Alkuviikon treenit
Jos sitä hieman ryhdistäytyisi treenien ylöskirjaamisen suhteen, jottei ihan pääsisi unohtumaan mitä ollaan tehty ja samalla saisi ehkä taas vähän enemmän hyötyäkin tästä blogin raapustelusta.
Maanantaina siis perinteisesti agilityt, jossa ongelmana putki-puomi erottelu ja sitten väännettiin taas mun kropan käytön kanssa pitkään ennenkuin alkoi jotenkuten sujumaan *huokaus*. Pätkis oli kyllä melkoisen pätevänä taas, harmi kun ohjaaja hosuu niin paljon ja aikaa hukkaantuu liikaa siihen, että saadaan ohjaaja keskittymään hommaan kunnolla...
Eilen jälkitreenit jälleen Siikajärvellä. Jäljen vanhenemista (noin tunti) odotellessa ehdin lenkittää koirat, jonka jälkeen tehtiin taas pieni esineruutu samaan tapaan kuin edellisellä kerralla. Ja edelleen Pätkis oli huuuurjan ponteva! Ai hitsit! Nyt pitäisi varmaan alkaa miettimään miten tästä tulisi edetä, ettei pääse käymään niin, että jäädään jumittamaan tähän, kun ohjaaja ei taas uskalla/osaa edetä...
Sitten se jälki, joka oli ihan kiva sekin. Mulla ei ollut hajuakaan missä jälki menee tai missä kepit (4 kpl) on, koska ohjaajan puutteiden takia jälkeä tai keppejä ei merkata (etten pääse hermostumaan/ohjailemaan koiraa, eli näin turvataan koiralle työskentelyrauha :D, jäljentekijä tulee takana, joten jos tulisi hutilointia, niin pystyisi kuitenkin pysäyttämään koiran etenemisen). Ensimmäistä kertaa Pätkis nosti oikeasti janalla (noin 5 metriä, joka sekin useita metrejä pidempi kuin aiemmin) jäljen. Oli muuten aika siisti fiilis, kun huomasin Pätkän nenun alkavan käymään jo tuossa vaiheessa ja pystyin lähettämään sen siitä. Etenkin kun en ole vielä oikein päässyt edes suunnittelun asteelle siitä, miten ja miloin oikeasti alan opettamaan janaa kunnolla! Mikä ihaninta, jana oli vauhdikas, nokka oli ilmassa ja nosti vielä jäljenkin hienosti oikeaan suuntaan (nokka meni heti alas kun pääsi jäljelle) ja lähti ihan reippaasti etenemään.
Kaksi ekaa keppiä ylitti, vaikka ajoi kuulemma ihan niiden päältä (voi johtua siitä, että oli vieraat ja aika alussa jälkeä - vasta viime kerralla ilmaisi kunnolla vieraat kepit ja nyt oli ihan "uusi vieras" jäljentekijä), mutta kaksi jälkimmäistä ilmaisi hienosti. Homma näyttää menevän kerta kerralta paremmin - Pätkän itseluottamuksen kasvaminen ja oma viihtyminen jäljellä näkyy varmaan molemmissa. Hassua ajatella, että muutama jälki sitten jäljellä oli joka askeleella namia, Pätkis oli hidas (ja mielestäni tosi epävarma, vaikka tästä olikin eriäviä mielipiteitä), kepit olivat vasta hakusessa, vieraita jälkiä ei oltu tehty yhtään, oltiin aina yksin omassa ylhäisessä rauhassamme, jäljet ei oikeastaan vanhentunut varttia pidempään, metsässä oltiin oltu vain muutama hassu kerta sammalmaastossa/kangasmetsässä ja janoja olin tehnyt kokeilumielessä vain pari korkeintaan parista metristä. Nyt huristellaan namitonta ja vanhennettua vierasta jälkeä useampi ihminen perässä jo ihan kivalla vauhdilla (ja etenkin sillä itseluottamuksella ratkoa vastaantulevia ongelmia) ryteikköisessäkin metsässä, kepit pääosin ilmaistaan hienosti ja janankin näyttää hiffanneen vähän niinkuin itsekseen. Enää ei tee mieli sanoa, että kyllä Pätkikselläkin pitää yksi heikkous olla ja se on se, että se on huono jäljestämään - kyllä se vika tässäkin tapauksessa löytyi ihan sieltä liinan toisesta päästä. Nyt vaan pitää koputtaa puuta, että kehitytään (molemmat) samaa rataa jatkossakin..
Väliajalla ehdittiin vielä tyttöjenkin kanssa vähän hubbabubbailla - Taralle merkkiä ja seuraamista, Momolle noutoa ja seuraamista ja loppuun luoksetulo. Olivat kyllä hurjan innokkaita touhuamaan molemmat, pitäisi ottaa tavaksi eikä vaan kärsiä huonoa omaatuntoa tyttöjen laiminlyömisestä. Ei tuollainen hubbabubbailu kuitenkaan vie hirveän paljon aikaa, joten ei voi ajanpuutteeseenkaan vedota.
Jälkitreenien jälkeen ajeltiin vielä Ikean parkkikselle, kun sinne sovitut EPK:n tottistreenit menivät jälkitreenien kanssa päällekäin ja ajattelin tsekata josko siellä olisi enää ketään. Muita tottelijoita ei enää näkynyt, mutta otettiin Pätkän kanssa kuitenkin pikaisesti jotain, kun ihan kivasti häiriötä tuolla aina on ja mun pelko irtokoirahäiriöstä on tuolla aika minimaalinen. Seuraamista (vähän hankalalta tuntui pitää palkkaa normaalista poikkeavassa paikassa, mutta ehkä siihen tottuu), yksi jäävä (maahanmeno, jotenkin kaipaisin noihin apparia, jotta oikeasti näkisi missä mennään) ja irrotuksia siinä välissä (ne ihan oikeasti toimii ilman pahvista Johannaakin - ei tosiaan tartte enää ronkkia nivusia!!!).
Loppuun vielä muutama kuva (vuodatus hävittänyt, joten pitää käyttää mielikuvitusta...) viikonlopun leiriltä, kun ei edelliseen kirjoitukseen ehtinyt mukaan. Mukana oli jälleen useampi Momon ihkuista poikasista - Pätkän lisäksi Mara, Aapo ja Litti. Ja voi himpulat kun ne oli hienoja kaikki! Ihan sydän pakahtui ylpeydestä kun poikien tekemistä katsoi, miten voikin olla yhteen pentueeseen tumpsahtanut noin monta (=mun objektiivisen mielipiteen mukaan ihan jokaikinen) upeaa tyyppiä, joissa on kaikissa jotain sellaista mistä itse tykkään tosi paljon - vähän eri määrissä ja eri variaatioin, mutta sellainen tietty "pohjavire" niissä kaikissa on mistä tykkään hurjasti!
Tänäänkin oli töiden jälkeen tarkoitus tehdä jotain tottelemisen saralla, kun ollaan kerran päästy hyvään alkuun. Toisin kuitenkin kävi, kun lenkillä vapaaksi päästyään kolmikko ryntäsi uiskentelemaan kuraojaan, ottaen matkalla mukaansa turkit täyteen niitä pieniä mustia takiaisia, jotka eivät lähde sitten millään turkista pois, etenkään märästä ja rapaisesta turkista. Pari tuntia tässä menikin joutuisasti suihkussa kampa kädessä (ja siitä huolimatta ainakin puolet niistä mustista pirulaisista on edelleen koirien turkissa eikä roskissa, aaaarghhh...). Onneksi Pätkis ei pane pahakseen, vaikka sitä vähän imuroi - ainoa keino, jonka olen havainnut tehoavan melko hyvin noiden irrottamisessa (kuivasta turkista).
Maanantaina siis perinteisesti agilityt, jossa ongelmana putki-puomi erottelu ja sitten väännettiin taas mun kropan käytön kanssa pitkään ennenkuin alkoi jotenkuten sujumaan *huokaus*. Pätkis oli kyllä melkoisen pätevänä taas, harmi kun ohjaaja hosuu niin paljon ja aikaa hukkaantuu liikaa siihen, että saadaan ohjaaja keskittymään hommaan kunnolla...
Eilen jälkitreenit jälleen Siikajärvellä. Jäljen vanhenemista (noin tunti) odotellessa ehdin lenkittää koirat, jonka jälkeen tehtiin taas pieni esineruutu samaan tapaan kuin edellisellä kerralla. Ja edelleen Pätkis oli huuuurjan ponteva! Ai hitsit! Nyt pitäisi varmaan alkaa miettimään miten tästä tulisi edetä, ettei pääse käymään niin, että jäädään jumittamaan tähän, kun ohjaaja ei taas uskalla/osaa edetä...
Sitten se jälki, joka oli ihan kiva sekin. Mulla ei ollut hajuakaan missä jälki menee tai missä kepit (4 kpl) on, koska ohjaajan puutteiden takia jälkeä tai keppejä ei merkata (etten pääse hermostumaan/ohjailemaan koiraa, eli näin turvataan koiralle työskentelyrauha :D, jäljentekijä tulee takana, joten jos tulisi hutilointia, niin pystyisi kuitenkin pysäyttämään koiran etenemisen). Ensimmäistä kertaa Pätkis nosti oikeasti janalla (noin 5 metriä, joka sekin useita metrejä pidempi kuin aiemmin) jäljen. Oli muuten aika siisti fiilis, kun huomasin Pätkän nenun alkavan käymään jo tuossa vaiheessa ja pystyin lähettämään sen siitä. Etenkin kun en ole vielä oikein päässyt edes suunnittelun asteelle siitä, miten ja miloin oikeasti alan opettamaan janaa kunnolla! Mikä ihaninta, jana oli vauhdikas, nokka oli ilmassa ja nosti vielä jäljenkin hienosti oikeaan suuntaan (nokka meni heti alas kun pääsi jäljelle) ja lähti ihan reippaasti etenemään.
Kaksi ekaa keppiä ylitti, vaikka ajoi kuulemma ihan niiden päältä (voi johtua siitä, että oli vieraat ja aika alussa jälkeä - vasta viime kerralla ilmaisi kunnolla vieraat kepit ja nyt oli ihan "uusi vieras" jäljentekijä), mutta kaksi jälkimmäistä ilmaisi hienosti. Homma näyttää menevän kerta kerralta paremmin - Pätkän itseluottamuksen kasvaminen ja oma viihtyminen jäljellä näkyy varmaan molemmissa. Hassua ajatella, että muutama jälki sitten jäljellä oli joka askeleella namia, Pätkis oli hidas (ja mielestäni tosi epävarma, vaikka tästä olikin eriäviä mielipiteitä), kepit olivat vasta hakusessa, vieraita jälkiä ei oltu tehty yhtään, oltiin aina yksin omassa ylhäisessä rauhassamme, jäljet ei oikeastaan vanhentunut varttia pidempään, metsässä oltiin oltu vain muutama hassu kerta sammalmaastossa/kangasmetsässä ja janoja olin tehnyt kokeilumielessä vain pari korkeintaan parista metristä. Nyt huristellaan namitonta ja vanhennettua vierasta jälkeä useampi ihminen perässä jo ihan kivalla vauhdilla (ja etenkin sillä itseluottamuksella ratkoa vastaantulevia ongelmia) ryteikköisessäkin metsässä, kepit pääosin ilmaistaan hienosti ja janankin näyttää hiffanneen vähän niinkuin itsekseen. Enää ei tee mieli sanoa, että kyllä Pätkikselläkin pitää yksi heikkous olla ja se on se, että se on huono jäljestämään - kyllä se vika tässäkin tapauksessa löytyi ihan sieltä liinan toisesta päästä. Nyt vaan pitää koputtaa puuta, että kehitytään (molemmat) samaa rataa jatkossakin..
Väliajalla ehdittiin vielä tyttöjenkin kanssa vähän hubbabubbailla - Taralle merkkiä ja seuraamista, Momolle noutoa ja seuraamista ja loppuun luoksetulo. Olivat kyllä hurjan innokkaita touhuamaan molemmat, pitäisi ottaa tavaksi eikä vaan kärsiä huonoa omaatuntoa tyttöjen laiminlyömisestä. Ei tuollainen hubbabubbailu kuitenkaan vie hirveän paljon aikaa, joten ei voi ajanpuutteeseenkaan vedota.
Jälkitreenien jälkeen ajeltiin vielä Ikean parkkikselle, kun sinne sovitut EPK:n tottistreenit menivät jälkitreenien kanssa päällekäin ja ajattelin tsekata josko siellä olisi enää ketään. Muita tottelijoita ei enää näkynyt, mutta otettiin Pätkän kanssa kuitenkin pikaisesti jotain, kun ihan kivasti häiriötä tuolla aina on ja mun pelko irtokoirahäiriöstä on tuolla aika minimaalinen. Seuraamista (vähän hankalalta tuntui pitää palkkaa normaalista poikkeavassa paikassa, mutta ehkä siihen tottuu), yksi jäävä (maahanmeno, jotenkin kaipaisin noihin apparia, jotta oikeasti näkisi missä mennään) ja irrotuksia siinä välissä (ne ihan oikeasti toimii ilman pahvista Johannaakin - ei tosiaan tartte enää ronkkia nivusia!!!).
Loppuun vielä muutama kuva (vuodatus hävittänyt, joten pitää käyttää mielikuvitusta...) viikonlopun leiriltä, kun ei edelliseen kirjoitukseen ehtinyt mukaan. Mukana oli jälleen useampi Momon ihkuista poikasista - Pätkän lisäksi Mara, Aapo ja Litti. Ja voi himpulat kun ne oli hienoja kaikki! Ihan sydän pakahtui ylpeydestä kun poikien tekemistä katsoi, miten voikin olla yhteen pentueeseen tumpsahtanut noin monta (=mun objektiivisen mielipiteen mukaan ihan jokaikinen) upeaa tyyppiä, joissa on kaikissa jotain sellaista mistä itse tykkään tosi paljon - vähän eri määrissä ja eri variaatioin, mutta sellainen tietty "pohjavire" niissä kaikissa on mistä tykkään hurjasti!
Tänäänkin oli töiden jälkeen tarkoitus tehdä jotain tottelemisen saralla, kun ollaan kerran päästy hyvään alkuun. Toisin kuitenkin kävi, kun lenkillä vapaaksi päästyään kolmikko ryntäsi uiskentelemaan kuraojaan, ottaen matkalla mukaansa turkit täyteen niitä pieniä mustia takiaisia, jotka eivät lähde sitten millään turkista pois, etenkään märästä ja rapaisesta turkista. Pari tuntia tässä menikin joutuisasti suihkussa kampa kädessä (ja siitä huolimatta ainakin puolet niistä mustista pirulaisista on edelleen koirien turkissa eikä roskissa, aaaarghhh...). Onneksi Pätkis ei pane pahakseen, vaikka sitä vähän imuroi - ainoa keino, jonka olen havainnut tehoavan melko hyvin noiden irrottamisessa (kuivasta turkista).
