Esittely

O´ou - intohimona ranskalaiset paimenet



Taustaa
Vaikka kasvoinkin aikuiseksi aivan ihastuttavan punaisen cockeripoika Cocon (1987-2001) ja englanninspringeri Nickyn (1993-1994) kanssa, niin päädyin jokseenkin sattumanvaraisin perustein jakamaan elämäni ranskalaisten paimenten enkä spanieleiden kanssa. Ensimmäinen briardini ja elämäni koira, Aistiharhan Tinka eli Tara asteli sydämeeni vuonna 2002 oikeastaan täysin ulkonäköpainotteisen koirakirjojen selailun tuloksena.

Briardit
Tara (2002-2017) koukutti minut koiraharrastusten ja (ranskalaisten) paimenten maailmaan niin pahasti, että muutama vuosi Taran tulon jälkeen taloon asteli toinenkin briardi, Eclair l´etoile de Panache eli Momo (2005-2019). Momo vastavuoroisesti opetti minulle roppakaupalla nöyryyttä ja mustavalkoista ajattelua, mikä taisi olla ihan tarpeen, sillä Tara toimi lähes ajatuksen voimalla. Momo teki yhden pentueen Tosseliin ja toi mukanaan pienen Pätkis-poikansa, Tosselin ou-nou Haisulin. Elämäni rakkaus, koira jonka kanssa harrastaminen oli parasta huumetta ja joka kirkasti ajatukseni siitä, mitä ominaisuuksia koiraltani toivon. Tällä hetkellä briardeja ei ole enää kuin Pätkis, mutta sydämeen ne ovat kuitenkin jääneet pysyvästi. Näissä koirissa vain on se jokin, on se sitten ranskalaista charmia, persoonallisuutta, inhimillisyyttä, pilkettä silmäkulmassa tai jotain ihan muuta. 




Pyrtsit
Hikka on minun ensimmäinen pyreneittenpaimenkoirani, mutta vaikka ensimmäinen laatuaan onkin, niin pyrtsi rotuna on ollut enemmän tai vähemmän seurannassa vuosituhannen vaihteesta. Aksaa en tuohon aikaan vielä harrastanut, joten ihastuinkin aksakoirien sijaan siihen "johonkin", mikä noista hassunkurisista, vikkelistä koirista välittyi. Mutta olisinpa niinä vuosina, kun odottelin oikeaa hetkeä tiennyt, että voisin saada tuollaisen Hikan elämääni! En olisi varmastikaan jahkaillut niin kauaa haaveen toteuttamisessa... Olen niin hulluna tuohon pikkuiseen energiapakkaukseen, joka on reaktioissaan, energiassaan ja olemuksessaan kaikkea sitä mitä koirissa tykkään ja jotenkin vain niin kovin minun oloiseni! Tämä on myös syy siihen miksi olen nyt kasvattajanimi takataskussa, valmiina täyttämään maan (no, ainakin oman kodin) samanmoisilla. Sen mitä pyrtsikokemuksessa uupuu, olen yrittänyt paikata viettämällä tunti-, päivä- ja viikkotolkulla tutkien eri koiria, sukutauluja, terveystietoja, ominaisuuksia, kysellen ja ihmetellen. Tiedostan silti, että oma rotutuntemukseni on vain pintaraapaisu ja Hikan pentusuunnitelmat ovat pääasiassa mittatilausta minulle itselleni.





Harrastukset
Nuoruuden into ja briardien monipuolisuus johti siihen, että briardien kanssa tuli harrastettua melkoisen laajalla skaalalla kaikkea mahdollista. Taran ja Momon kanssa keskityttiin lähinnä tokoilemaan omaksi iloksi, mutta Momon kanssa ehdittiin tutustua myös haun ja metsäjäljen maailmaan. Pätkiksen kanssa sitten sukellettiin ihan kunnolla koiramaailman syövereihin ja kovin montaa lajia ei ole mitä ei oltaisi ainakin jollain tasolla harrastettu. Pätkiksen kanssa innostuin myös ihan virallisestikin käymään ainakin vähän enemmän kokeissa/kisoissa ja tuloksia kertyikin lopulta useammasta lajista. Ikinä en ole kuitenkaan oppinut täysin nauttimaan tuosta puolesta koiraharrastamista (poislukien aksakisat, joiden tarjoamaan adrenaliinihuumaan jäin koukkuun ekoista kisoista lähtien). Hyvä mittari sen hetkisestä tasosta kokeet ja kisat kuitenkin ovat ja kertovat omalta osaltaan paljonkin koirasta ja sen ominaisuuksista. Ja ainakin itsellä ilman oikeita tavoitteita puuhastelu jää usein aika yksipuoliseksi hubbailuksi. Vaikka kuinka nautinkin nähdä koiran tekemässä jotain sille luontaista (jälki, paimennus) tai opettaa erilaisia temppuja ja yhteistyötä, niin Hikan kanssa aksa on vienyt niin pahasti mennessään, että en tiedä onko tältä tieltä enää paluuta.