Hiljaiseloa

Olen nyt tullut siihen tulokseen, että nämä Suomen talvet eivät vain taida sopia minulle. Tai ei niissä sinällään mitään vikaa ole (ja siis ihan parasta kun koti on puhdas eikä tarvitse hysterisoida ötököistä :P), mutta kun tuntuu, että vaivun vuosi vuodelta syvempään ja pidempään talvihorrokseen. Mitään ei työnteon ja lenkkeilyn (joka sekin jää välillä ärsyttävän vähäiseksi...) jälkeen jaksaisi tehdä.

 Karvaiset jaksaa senkin edestä - tällaisena päivänä sitä niin toivoo, että käsissä olisi joku muu kamera kuin se puhelimesta löytyvä...
Kaikki treenit ageja lukuunottamatta on ollut jäissä melkein pari kuukautta, mutta kuulkaas tekee niin tiukkaa saada raahattua itsensä edes niihin agitreeneihin. Kerrassaan säälittävää. Tämän vuoden treenit ovat sitten kyllä onneksi palkinneet jaksamisen menemällä ihan tosi hyvin. Niin hyvin, että uskaltauduin ostamaan vihdoin lisenssin ja jopa ilmoittautumaan muutamaan kisaan. Todennäköisesti kisaaminen tulee olemaan melkoista säätämistä ja säheltämistä pitkän aikaa, mutta silti, en olisi vielä hetki sitten uskonut, että ikinä edes harkitsisin kisaamista näillä kahdella vasemmalla jalalla ja täysin epäkoordinoiduilla käsilläni.



Loppuvuosi ja vuodenvaihde vietettiin aika tiiviisti siskon perheen luona - ihanaa miten hyvin etenkin Tara siellä viihtyy (jopa melkein yhtä hyvin kuin vanhemmillani, jonne mummeli varmaan jäisi asumaan jos vain saisi...). Jostain syystä aina oletan, että Tara jotenkin "kärsisi" hälinästä, mutta jokaikinen kerta se on yhtä tohkeissaan menossa vieraisille. Momo&Pätkä nyt hengaa tyytyväisenä missä vain, SätkisPätkiksellä vaan on aina sen verta vauhtia veressä (eikä se kiireissään aina ihan ehdi katsoa kuka on tiellä tai kuinka pienen tyypin kanssa yrittää saada leikkiä aikaiseksi...), ettei ehkä ole se suosituin tyyppi kolmikosta. Momo on vuosien mittaan onneksi jo rauhoittunut sen verran, ettei tartte olla koko ajan vahtimassa...

Hassua, kun Tara, joka on kolmikosta selkeästi epävarmin ja epäsosiaalisin, on aina ollut "heikompien" (lapset, pienet ja arkailevat koirat yms) kanssa niin helppo. Menee edelleen väliin jos Pätkä tai Momo koheltaa sen mielestä liikaa lasten lähellä ja silloin kun vielä vieraiden koirien kanssa kanssakäyminen sallittiin, niin osasi aina laskeutua niiden "heikoimpien" tasolle (siinä missä taas hyvin varmat, rajut tai riehakkaat vähän aina pelotti ensalkuun). Toista on tuon äiti&poika tiimin kanssa, jyräävät kaikki ja etenkin Pätkä tuntuu jotenkin oikein provosoituvan "heikoimmista" koirista (ja tulee parhaiten juttuun jyräävien narttujen kanssa, uroksien kanssa en ole ikinä edes antanut yrittää :P). Jo ihan pentuleikkikouluajoista valitsi kaverikseen sen rajuimman tyypin - silloin vielä oli kovin hellyttävää kun miniPätkä ja miniamstaffi hakeutuivat joka kerta kaikkien muiden pentujen seasta toistensa seuraan, vaikka leikit jouduttiin katkaisemaan vähän väliä jäähyllä... Nyt kun ajattelee, niin ehkä se ei ollut niin söpöä kuitenkaan... Etenkin kun myöhemmin kävi ilmi, että jos toinen osoittaa vähänkään epävarmuutta, Pätkä aika takuuvarmasti käyttää sitä hyväkseen ja kun tuo ei nyt muutenkaan ole sosiaalisin rekku niin... Aika tehokkaasti rajoittaa lauman ulkopuolista sosiaalista elämää, mutta ehkä tässä laumassa vielä joku päivä olisi koirapuistokelpoinen koira...

Uusi vuosikin sujui paremmin kuin hyvin. Vaikka etukäteen jännitin ja stressasin oikein urakalla vuoden vaihtumista keskellä Lepuskin sotatannerta, ei sisälle lopulta kuulunut oikeastaan pihaustakaan ja meidän pikku mummelikin saattoi juhlia muiden mukana. Erinomainen alku uudelle vuodelle < 3 .

Noin muutoin en tänä(kään) vuonna tehnyt mitään kummempia suunnitelmia/tavoitteita tai lupauksia uudelle vuodelle - tehdään mikä hyvältä tuntuu, nautitaan puuhastelusta ja yritetään pysyä terveinä. Niin ja päätin pyhästi, että tänä vuonna annan kaikkien kukkien kukkia enkä suostu provosoitumaan niin helposti enkä etenkään sellaisesta josta eniten tekisi mieli. Menee vain energiaa hukkaan vai miten se meni :P. Saas nähdä, vuoden ensimmäistä kuukautta ollaan hädin tuskin päästy puoleen väliin ja jo tekee tiukkaa...

Jos unohtaa hetkeksi sen, että Pätkis on mitä todennäköisimmin sitä mieltä, että aktiviteettia voisi olla huomattavasti enemmän, niin on tämä laiskottelu ollut aika ihanaakin. Mikä sen parempaa kuin likistely yhdessä kasassa (yllättävän hyvin tuonne mahtuu sekaan) < 3.

Kuten aina, Tara tyynypaikalla ja alamaiset jalkopäässä :D

Tai jos Momolta kysytään, vielä parempaa taitaa olla ruokahetken jakaminen vieraiden kanssa...

Tarkkana kuin porkkana...
Laiskottelun lisäksi Pätkis käväisi viime viikonloppuna näyttelyssä. Ensimmäisessä "oikeassa", jos erkkarivisiittejä ei lasketa. Omasta puolestani saa kyllä jäädä viimeiseksi sisänäyttelyksi, sen verta ahdistavaa taas oli (se tunkkainen ilma, ryysis, minne sattuu huitelevat koirat, yyyyh...) - olin varmasti ihan maailman parasta seuraa Annalle&Pipsalle loputtomalla valituksellani :P. Tuomari (Johan Juslin) ei juur Pätkästä tykännyt, mutta saatiin kuitenkin EH ja arvostelu joka oli kokolailla Pätkän näköinen: "Hyvät ääriviivat rungossa. Pää saisi olla pidempi ja voimakkaampi. Sukupuolileima ei riittävän vahva. Hyvä kaula ja ylälinja. Karvapeitteen pitäisi olla karheampi. Haluan enemmän polvikulmauksia. Liikkuu melko hyvin."

Mitenniin ei muka edustava? 

Jokatapauksessa, Annan tomeralla painostuksella olemme nyt virallisesti julistaneet sertinmetsästyskauden alkaneeksi ja oli sitten kuinka vastenmielistä tahansa, käydään näyttelyissä niin kauan kunnes tavoite on saavutettu *syvä huokaus*. Olisi kyllä niiin pitänyt aloittaa tämä homma silloin junnuna, kun Pätkä olisi mahdollisesti voinut helpommin saada anteeksi noita puutteitaan...

Tänään ollaan kärsitty pitkästä aikaa ihan kunnon pakkasista, lämpömittari näyttää -25 astetta ja Taran tassuja paleltaa ihan hirmuisesti (jos viimevuonna palelsi lähinnä hangessa niin tänä vuonna kävelytiet ovat melkein yhtä pahat). Pitäisi löytää jostain sellaiset töppöset, jotka pysyisivät jalassa ihan koko lenkin huolimatta siitä, kuljetaanko hangessa vai kävelytiellä. Eilenkin lähdettiin lenkille töppöset jokaisessa tassussa ja palattiin kotiin kahden töppösen kanssa. Ärsyttävää. Mutta noin muutoin Tara on voinut mainiosti, ollut hirveän hyväntuulinen ja tarmokas - välillä on kovin vaikea käsittää, että mummeli tosiaan täyttää kohta 11... Käsityskyvyn ylittävistä synttäreistä puheenollen, Momo siirtyi hetki sitten 8-vuotis synttäreidensä myötä veteraaniryhmään... Se nyt vasta onkin sellainen asia, joka tuntuu ihan mahdottomalta!

Aarre <  3

Suositut tekstit