Turritreenit, agit ja lähestyvä muutto
Lauantaina huristeltiin Espooseen treenaamaan koko porukan voimin. Ilma oli hieman haastava (tuulta, liukasta ja kotimatkalla nenäliinan kokoisia räntähiutaleita), mutta selvittiin taas hengissä :D. Kaikki kolme saivat tehdä jotain. Tosin Tara oli klenkku autosta otettaessa (ilmeisesti pitkä ajomatka ei tehnyt hyvää jaloille, koska ennen tai jälkeen treenien jalat ovat olleet ihan ok), joten sai tehdä ihan pienesti vaan, etenkin kun totteleminen tehtiin hangessa, mikä ei ole ikinä ollut se paras alusta Taran koiville.
Pätkis sai kaksi kiekkaa. Ekalla vaan vähän seuraamista ja leikkimistä. Seuraamisesta en hirveästi tykännyt, olisi voinut keskittyä paremmin hommaan. Ei mitään kammottavaa ja ei hirveästi ottanut häiriötäkään mistään, mutta ei ihan omalla tasollaan ja paikka kävi pari kertaa hieman edessä/poikitti. Toisella kiekalla päätin ottaa yhden tokon luoksetulon ja paikkamakuun Taunon kanssa. Seurautin hetken ennen luoksetuloa ja nyt oli jo sellainen kuin pitää. Luoksetulo oli ihan super - pysähtyi kuin seinään. Sillä välin kun Annamari haki Taunon autosta, otettiin yhdet kaket testimielessä ja ihan samallatavalla ne meni kuin kotonakin :). Paikkamakuussakaan ei ongelmia. Ei häiriintynyt Taunosta, ohikulkevista koirista tai ihmisistä tai siitä, että jäi kaiken sen keskelle yksin, kun mamma hävisi piiloon. On se vaan ihku pieni mies!
Taran kanssa kokeiltiin ohjattua Annamarin liikkuroidessa. Rutiinit meni vähän sähellykseksi, kun en halunnut liikuttaa mummelia yhtään ylimääräistä. Nyt meinasi aina ottaa keskimmäisen, mutta kiellolla lähti sitten oikeaan suuntaan. Selvästi liikkurin mukana olo (ja vieras paikka) edellyttävät treeneissä taaksepäin siirtymistä. Mutta noin muutoin ihan jees. Loppuun tunnari tiellä piiiiitkästä aikaa. Oikein hieno oli eikä tarttenut kehuja tuomiseen, vaan kapula tuli loppuun asti reippaasti!
Momo sai hieman seuraamista (ja takapään käyttöä, kun se tuppaa aina unohtumaan ilman muistutusta), luoksarin pysäytyksellä (se pysähtyi!!!) ja läpijuoksuna sekä pari ruutua, joista etenkin jälkimmäinen oli ihan super! Alkaa vähän harmittaa, ettei ilmoittanut Momoa tokoilemaan, sehän alkaa oikeasti palautumaan omaksi itsekseen...
Muuten ei olla oikein tehty mitään. Sunnuntaina taisin ottaa jotain pientä Pätkän kanssa odottaessani ennen kauppareissua auton lämpeämistä. Eilen oli kuitenkin agitreenit, sinne sentään sain raahauduttua. Tällä kertaa kouluttajana oli Jouni. Oma pää oli julmetun kipeä ja Pätkä oli ekaa kertaa ikinä enemmän kuin vähän korvattomassa tilassa (äitinsä tapaan meni esteitä "kyllä mä tiedän miten tää tehdään!! -asenteella) ja muutenkin intoa oli hieman enemmän kuin osasin ehkä hallita. Ekan kiekan jälkeen sentään tasoittui hallittavalle tasolle.
Taas sain noottia siitä, etten luottanut Pätkään tarpeeksi, vaan esim saattelin sitä esteille liian pitkään, jolloin en ehtinyt seuraavalle. Kun luotin Pätkän irtoamiseen ja heitin sen reippaasti kauempaa, oli paaaaljon helpompi ehtiä. Ratojen välissä otettiin keppejä toisin päin kuin aiemmin. Eka vain keskeltä pois, sitten muutkin verkot kauempana ja lopulta verkot kokonaan pois paitsi aluista. Hienosti meni. Sitten ehdittiin ottaa vielä pari kepeille heittoa muualtakin kuin suorasta linjasta ja nekin menivät hyvin. Jippii.
Tänään on tarkoitus pakkailla kamat mahdollisimman pitkälle laatikoihin ja jätesäkkeihin. Perjantaina saan uuden asunnon avaimet ja muuttoauto tulee lauantaina hakemaan ainakin isompia tavaroita. Ensi viikosta me ollaankin sitten taas Espoolaisia.
Itse tuota ihmisten ilmoille palaamista vähän odottaakin (vaikka tietenkin kaikista mieluiten olisin jäänyt tänne omaan kotiin maaseudun rauhaan, jos sellainen vaihtoehto olisi olemassa - olisi varmaan pitänyt lotota :D), kohta Stockan herkkukin on taas vain muutaman hassun ajominuutin päässä! Mutta koirien, etenkin Momon ja Pätkän, puolesta on edelleen paha mieli. Juu, onhan ne sopeutuvaisia eläimiä ja kaikkea. Mutta tämän vuoden aikana on tullut ihan omin silmin todettua se, missä se onnellisin koira asuu - ilman remmiä, ilman tuhatta muuta ihmistä/koiraa ympärillä, ilman jatkuvaa kontrollointia - vapaana toteuttamassa itseään. Noh, ehkä vielä joskus ja joulun välipäiviksi ja uudeksi vuodeksi palataan kuitenkin hetkeksi tänne pakoon lähiön sotatannerpaukkumista.
Pätkis sai kaksi kiekkaa. Ekalla vaan vähän seuraamista ja leikkimistä. Seuraamisesta en hirveästi tykännyt, olisi voinut keskittyä paremmin hommaan. Ei mitään kammottavaa ja ei hirveästi ottanut häiriötäkään mistään, mutta ei ihan omalla tasollaan ja paikka kävi pari kertaa hieman edessä/poikitti. Toisella kiekalla päätin ottaa yhden tokon luoksetulon ja paikkamakuun Taunon kanssa. Seurautin hetken ennen luoksetuloa ja nyt oli jo sellainen kuin pitää. Luoksetulo oli ihan super - pysähtyi kuin seinään. Sillä välin kun Annamari haki Taunon autosta, otettiin yhdet kaket testimielessä ja ihan samallatavalla ne meni kuin kotonakin :). Paikkamakuussakaan ei ongelmia. Ei häiriintynyt Taunosta, ohikulkevista koirista tai ihmisistä tai siitä, että jäi kaiken sen keskelle yksin, kun mamma hävisi piiloon. On se vaan ihku pieni mies!
Taran kanssa kokeiltiin ohjattua Annamarin liikkuroidessa. Rutiinit meni vähän sähellykseksi, kun en halunnut liikuttaa mummelia yhtään ylimääräistä. Nyt meinasi aina ottaa keskimmäisen, mutta kiellolla lähti sitten oikeaan suuntaan. Selvästi liikkurin mukana olo (ja vieras paikka) edellyttävät treeneissä taaksepäin siirtymistä. Mutta noin muutoin ihan jees. Loppuun tunnari tiellä piiiiitkästä aikaa. Oikein hieno oli eikä tarttenut kehuja tuomiseen, vaan kapula tuli loppuun asti reippaasti!
Momo sai hieman seuraamista (ja takapään käyttöä, kun se tuppaa aina unohtumaan ilman muistutusta), luoksarin pysäytyksellä (se pysähtyi!!!) ja läpijuoksuna sekä pari ruutua, joista etenkin jälkimmäinen oli ihan super! Alkaa vähän harmittaa, ettei ilmoittanut Momoa tokoilemaan, sehän alkaa oikeasti palautumaan omaksi itsekseen...
Muuten ei olla oikein tehty mitään. Sunnuntaina taisin ottaa jotain pientä Pätkän kanssa odottaessani ennen kauppareissua auton lämpeämistä. Eilen oli kuitenkin agitreenit, sinne sentään sain raahauduttua. Tällä kertaa kouluttajana oli Jouni. Oma pää oli julmetun kipeä ja Pätkä oli ekaa kertaa ikinä enemmän kuin vähän korvattomassa tilassa (äitinsä tapaan meni esteitä "kyllä mä tiedän miten tää tehdään!! -asenteella) ja muutenkin intoa oli hieman enemmän kuin osasin ehkä hallita. Ekan kiekan jälkeen sentään tasoittui hallittavalle tasolle.
Taas sain noottia siitä, etten luottanut Pätkään tarpeeksi, vaan esim saattelin sitä esteille liian pitkään, jolloin en ehtinyt seuraavalle. Kun luotin Pätkän irtoamiseen ja heitin sen reippaasti kauempaa, oli paaaaljon helpompi ehtiä. Ratojen välissä otettiin keppejä toisin päin kuin aiemmin. Eka vain keskeltä pois, sitten muutkin verkot kauempana ja lopulta verkot kokonaan pois paitsi aluista. Hienosti meni. Sitten ehdittiin ottaa vielä pari kepeille heittoa muualtakin kuin suorasta linjasta ja nekin menivät hyvin. Jippii.
Tänään on tarkoitus pakkailla kamat mahdollisimman pitkälle laatikoihin ja jätesäkkeihin. Perjantaina saan uuden asunnon avaimet ja muuttoauto tulee lauantaina hakemaan ainakin isompia tavaroita. Ensi viikosta me ollaankin sitten taas Espoolaisia.
Itse tuota ihmisten ilmoille palaamista vähän odottaakin (vaikka tietenkin kaikista mieluiten olisin jäänyt tänne omaan kotiin maaseudun rauhaan, jos sellainen vaihtoehto olisi olemassa - olisi varmaan pitänyt lotota :D), kohta Stockan herkkukin on taas vain muutaman hassun ajominuutin päässä! Mutta koirien, etenkin Momon ja Pätkän, puolesta on edelleen paha mieli. Juu, onhan ne sopeutuvaisia eläimiä ja kaikkea. Mutta tämän vuoden aikana on tullut ihan omin silmin todettua se, missä se onnellisin koira asuu - ilman remmiä, ilman tuhatta muuta ihmistä/koiraa ympärillä, ilman jatkuvaa kontrollointia - vapaana toteuttamassa itseään. Noh, ehkä vielä joskus ja joulun välipäiviksi ja uudeksi vuodeksi palataan kuitenkin hetkeksi tänne pakoon lähiön sotatannerpaukkumista.
