Tapahtumia koko kuukauden edestä
Niin paljon on ehtinyt taas tapahtua sitten viimekertaisen päivityksen, että pakko raapustaa jotain viime aikojen tapahtumista.
Treenirintamalla ollaan ehditty käväistä parissa agitreenissä (en ole jaksanut raapustaa ratoja muistiin enää) ja tehdä muutama jälki. Agissa olen ihan yhtä tumpelo kuin aina aiemminkin, mutta jäljessä edistymistä on havaittavissa lähinnä molempien mielentilan kannalta. Itse olen alkanut taas nauttimaan touhusta (siis siitä kun näkee koiran ratkovan ongelmia ihan itse, ilman ohjaajan kontrollointia) ja olen myös vihdoin kyennyt edes hieman löysäämään pipoa ja jättämään sitä niskaan hönkimistä mahdollisimman vähäiseksi. Siinä missä itse olen relannut, Pätkiksen itseluottamus on kohonnut samaa tahtia jo näiden parin kerran aikana. Kyseessä siis metsäjälki, pellolle ei olla enää menty sen jälkeen kun aloitettiin ryhmäjäljestys metsässä (ja vähän takaraivossa painaa miten nämä itseluottamusjäljet tulee näkymään pellolla sitten kun joskus viitsin sinne taas palata).
Viime kerralla päästiin myös tekemään eka esineruututreeni sitten, hmmm ei hajuakaan (=ei me olla sitä oikeastaan pentuajan kokeilukertojen jälkeen otettu, jos paria "nyt kyllä ryhdistyn" kertaa ei oteta lukuun). Eli pentumaisesti mentiin oman lelun kanssa leikkien valmiiksi tampatulle (ja käytetylle) alueelle, jätettiin se sinne ja sitten pois ruudusta lähtöpaikkaan ja lähetys lelua etsimään. Nenä auki ja vauhdilla se sieltä nousi. Sitten vieraan tohvelin kanssa sama juttu ja ihan yhtä vauhdilla nousi myös vieras lelu ruudusta.
Tottelemista ei oltu ennen viikonlopun leiriä tehty kuin kerran, kun viime tiistaina aloitettiin vihdoin toiveikkaana EPK:n tottisryhmässä. Koska en yhtään osannut arvioida mitä Pätkis sanoo häiriöstä (kun ei olla treenattu, en osaa myöskään luottaa, vaikka siis eihän se ole tähän mennessä kertaakaan häiriöitynyt..), otettiin vain leikkiä ja vähän henkilöryhmää - ei ongelmia häiriöitymisen suhteen sitten yhtään. Hiphei! Viime sunnuntaina käväistiin myös tibbeseurassa Tiltun koirakoulussa kuuntelemassa tokojuttuja. Pätkälle kyselin ruudun alkeisjuttuja ja aika samoja vinkkejä sain kuin mitä olen tyttöjen kanssa tehnyt. Keraamisen laatan ostin uudeksi kosketusalustaksi, josko sen voimin saisin itseni innostettua tokoilemaan taas joskus...
Pari reissuakin on tullut tehtyä. Heti edellisen Rymättylä reissun perään tehtiin toinen yhtä ihana. Kyllä se tekee vain niin hyvää päästä hengittämään maalaisilmaa kaiken lähiösäätämisen vastapainoksi. Toivottavasti ehdittäisiin vielä edes yksi reissu tekemään tuonne ennen talven tuloa...
Ai niin, Ranskassa ja NE:ssä tuli myös käytyä (ilman koiria) parisen viikkoa sitten. Monen vuoden suunnittelun ja "tekisi mieli, mutta" jahkailun jälkeen päätös lähdöstä tuli tehtyä todella ekstemporee. Mutta kyllä kannatti! Hulvattoman hauska reissu - kauniita maisemia, mopoautoilua (okei, tämän olisin voinut jättää väliin..), juttuja joista vaikuttui ja juttuja joista ei vaikuttunut niin paljoa, hyvää seuraa, paljon koiria (joista osan olen halunnut nähdä jo pitkään ihan omin silmin ja joista pari uutta tuttavuutta onnistui tekemään itsensä kokoisen muistijäljen) ja monia silmiä avaavia juttuja. Eikä varmasti jää viimeiseksi NE reissuksi!
Matkan jälkeen paluu Suomeen ei tuntunut yhtään kivalta, joten tuli varattua samantien liput uutta reissua varten marraskuulle. Ihanaa kun on jotain jota odottaa!
Viime viikonloppu kuluikin sitten Koskenpäässä Manouman Ipo Projectin tottispäivillä. Kesäkuussa harmitti vietävästi kun ei ollut mahdollisuuksia osallistua Tosseli -leirille, etenkin jälkeenpäin, kun kouluttajana toiminut Johanna Nivala sai osakseen kasapäin kehuja. Joten kun tieto tottispäivistä tuli, piti ilmoittautua ihan samantien. Läheltä piti, että reissu olisi jäänyt tekemättä tälläkin kertaa. Pätkis nimittäin säikäytti viime viikolla, kun maanantaisen oksentamisen jälkeen aloitti jokaisen ruokailunsa vähän haluttomasti. Tässä vaiheessa ajattelin kyseessä olevan hormonimyllerryksen, kun söi kuitenkin alkun nirpistelyistä huolimatta ja treeneissä sekä muuten oli oma itsensä. Torstaina sitten kieltäytyi täysin aamuruuasta ja aiheutti sellaista hajuhaittaa, että oli pakko ottaa se haisemaan töihin mukaan (ruuhkabussi ja ilmavaivainen koira on muuten tosi kiva yhdistelmä...). Illalla Pätkän maha oli vähän löysä ja se oli koko päivän tosi vaisu, joten iltaruokakin jäi saamatta. Perjantaina se olikin sitten taas ihan normaali, eikä ruokahaluttomuutta ole ilmennyt sen koommin. Tiedä sitten mikä sillä oli, mutta matkaan siis päästiin jännitysmomentista huolimatta. Pienen stressin pääsin kehittämään myös pitkähköstä ajomatkasta, mutta kun Annamarin hermo kesti ajella meidän edellä mennen tullen, matka sujuikin ihan kivuttomasti. Kotimatkalla taisin huristella huomaamattani Annamarin vedättämänä jopa yli 120 km/h!
Itse koulutuspäivistä ensimmäisenä mieleen jäivät ainakin ihan levottoman hauskat jutut - vatsalihakset kramppaa vieläkin nauramisesta. Mutta tuli siellä saatua käyttökelpoista oppiakin.
Alkuun näytettiin ihan vaan meidän tekemistä noin yleisesti, kun en (taaskaan) luottanut siihen, että koira ei ota häiriötä. No, häiriöitymisessä ei nytkään ollut ongelmaa ja vietti&mielentilakin olivat kohdillaan, mutta hitto meidän edistämis/painamisongelma vain pahenee kerta kerralta... Nyt saatiin ohjeeksi takaa palkkaaminen, joko seläntakaa ihan kädestä tai sitten voisi harkita niiden magneettipallojen hankkimista, jotka jokunen aika sitten tyrmäsin ihan täysin... Seuraavalla kiekalla päätin pyytää neuvoja meidän ankeaakin ankeampaan luoksetuloon, mutta ensin ratkottiin hieman irrotusongelmaa. Jota ei sitten enää hetken päästä ollutkaan, kun Johanna ensin näytti Pätkiksellä miten homma hoituu ilman "nivustoimintoja" :P. Omaan ohjaamiseen tarvitaan tässä kasapäin selkeyttä lisää, mutta jos vaan mitenkään kykenen toimimaan ohjeiden mukaisesti ihan yksin, niin sydän. Kun irrotukset oli hoidettu alta pois oli sitten sen luoksetulon vuoro - jossa Pätkis ei sitten näyttänyt mitään himmailuja. Joko omat "luoksetuloleikit" on avannut ongelman tai sitten Pätkis vain päätti olla näyttämättä ongelmaa tuolla. Ehkä se selviää seuraavalla treenikerralla. Vapautussana pitäisi kuitenkin tässä (kuten kaikessa muussakin) tulla selkeämmin.
Lauantai-ilta vietettiin Annamarin, Niinan ja Mariian kanssa Rantapirtti nimisessä mökkikylässä, joka teki osaan porukkaa isomman vaikutuksen kuin toisiin. Palvelu oli erinomaista (nälkäiset matkalaiset saivat muun muassa herkullista lämmintä ruokaa, vaikkei tuolla ruokalistaa enää tähän vuodenaikaan ollutkaan) ja ympäristö oli nätti (järven ympäröimä, nyt kirjaimellisesti, kun vedenpinta oli niin korkealla että esimerkiksi oma pikku mökkini oli melkein vedenvarassa). Mutta koska pihinä piti ottaa mahdollisimman edullinen majoitus, asuttiin me kesäasuttavissa mökeissä, joissa oli "hieman" kylmä yöllä ja itseäni alueella majailevat huskyt hieman hirvittivät koirien ulkoiluttamisen osalta. Saunovaa osaa porukkaa nuo pikkuseikat eivät haitanneet savusaunan ja poreilevan paljun tehdessä niin suuren vaikutuksen.
Sunnuntaina jatkettiin treenaamista. Pätkiksen ohjelmistossa oli tällä kertaa nouto. Olen vähän niinkuin luovuttanut koko tasamaanoudon ilmeen osalta. Estenoudot menee ihan eri ilmeellä, mutta tasamaanoudon palautus on ollut ankea (enkä ole apparin, tai treenin ;D, puutteessa saanut kokeiltua sitä alkukesän leirin kolmionoutokikkaakaan kertaakaan). Marc toi uuden hienon noutokapulan erkkariin ja sillä leikittiin pari kertaa Pätkiksen kanssa, kun oltiin vielä Nurmijärvellä. Sitten sekin jäi. Jokatapauksessa ei tuossa kuulemma tällä kertaa mitään järin kamalaa ongelmaa ollut. Ja eihän se niiiin hidas ollut kuin aiemmin (mutta mielestäni edelleen voisi olla reippaasti nopsempi), mutta nyt tuo kapulalla leikkiminen on tuonut uuden ongelman - mälväämisen. Saatiin vinkiksi tehdä sitä mitä olen jo joskus kokeillutkin eli vaihtaria. Lennosta, edessä, luovutuksen jälkeen, perusasennosta - mistä vain, mutta palkka on kuitenkin lelu, ei kapula (eikä ole pakko ottaa aina irrotukseen asti, vaan se voi hyvin tippua sinne maahan vapautussanan jälkeen). Viimeksi luovutin tällä tekniikalla, kun Pätkis alkoi tiputtelemaan kapulaa matkalle (ennen lupaa) lelua hinkuessaan. Noh, ei olisi pitänyt, sillä ei tämä ole kuulemma mikään ongelma. Pitää vain hinkuttaa niin kauan, että koira tajuaa ettei se palkka tule ennenkuin tullaan täysillä lelun kanssa eteen (mälväämättä). Vapautussana pitäisikin ehdottomasti ottaa tässäkin käyttöön.
Viimeisellä kerralla sitten ajattelin näyttää meidän jäävät. Vuosi sitten ihan tykkäsin niistä, mutta sitten tuli treenitauko ja kun kokeilin joskus tässä maahanmenoa, niin en tykännyt enää. Hitaampi ja jää kyynärasentoon. Muita en sitten ole viitsinyt kokeillakkaan, saatika tuota enää uudelleen ("see no evil, hear no evil yms :D). Johanna laittoi kokeilemaan kaikki peräkkäin ja ne kelpuutettiin sellaisinaan (tosin tarkka yleisö oli huomannut (piti kysyä, kun jotenkin jäi itselle sellainen tunne, ettei se ihan ollut kuitenkaan sellainen kuin piti), että ei se tippunut maahanmenossa ja hiukka se oli jäänyt kyynärilleenkin). Omaan vapautussanaan kiinnitettiin huomiota ja hitsit olikin vaikeaa muistaa saada oikea sana suusta ulos oikeaan aikaan... Päästiin kentältä kun olin vihdoin onnistunut tehtävässä :D.
Eiköhän kuukauden tapahtumat olleet siinä näin pähkinänkuoressa. Pitää varmaan muistaa alkaa taas kirjaamaan hieman tarkemmin treenejä muistiin, että tästä olisi jotain hyötyä...
Treenirintamalla ollaan ehditty käväistä parissa agitreenissä (en ole jaksanut raapustaa ratoja muistiin enää) ja tehdä muutama jälki. Agissa olen ihan yhtä tumpelo kuin aina aiemminkin, mutta jäljessä edistymistä on havaittavissa lähinnä molempien mielentilan kannalta. Itse olen alkanut taas nauttimaan touhusta (siis siitä kun näkee koiran ratkovan ongelmia ihan itse, ilman ohjaajan kontrollointia) ja olen myös vihdoin kyennyt edes hieman löysäämään pipoa ja jättämään sitä niskaan hönkimistä mahdollisimman vähäiseksi. Siinä missä itse olen relannut, Pätkiksen itseluottamus on kohonnut samaa tahtia jo näiden parin kerran aikana. Kyseessä siis metsäjälki, pellolle ei olla enää menty sen jälkeen kun aloitettiin ryhmäjäljestys metsässä (ja vähän takaraivossa painaa miten nämä itseluottamusjäljet tulee näkymään pellolla sitten kun joskus viitsin sinne taas palata).
Viime kerralla päästiin myös tekemään eka esineruututreeni sitten, hmmm ei hajuakaan (=ei me olla sitä oikeastaan pentuajan kokeilukertojen jälkeen otettu, jos paria "nyt kyllä ryhdistyn" kertaa ei oteta lukuun). Eli pentumaisesti mentiin oman lelun kanssa leikkien valmiiksi tampatulle (ja käytetylle) alueelle, jätettiin se sinne ja sitten pois ruudusta lähtöpaikkaan ja lähetys lelua etsimään. Nenä auki ja vauhdilla se sieltä nousi. Sitten vieraan tohvelin kanssa sama juttu ja ihan yhtä vauhdilla nousi myös vieras lelu ruudusta.
Tottelemista ei oltu ennen viikonlopun leiriä tehty kuin kerran, kun viime tiistaina aloitettiin vihdoin toiveikkaana EPK:n tottisryhmässä. Koska en yhtään osannut arvioida mitä Pätkis sanoo häiriöstä (kun ei olla treenattu, en osaa myöskään luottaa, vaikka siis eihän se ole tähän mennessä kertaakaan häiriöitynyt..), otettiin vain leikkiä ja vähän henkilöryhmää - ei ongelmia häiriöitymisen suhteen sitten yhtään. Hiphei! Viime sunnuntaina käväistiin myös tibbeseurassa Tiltun koirakoulussa kuuntelemassa tokojuttuja. Pätkälle kyselin ruudun alkeisjuttuja ja aika samoja vinkkejä sain kuin mitä olen tyttöjen kanssa tehnyt. Keraamisen laatan ostin uudeksi kosketusalustaksi, josko sen voimin saisin itseni innostettua tokoilemaan taas joskus...
Pari reissuakin on tullut tehtyä. Heti edellisen Rymättylä reissun perään tehtiin toinen yhtä ihana. Kyllä se tekee vain niin hyvää päästä hengittämään maalaisilmaa kaiken lähiösäätämisen vastapainoksi. Toivottavasti ehdittäisiin vielä edes yksi reissu tekemään tuonne ennen talven tuloa...
Ai niin, Ranskassa ja NE:ssä tuli myös käytyä (ilman koiria) parisen viikkoa sitten. Monen vuoden suunnittelun ja "tekisi mieli, mutta" jahkailun jälkeen päätös lähdöstä tuli tehtyä todella ekstemporee. Mutta kyllä kannatti! Hulvattoman hauska reissu - kauniita maisemia, mopoautoilua (okei, tämän olisin voinut jättää väliin..), juttuja joista vaikuttui ja juttuja joista ei vaikuttunut niin paljoa, hyvää seuraa, paljon koiria (joista osan olen halunnut nähdä jo pitkään ihan omin silmin ja joista pari uutta tuttavuutta onnistui tekemään itsensä kokoisen muistijäljen) ja monia silmiä avaavia juttuja. Eikä varmasti jää viimeiseksi NE reissuksi!
Matkan jälkeen paluu Suomeen ei tuntunut yhtään kivalta, joten tuli varattua samantien liput uutta reissua varten marraskuulle. Ihanaa kun on jotain jota odottaa!
Viime viikonloppu kuluikin sitten Koskenpäässä Manouman Ipo Projectin tottispäivillä. Kesäkuussa harmitti vietävästi kun ei ollut mahdollisuuksia osallistua Tosseli -leirille, etenkin jälkeenpäin, kun kouluttajana toiminut Johanna Nivala sai osakseen kasapäin kehuja. Joten kun tieto tottispäivistä tuli, piti ilmoittautua ihan samantien. Läheltä piti, että reissu olisi jäänyt tekemättä tälläkin kertaa. Pätkis nimittäin säikäytti viime viikolla, kun maanantaisen oksentamisen jälkeen aloitti jokaisen ruokailunsa vähän haluttomasti. Tässä vaiheessa ajattelin kyseessä olevan hormonimyllerryksen, kun söi kuitenkin alkun nirpistelyistä huolimatta ja treeneissä sekä muuten oli oma itsensä. Torstaina sitten kieltäytyi täysin aamuruuasta ja aiheutti sellaista hajuhaittaa, että oli pakko ottaa se haisemaan töihin mukaan (ruuhkabussi ja ilmavaivainen koira on muuten tosi kiva yhdistelmä...). Illalla Pätkän maha oli vähän löysä ja se oli koko päivän tosi vaisu, joten iltaruokakin jäi saamatta. Perjantaina se olikin sitten taas ihan normaali, eikä ruokahaluttomuutta ole ilmennyt sen koommin. Tiedä sitten mikä sillä oli, mutta matkaan siis päästiin jännitysmomentista huolimatta. Pienen stressin pääsin kehittämään myös pitkähköstä ajomatkasta, mutta kun Annamarin hermo kesti ajella meidän edellä mennen tullen, matka sujuikin ihan kivuttomasti. Kotimatkalla taisin huristella huomaamattani Annamarin vedättämänä jopa yli 120 km/h!
Itse koulutuspäivistä ensimmäisenä mieleen jäivät ainakin ihan levottoman hauskat jutut - vatsalihakset kramppaa vieläkin nauramisesta. Mutta tuli siellä saatua käyttökelpoista oppiakin.
Alkuun näytettiin ihan vaan meidän tekemistä noin yleisesti, kun en (taaskaan) luottanut siihen, että koira ei ota häiriötä. No, häiriöitymisessä ei nytkään ollut ongelmaa ja vietti&mielentilakin olivat kohdillaan, mutta hitto meidän edistämis/painamisongelma vain pahenee kerta kerralta... Nyt saatiin ohjeeksi takaa palkkaaminen, joko seläntakaa ihan kädestä tai sitten voisi harkita niiden magneettipallojen hankkimista, jotka jokunen aika sitten tyrmäsin ihan täysin... Seuraavalla kiekalla päätin pyytää neuvoja meidän ankeaakin ankeampaan luoksetuloon, mutta ensin ratkottiin hieman irrotusongelmaa. Jota ei sitten enää hetken päästä ollutkaan, kun Johanna ensin näytti Pätkiksellä miten homma hoituu ilman "nivustoimintoja" :P. Omaan ohjaamiseen tarvitaan tässä kasapäin selkeyttä lisää, mutta jos vaan mitenkään kykenen toimimaan ohjeiden mukaisesti ihan yksin, niin sydän. Kun irrotukset oli hoidettu alta pois oli sitten sen luoksetulon vuoro - jossa Pätkis ei sitten näyttänyt mitään himmailuja. Joko omat "luoksetuloleikit" on avannut ongelman tai sitten Pätkis vain päätti olla näyttämättä ongelmaa tuolla. Ehkä se selviää seuraavalla treenikerralla. Vapautussana pitäisi kuitenkin tässä (kuten kaikessa muussakin) tulla selkeämmin.
Lauantai-ilta vietettiin Annamarin, Niinan ja Mariian kanssa Rantapirtti nimisessä mökkikylässä, joka teki osaan porukkaa isomman vaikutuksen kuin toisiin. Palvelu oli erinomaista (nälkäiset matkalaiset saivat muun muassa herkullista lämmintä ruokaa, vaikkei tuolla ruokalistaa enää tähän vuodenaikaan ollutkaan) ja ympäristö oli nätti (järven ympäröimä, nyt kirjaimellisesti, kun vedenpinta oli niin korkealla että esimerkiksi oma pikku mökkini oli melkein vedenvarassa). Mutta koska pihinä piti ottaa mahdollisimman edullinen majoitus, asuttiin me kesäasuttavissa mökeissä, joissa oli "hieman" kylmä yöllä ja itseäni alueella majailevat huskyt hieman hirvittivät koirien ulkoiluttamisen osalta. Saunovaa osaa porukkaa nuo pikkuseikat eivät haitanneet savusaunan ja poreilevan paljun tehdessä niin suuren vaikutuksen.
Sunnuntaina jatkettiin treenaamista. Pätkiksen ohjelmistossa oli tällä kertaa nouto. Olen vähän niinkuin luovuttanut koko tasamaanoudon ilmeen osalta. Estenoudot menee ihan eri ilmeellä, mutta tasamaanoudon palautus on ollut ankea (enkä ole apparin, tai treenin ;D, puutteessa saanut kokeiltua sitä alkukesän leirin kolmionoutokikkaakaan kertaakaan). Marc toi uuden hienon noutokapulan erkkariin ja sillä leikittiin pari kertaa Pätkiksen kanssa, kun oltiin vielä Nurmijärvellä. Sitten sekin jäi. Jokatapauksessa ei tuossa kuulemma tällä kertaa mitään järin kamalaa ongelmaa ollut. Ja eihän se niiiin hidas ollut kuin aiemmin (mutta mielestäni edelleen voisi olla reippaasti nopsempi), mutta nyt tuo kapulalla leikkiminen on tuonut uuden ongelman - mälväämisen. Saatiin vinkiksi tehdä sitä mitä olen jo joskus kokeillutkin eli vaihtaria. Lennosta, edessä, luovutuksen jälkeen, perusasennosta - mistä vain, mutta palkka on kuitenkin lelu, ei kapula (eikä ole pakko ottaa aina irrotukseen asti, vaan se voi hyvin tippua sinne maahan vapautussanan jälkeen). Viimeksi luovutin tällä tekniikalla, kun Pätkis alkoi tiputtelemaan kapulaa matkalle (ennen lupaa) lelua hinkuessaan. Noh, ei olisi pitänyt, sillä ei tämä ole kuulemma mikään ongelma. Pitää vain hinkuttaa niin kauan, että koira tajuaa ettei se palkka tule ennenkuin tullaan täysillä lelun kanssa eteen (mälväämättä). Vapautussana pitäisikin ehdottomasti ottaa tässäkin käyttöön.
Viimeisellä kerralla sitten ajattelin näyttää meidän jäävät. Vuosi sitten ihan tykkäsin niistä, mutta sitten tuli treenitauko ja kun kokeilin joskus tässä maahanmenoa, niin en tykännyt enää. Hitaampi ja jää kyynärasentoon. Muita en sitten ole viitsinyt kokeillakkaan, saatika tuota enää uudelleen ("see no evil, hear no evil yms :D). Johanna laittoi kokeilemaan kaikki peräkkäin ja ne kelpuutettiin sellaisinaan (tosin tarkka yleisö oli huomannut (piti kysyä, kun jotenkin jäi itselle sellainen tunne, ettei se ihan ollut kuitenkaan sellainen kuin piti), että ei se tippunut maahanmenossa ja hiukka se oli jäänyt kyynärilleenkin). Omaan vapautussanaan kiinnitettiin huomiota ja hitsit olikin vaikeaa muistaa saada oikea sana suusta ulos oikeaan aikaan... Päästiin kentältä kun olin vihdoin onnistunut tehtävässä :D.
Eiköhän kuukauden tapahtumat olleet siinä näin pähkinänkuoressa. Pitää varmaan muistaa alkaa taas kirjaamaan hieman tarkemmin treenejä muistiin, että tästä olisi jotain hyötyä...
