Erkkariviikonloppu

Haavereista huolimatta lomapäivät ovat kulkeneet tehokkaasti eteenpäin. Ja on muuten ollut hauska seurata miten kovasti vieraat ihmiset yrittävät olla huomaamatta mukiloitua silmää, tutut onneksi kehtaavat ihan suoraan kysyä :D.

Perjantaina tehtiin aamusta jälki Petrin&Inton kanssa Luukin nurtseille. Pätkälle noin 250 askelta yksi kulma ja esine loppuun (jonka Into ehti käydä oman jälkensä päätteeksi nostamassa), nameja reilusti vähennetty sitten viime kertaisen. Aika kiva jälki eikä Inton tekemä harha aiheuttaunut muuta kuin sen, että ensimmäistä kertaa Pätkä ei ottanut esinettä suuhun ennen ilmaisua (jee!!! :D).

Iltapäivällä suunnattiin Järvenpäähän, jossa tavattiin Anne, Eikka ja Mara. Pulikoitiin, kuvailin vähäsen Maraa ja Eikkaa, treenattiin pikaisesti (Pätkälle luoksari ja kaukot, Momolle tunnari ja ruutu), Momo leikki pikaiseen Eikan kanssa (meni niin leikit yhteen mummelilla pojanpoikansa kanssa < 3, vaikka toki Eikkakin sai käsveskaa jos erehtyi liian tuttavalliseen takapuolen haisteluun) ja vain nautittiin kauniista ympäristöstä ja päivästä. Illalla sitten talkoiltiin seuraavan päivän kehiä pystyyn.

Tosselin Ou-nou Tuhto "Mara" odottaa käskyä

Tosselin Mars Matkaan "Eikka" seuraa



Eikka haukkuu
Eikka & Mara
Lauantain erkkaripäivä alkoi tokotteluilla klo 7.30, tuomarina hirmuisen mukava ja kannustava Riikka Pulliainen. Alokasluokassa ehdin ihastella Annen ja Maran upeaa tekemistä (jolla irtosi hienot 196,5 pistettä, KP ja luokkavoitto) ennenkuin piti mennä kaivamaan Pätkis autosta. Pätkä suoriutui omasta avoimen luokan tokottelustaan seuraavalla rivistöllä:

Paikkamakuu 10
Seuraaminen 10
Maahanmeno 10
Luoksetulo 9,5
Tuli ekan välin niin hitaasti, että olisin ottanut tuosta enempi pois, mutta kaikki huomioon ottaen olin vain onnellinen siitä, että Pätkä tuli luokse <  3. Olin ajatellut tehdä läpijuoksun, mutta käsi eli ihan omaa elämäänsä ja niinpä pikkumies teki hienon nopsan pysähdyksen ja loppu luoksetulon tuli ihan kivaa vauhtia.
Seisominen 10
Noutaminen 9
Tuomarin mukaan ei olis tarttenut tunkea palauttamaan niin tiukasti ohjaajan jalkojen väliin (pieni törmäys siis ennen luovutusta).
Kaukot 8,5
Ennakoi ekan maahanmenon.
Estehyppy 8
Ja tulihan tässäkin kokeessa se pakollinen ohjaajan moka - käskytin Pätkän seisomaan esteen taakse, kun samalla välähti, että ai vitsit sen pitikin istua siellä, joten käsky kuului lopulta "seiso, eikun siis istu!!" Tuomari nauroi, että hienosti koira totteli kaikkia käskyjä :P. 
Kokonaisvaikutus 10

Eli 188 pistettä, KP ja 2. sija.

Sinko, Pätkis, Aura, Kamu ja Ätsii
Kuva: Harri Puranen 
Kuva: Harri Puranen
Kuva: Harri Puranen

Kuva: Harri Puranen
Kuva: Harri Puranen
Kuva: Harri Puranen

Sitten oli vuorossa Momo voittajaluokassa seuraavalla rivistöllä:
Paikkamakuu 8
Ennakoi paluun perusasennon
Seuraaminen 10
Istuminen 0
Meni seisomiseksi
Luoksetulo 0
"Yllättäen" Momo tuli täysiiii eikä pysähtynyt kuin vasta metrin päässä (maahan) :P. Ei ole siis pysähtynyt yhdessäkään kokeessa...
Ruutu 8
Lähti vähän sivuun, kunnes bongasi ruudun ja meni sivusta sisään, ruudussa seisahtui ja meni maahan  ja tuli seuraamaan ok - hyvä Momo! 
Estenouto 9
Ei muistikuvaa mistä meni, luultavasti luovutus ja/tai perusasento huolimaton (ei olisi myöskään tahtonut luovuttaa kapulaa liikkurille :D) 
Metalliesineen nouto 7
Tässäkään ei mitään muistikuvaa mitä meni mönkään sen lisäksi että heitin ekalla yrityksellä liian lähelle ja heitto piti uusia (eikä se sittenkään ollut kai ihan tarpeeksi pitkä) - oletettavasti taas luovutuksessa (oli himppa etäällä)/perusasennossa koska nouti ihan ok innokkaasti (eikä tätäkään kapulaa oltaisi tahdottu luovuttaa liikkurille..)
Tunnari 0
Ei löytänyt omaansa - liike oli tokavika, joten lihapullanhaju käsissä ei ollut varmaan enää tarpeeksi voimakas :P
Kaukot 0
Momo teki hienosti kaikki vaihdot! <  3. Liikkui kuitenkin ihan liikaa, alkoi puolessa välissä liikettä bongaamaan jotain selkäni takana ja sen jälkeen oltiin aika kintaalla :D
Kokonaisvaikutus 10
Meillä oli kivaa Momon kanssa <  3

Nessa, Momo ja Maisa
Kuva: Harri Puranen

Kuva: Harri Puranen
Kuva: Harri Puranen
Ei taida olla aikomustakaan pysähtyä :P
Kuva: Harri Puranen 
No hei, oliko mulla vähän kiire taas :D
Kuva: Harri Puranen 
Ruutuun!
Kuva: Harri Puranen
Kuva: Harri Puranen
Yhteensä räävittiin kokoon 146 pistettä ja ajatuksen siitä, että ehkä Momon tokouran voisi näin vetskuna kaivella naftaliinista <  3. Ainoa ongelma on siinä, että niin mukavaa kuin tokomestiksissä olikin, niin minua ei edelleenkään innosta toko. Ei siis mitään takeita, että saisin aikaiseksi alkaa oikeasti treenaamaan, mutta ehkä ajatus siitä kuinka Momo nautti kun pääsi ihan oikeasti tekemään eikä vain hubbailemaan motivoisi sen verran... Katsotaan.

Tokoilujen jälkeen oli vuorossa misseilyt, tuomarina norjalainen Wera Hübenthal. Junnuluokassa oli paikalla kolme Pätkän & Cessien poikaa, joista Daltonia en ollut aiemmin nähnyt (ihan yhtä hurrmaava kuin muutkin, luonnollisesti <  3).

Komea Tosselin Mitä Mielessä "Dalton", ERI, JUK2 SA
Taraa en viitsinyt kiusata (oli niin jäykänoloinen autossa kökkimisestä), joten omista ilmoitetuista kehään pääsi vain Pätkis. Koska erkkari on meidän viimeinen tai ainakin yksi viimeisimmistä näyttelyistä, olin päättänyt ilmoittaa Pätkiksen tylsän käyttöluokan (kun siellä on aina saanut olla yksin) sijaan valioluokkaan. Jossa tuli sitten taas niin "kuka ei kuulu joukkoon -fiilis" - pikkumies näytti niiin pieneltä, vaatimattomalta ja karvattomalta muiden joukossa eikä se jostain syystä edes esiintynyt tällä kertaa, etenkin liikkuminen oli tosi vaisua Pätkäksi. ERI ilman SA:ta ja etenkin erkkariarvosteluksi harmillisen ympäripyöreä arvostelu:

"Exc size & type. Nice head. Could be a bit bigger. Exc neck & body. Nice angulation, moving well. Exc coat, colour & temperament."

Olin koko päivän lupaillut Pätkälle uintireissua, joten heti kehän jälkeen rynnistettiin pulikoimaan. Ihan niin kiire ei olisi tarttenut ehkä olla - ei tullut yhtään mieleen, että päivän päätteeksi olisi joku sellainen juttu kuin kasvattajaluokkakin... Noh, onneksi koira oli ehtinyt kuivua lähes kuivaksi ennenkuin joutui taas kehään. Kun Anna esitti Pätkiksen aiemmin päivällä niin nyt ajattelin paremmaksi mennä itse kehään (esiintyminen vieri vieressä "rakkaan" Mara -veljen kanssa hieman hirvitti, enkä viitsinyt tuupata ketään muuta siihen tilanteeseen). Vaikka hieman pihalla tuli oltuakin, niin selvittiin kuitenkin koitoksesta hengissä, mitä nyt kerran Pätkis ja Mara pääsivät tuijottelemaan toisiaan vähän liian kauan, jonka seurauksena Pätkistä alkoi nyppimään ensin Mara ja sitten minä :D.

Voi kauhee... :D
Kuva: Tuula Tanska
Nyt kun erkkari on takanapäin (ja helteet senkun jatkuvat) olen kiivaasti arponut, pohtinut ja pyöritellyt mitä tuolle Pätkän turkille tekisi, leikkaako vaiko antaa vielä olla. Toisaalta olen niiiin kyllästynyt puunaamiseen ja Momo -lookki viehättää silmää päivä päivältä enemmän, toisaalta taas jos sen nyt leikkaa niin en kyllä jaksa enää ikinä lähteä siihen kasvuvaiheen tuskaan... Äh kun on vaikeaa!

Sunnuntaina oli vuorossa briardien leikityspäivä samassa paikassa. Meidän osana oli olla vain kuuntelemassa - Pätkis oli niin ansainnut edes puolikkaan lepopäivän, kun ollaan viime viikonlopusta oltu joka päivä joko kisoissa tai treeneissä tai jossain muualla huitelemassa. Hirmuisen kiva oli nähdä ihan uusia briardisteja ja kuuntelemalla/katselemalla tuollaisista tapahtumista saa usein melkein enemmän irti. Toki kaikista parasta oli nähdä ihanat Mara, Eikka ja Maisku touhuamassa - on ne vaan kaikki niin hienoja poikia <  3.

Eikka

Mara

Tosselin Miten Mainio "Maisku"

Maisku
Hirvittävän huonolaatuisia räpsäisyjä kaikista osanottajista löytyy TÄÄLTÄ.

Leikityspäivän päätyttyä huristeltiin vielä Nummelaan puruihin, jossa tehtiin ykkösluokan koeliikkeet piilon kierrosta lähtien. Pätkis oli aikasta jees! Ote toki olisi voinut olla parempi, mutta kaikki huomioiden olin kerrankin oikein kovastikin tyytyväinen :D.

Suositut tekstit