näin meni aina ihan vimmavauhdilla ja haki ja löysi ilman ongelmia. Sitten taas niin, että esine oli valmiina - hidas jäljestäminen alkoi... Tehtiin aikasta monta toistoa, jossa "jahtasin" Pätkää ruudussa... Meni välillä ihan puihin hommasta, mutta hain sen vaan uudelleen tekemään hommia (luojan kiitos tuo innostuu leikkimään aina, oli tilanne kuinka inhottava tahansa ja sillä ilme pysyy tehdessä ihan normina) ja olisikohan parinkymmenenminuutin hinkuttamisen ja vaatimisen jälkeen, kun tekemiseen tuli ihan erilainen ilme! Ruudussa ei enää haahuiltu hitaasti vähän sinnepäin, vaan liikkeet oli teräviä ja vauhdikkaita. Saas nähdä mentiinkö ihan metsään, pakko päästä tekemään pari ruutua ennen talven tuloa...
Tänään aamusta Siikajärvelle viimeisiin ryhmäjälkitreeneihin tälle vuodelle. Pätkikselle halusin jotain helpompaa, joten useampi kulma, mutta vain kolme keppiä ja mittaa joku 400 metriä. Vanheni yli tunnin ja jana noin 15 metriä. Ja hitsi vieköön, ei ole Pätkä ikinä kuunaan tehnyt näin hienoa jälkeä. Jana oli superi, kaikki kepit nousi nätisti maahanmennen (jäljen ainoa kauneusvirhe tuli näissä, kun Pätkä nousi kehuttaessa seisomaan), kulmat menivät kuin raiteilla ja mikä parasta - se ilme! Nyt lumi voi tulla ihan rauhassa - tähän olisi niiin hyvä päättää syksyn jälkitreenit.
Pikaisen metsälenksun (ja Ikea reissun :P) jälkeen Sporttikoirahallille, jossa tällä kertaa ohjatut treenit Timo Liuhdon johdolla. Rata tuntui kamalan vaikealta eikä päästykään loppuun asti. Mutta oppi kyllä paljon, jotenkin tykkään Timon tavasta selittää noita ohjauksia niin, että jopa minä jossain vaiheessa teen jotain sinnepäin.
Pitkästä aikaa näki aurinkoa, joten ulkoiltiin vähän vielä normaalia kauemmin hallin ympäristössä vapaudesta nauttien (ja niissä ohituksissa mitä tuli vastaan, oli kiva huomata, että provosoivatkin tyypit mentiin tuskatta ohi edellisen päivän kohtaamisesta huolimatta).
Ja tärkeimmät viimeiseksi: Momo on ollut jo pari päivää ihan täysin kunnossa!
