Susihavaintoja

Viikonloppu sujui tällä kertaa aktiivisemmin kuin pitkiin aikoihin. Siis minun osaltani, koirathan ovat tietty maalla ulkoilleet sielunsa kyllyydestä. Ei sitä ilmeisesti ilman koiria onnistu aktivoimaan itseään raittiiseen ilmaan. No mutta, otettiin sitten takaisin revanssin kera.

Lauantaiaamuna heräilin kukonlaulun aikaan, että päästään nauttimaan vapaudesta tuossa kehä II:sen vieressä (ei ole liikennettä vielä silloin). Aika pitkälle päästiinkiin lompsuttelemaan suunnitelman mukaisesti, kunnes bongasin kauempaa irtokoiran. Okei, ensin oletin sen olevan kettu ja sitten susi - mutta pakoon olisin lähtenyt pötkimään koirat kainalossa ihan sama mikä vaihtoehdoista sitten olikaan se oikea. Koska olin jo päässyt lenkkimoodiin, lähdettiin remmilenkkeilemään Tapiolaan ja takaisin. Mukavan rauhallinen ajankohta tutustua ympäristoon. Kun vihdoin oltiin takaisin kotikulmilla, uskalsin päästää koirat vapaaksi (eivät sudet varmaan kauaa asutuksen liepeillä viihdy ;D) ja saivat riekkua vielä hyvän tovin hangessa. Lopulta oltiinkin sitten pihalla lähemmäs kolme tuntia...



Päivällä Anna huristeli tänne meidän kulmille Urhon ja Oonan kanssa. Tarkoituksena oli kuvata Urhoa, mutta samalla tuli sitten ikuistettua myös Oonaa ja Pätkääkin. Oikeasti treenattua ei siis tälläkään kertaa vielä tullut, mutta ihan kiva nähdä mitä pitää alkaa tekemään. Mukavaa oli myös huomata, että Momo oli ihan täpinöissään tekemisestä. Toivoa siis vielä on...



Treenitauko näkyy selvimmin noissa käännöksissä (yleisen "ei oikein paketissa" -fiiliksen lisäksi). Jos muutenkaan en osaa tehdä käännöksiä ilman voimakasta kiekautusta kropallani, niin nyt kun Pätkä painaa (=estää) ikävästi, tulee keikautettua vielä voimallisempi apu. Kaukoissa ei sitten ennakoi, vaan menee käsimerkistä maahan (seliseli) :D.

Treenien jälkeen Pätkä sai humputella Oonan kanssa (joka ei noteerannut innokasta seuralaistaan juuri lainkaan, eikä kyllä Pätkiskään ihan niin sydämenkuvat silmissä ole kuin Mellan kanssa) ja lopuksi tyttöjen kanssa. Koko loppupäivän kuuluikin sitten antaumuksellinen tuhina ja kuorsaus nurkissa :D.

Eilen lähdettiin seiskan jälkeen pihalle samoin aikein kuin edellisenä päivänä. Tuntia myöhemmin, toivossa ettei vähän myöhäisempään ajankohtaan törmättäisi hämäräperäisiin kulkijoihin. Ihan järkyttävä tuuli hankaloitti välillä menoa melkoisesti, mutta muuten saatiin nauttia vapaudesta ilman sen kummempia hankaluuksia (melkein) koko lenkin ajan. Tosin lenkin puolessavälissä meinasin saada sydänkohtauksen.

Ensin katsoin, että se sama irtokoira/susi oli pomppimassa kumman riehakkaasti pellolla. Sitten katsoin pomppivan otuksen olevankin hirveän iso berharndinkoira. Sitten tajusin bernhardilaisenkin olevan liian pieni. Ennen täydellistä paniikkinmenoa tajusin kuitenkin, että kyse oli vain valtavasta vaahtomuovisiukaleesta, joka poukkoili tuulen vietävänä. Nolointa tässä oli se, että koirien mielestä siinä ei ollut mitään kummaa. Kaikki, jopa Tara, kävivät jahtaamassa monta kertaa itsensä kokoista suikaletta. Ja Pätkis lopulta hajotti sen pieniin palasiin. Jotka lensivät vielä kivammin tuulessa. Noh, tulipahan kunnon umpihankitreeni kaikille kolmelle.

Ihan ilman harmeja ei valitettavasti tälläkään kertaa selvitty kotiin asti. Oltiin kulkemassa tien päästä pelloille lähtevää ihan kunnon hankikantoa/polkua. En ollut aiemmin huomannut tuota, joten olin melkoisen tyytyväinen itseeni ja tuhansiin uusiin vapaana kirmaamismahdollisuuksiin, jotka tämän myötä meille aukeaisivat. Vähän ihmettelin kun koirat selvästi ottivat jostain hajua, mutta kun ne olivat ottaneet hajuja koko lenkin ajan, oletin sen johtuvan kovasta tuulesta. Kunnes huomasin kauempana pelloilla sen saman irtokoiran/suden. Vaahtomuoviepisodista viisastuneena räpyttelin silmiäni useaan kertaa, mutta kyllä se vaan oli elävä olento. Sellainen ison sahapukinmallisen sakemannin näköinen, mutta luikumpi/jalkavampi. Siinä vaiheessa kun otus näytti bongaavan meidät ja kääntyvän tulemaan kohti, tehtiin äkkikäännös. Ja taas juostiin...

Peltojen toisella puolella on asutusta (henttaa?) ja pelloilla tönöttää useampikin omakotitalo ja yksi maalaistalon näköinen rakennelma. Voikohan joku olla niin idiootti, että päästää koiransa yksin ulkoilemaan kehän varteen? No oli miten oli, kovin rauhallisin mielin ei viikonloppuaamujen lenkkejä tehdä tästä eteenpäin... Enkä taida uskaltaa noille ihanille pelloille kovin kevein mielin, oli sitten hankikantoa tai ei.

Aurinkokin ilmaantui eilen vihdoin taivaalle. Tietenkin päivänä, jolloin juoksin kodin ja pesutuvan väliä koko aamun ja aamupäivän (varasin ahneesti pesutuvan klo 8.15-13.00). Mutta pakkohan se oli ottaa koirat mukaan ja käydä pikainen lenkki kameran kanssa viimeisen pyykkisatsin pyöriessä kuivausrummussa. Suurin osa kuvista tuli otettua vastavaloon, kun näky oli niin makea koirien pyöriessä hurjan tuulen nostattamassa lumipilvessä kirkkaan auringonpaisteen saadessa sen näyttämään ihan timanttipilveltä. Noh, kamera ei tietenkään tallentanut näkymää ihan sellaisena (ja niin ihana kuin aurinko olikin, sai se aamun orastavan päänsäryn muuttumaan parin päivän migreenituskaksi, joka alkaa vasta nyt helpottamaan tasaiseksi ja hieman kestettävämmäksi kivuksi *huokaus*)...

Kaikki: http://pirpanat.kuvat.fi/kuvat/Talvi+2011/Tammikuun+loppu/Aurinkoinen+tammikuu+30.1.2011/

Suositut tekstit